Hyrsylänmutka Niirala

Silloin täytyi lähteä ulos kun Matrona käski ja sitä tapahtui kesällä aika usein. Kodin pihamaa oli
savinen ja niin kova ettei siinä voinut leikkiä mitään hiekkaleikkejä. Pihan ja talon ympärillä heilui
pitkäviljainen peltomeri. Täysikasvuinen ylsi näkemään viljapellon yli joelle saakka, jonka rannalla
raja-aita merkkasi Suomen loppua. Siihen paikkaan äsken loppunut sota oli aidan määrännyt ja
piikkilanka veti läpinäkymättömän verhon sen takana olevaan toiseen maahan.
Peltomerestä nousi taloja kuin suuria kiviä tai pieniä kallioita, mutta ne olivat vaikean matkan
päässä minun jaloilleni, enkä saanut koskaan niissä käytyä vaikka mieleni teki kotipihaa
pidemmälle. Lähimpään punaiseen taloon voimani ja lupani riitti ja kävin siellä usein
kuuntelemassa aikuisten puheita.
Punaisessa talossa oli valkoiset kehykset eikä siellä enää asunut lapsia, mutta kaikkea ei voinut
vaatia jos halusi oppia enemmän, kuin mitä opin kotona jossa mummo sanoi kaiken valmiiksi.
Omalla pihalla kasvoi kitkerän makuisia kasveja, joiden päässä olevat puolipyöreät keltaiset
pallerot olivat tehty pieniin sormiin sopiviksi. Istuin usein pihan sileällä, ruskeat veluurisortsit
jalassa ja näpräsin pallerokasveja irti maasta. Se oli oikeastaan ainoa työ sinä kesänä jota osasin
ulkona tehdä.
Kun mummo haastoi minut ulos, paistoi silloin aurinko ja se uuvutti pääni enkä pitänyt auringon
hehkusta vaan sateesta. Muutoin elin enimmäkseen yksin välittämättä säästä, koska se tunne mikä
oli minun sisälläni oli väärä ja vastoin aikuisten opetuksia.
Pihan reunalla , puronvarsipajukon reunassa nojasi pieni laudasta kyhätty sauna, jonka
pukuhuoneessa tuoksui kostea paneli.
Einari lämmitti saunaa usein ja sinne kulkiessaan hän ohitti pihalla minut kuin minua ei olisi ollut.
Liekkien taipuisa kuva ja hormin humina saivat hänet usein jäämään lämmitysjakkaralle ja kun
katsoin salaa oven raosta, näin kuinka hänen silmänsä kiilsivät eikä hän ollut täällä. Hieroi
kämmenellä niskaansa ja heijasi itseään edestakaisin jakkaralla ja tuijotti tulta.
Sinä päivänä piharatamoiden nyhtötyö uuvutti minut loppuun ja kun aurinko laski talon toiselle
puolelle, Einari vei minut saunaan.

Ensin kuuma poltti saunan katonrajassa korvia ja satutti olkapäitä, mutta löylyttelyn jälkeen Einari
pesi viileällä vedellä ja mäntysuovalla pääni. Suopa valui silmiini ja kirveli, osasin silti olla jo
vinkumatta mistään turhasta.
Saunan jälkeen istuin ulkona sillä penkillä joka oli talon ja saunan välissä ja penkki oli niin
korkea, että lyhyet jalat mahtuivat heilumaan ilman että ottivat maahan kiinni. Siinä istuessa oli
hyvä, koska isä istui penkin toisessa päässä. Hänellä oli jalat maassa, eikä hän heiluttanut itseään
eikä hieronut niskaansa.
Saunomisen rasitus hiipui ja silmien kirvely lakkasi, kun Matrona toi Einarille ja minulle simaa
vanhassa sinappilasissa. Lasia oli hankala pitää kädessä, sen pinta oli muhkurainen ja pohja liian
suuri pieneen käteeni.
Siman hiilihappokuulat kiersivät sihisten suussa ja syöksyivät nenän kautta silmiin joihin nouseva
vesi ei sillä kertaa ollut itkemistä.
Ja siitä penkillä istuessa näin kaiken sen yli, enkä tiennyt mitä minulle oli tehtäväksi annettu,
koska minulla oli takana vain sen verran etten tiennyt tulevasta mitään.
Pellolta pyrähtelevistä linnuista suuri osa lensi aseman suuntaan ja käänsi sieltä kohti etelää.

-jore