Haloo, Elisa

Kännykkä on hyvä keksintö silloin, kun se toimii. Viime perjantaista lähtien ei ole Elisan asiakkailla Värtsilässä toiminut. Tänne vaikuttavissa tukiasemissa on kuulemma vikaa. Luulisi suurilla firmoilla olevan nykyaikana hieman parempia valmiuksia vikojen korjaamisessa. Näin pitkät katkokset alkavat olla sietokyvyn rajoilla.…

Munakevennys

Erään maatalon ikäiseni pojanvesselin kanssa värkkäiltiin kaikenlaista kesäistä silloin tällöin, tekemistä riitti ja aika kului kuin siivillä. Kerron nyt pikku kolttosesta, joten en kehtaa paljastaa ”rikostoverin” nimeä. Tehköön sen itse, jos lukee tämän, tunnistaa itsensä ja päättää tulla kanan pesiltä…

Tukka lähtee

Voitto tuli, tukka lähti! Majatalo Sinilinnussa katsottiin MM-finaalia suurelta ”screeniltä”. Erkki Heiskanen lupasi ennen peliä, että tukka lähtee, jos Suomi voittaa, ja lupaus piti. Parturoimassa Heino Turunen, assistenttina Veijo Tikka. Kuvat Eira Varonen.

Ihanaa, leijonat, ihanaa

Olen mykkänä onnesta! Otsake olkoon juttuni sisältö! Ihanaa!!! Hä, hää…ruotsi (pienellä R:llä) kaatui. ”Vellihousut”! Ihanaa! Ei tämä silti ole mikään ”jytky”. ”Heija Finland”!!! Toimittaja käänsi: ”Heilukoon Sverige”! klappar Erik Hoppsson  

Päivä porapoikana

Sodan loppumisesta oli kulunut kymmenen vuotta ja olimme saaneet elää rauhassa rajaseudullakin. Tieolosuhteet olivat kehittyneet myös Värtsilässä huomattavasti. Tie Värtsilästä Kaustajärvelle oli valmistunut pari vuotta aikaisemmin, kun jatkoyhteyttä Kaustajärvi- Saarivaara rakennettiin vuosina 1953-1954. Rakentaminen oli aloitettu syksyllä 1953 ja tie…

Lupaus

Kaatuneitten muistopäivän aattoiltana, ennen euroviisujen riehuntaa, TV 2 esitti elokuvan Lupaus. Iltapäivällä olin lukenut Karjalaisesta elokuvan arvioinnin: ”Tyyliltään vanhentunut ja persumaisen kansallismielinen…Lopputulos on suorastaan suloisen kömpelö.” Niinpä asennoiduin elokuvan katseluun ennakkoluuloisesti. Sitten minulla jäi tunti aikaa miettiä toimittajan mielipidettä, ennen…

Kaatuneitten muistolle

  Kaatuneitten muistopäivänä laskettiin Värtsilässä kirkon edustalla kaksi seppelettä, tohmajärveläisten puolesta Kalle Lintunen ja Pertti Päivinen sekä rajavartioston puolesta Mika Susi. Kunniavartiossa olivat Hannu Ahtilinna ja Ville Kuusela. Rovasti Erkki Lintunen muisteli pikkupojan kokemuksiaan sodan ajoilta. Kodin lähellä sijaitsi kaatuneitten…

Karjalan kumbuzil

Korpiselän ortodoksinen ja luterilainen hautausmaa sijaitsivat aikoinaan Korpiselästä Värtsilään menevän tien varressa. Siellähän se hautausmaa on vieläkin, vaikkakin Venäjän puolella. Suomalaisten hautamuistomerkkejä ei ole enää montakaan näkyvissä tällä laajalla alueella; muutama venäläisten aidattu viimeinen leposija sensijaan pilkottaa siellä täällä metsän…

Kun känny ei soi…

Elisan gsm-verkossa on ollut jo toista vuorokautta häiriöitä. Tämä aiheutuu siitä, että Tohmajärvellä on kaksi tukiasemaa rikki. Toinen niistä palvelee Värtsilän aluetta. Vikaa korjataan. Häiriöt alkoivat perjantaina noin kello 14.30. Ne ovat koskeneet Elisan ja Saunalahden asiakkaiden matkapuhelimia. Häiriökartta

Seppeleenlasku

Kaatuneitten muistopäivänä sunnuntaina on seppeleenlaskutilaisuus Värtsilän kirkossa kello 9. Muistopäivänä kunnioitetaan itsenäisen Suomen kaikkien sotien vainajia. Perinne sai alkunsa vuonna 1940 pidetyssä piispainkokouksessa. Muodot ovat vuosikymmenten mittaan muuttuneet. Järjestelyissä ovat olleet mukana mm. Sotainvalidien Veljesliitto ja Kaatuneitten Omaisten Liitto. Vuodesta…

Upea kohtaaminen kiekkoillassa!

Eilen illalla ennen kiekkokansan hiljentymistä oman alttarinsa äärelle saattoi Sääperin rannoilla liikkuva pysähtyä seuraamaan mahtavaa näytelmää. Muuttomatkallaan järven selälle jääneet kymmenet vesilinnut, sotkat ja telkät  sekä rantapelloilla aterioivat 1250 hanhea, suokukot, lirot ja monet muut olivat yht´äkkiä kaikki ilmassa. Kuin paniikissa. Arvasin…

Kukanpäivänä

  On aivan uskomatonta, että Maamme-laulu on esitetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1848. Sen esittivät silloin ylioppilaat ja kukanpäivää on joskus vietettykin erityisesti ylioppilaiden juhlana. Muutama vuosikymmen sitten kasvien kerääminen kuului oppikoululaisten pakollisiin kesäaskareisiin. Eikä se ollut vain yhden kesän…