Tekijä: Verkkolehden lukija

Nimilöytöjä

Sattuneesta syystä vuosi 1942 on minulle tärkeä. Muutama vuosi sitten löysin kirpparilta pienen, vihertäväkantisen jo nuhraantuneen kalenterin. Se oli Ajastaika / Taskualmanakka ja päiväkirja vuodeksi 1942. Almanakan nimiölehdeltä löytyi lyjykynällä kirjoitettu silloisen omistajan nimikirjoituskin. Jännittäviä nimiä Almanakka oli minulta jo…

Historiaa

Tämä ei ole politiikkaa, vaan historiaa. Eduskuntavaalit 1924, Värtsilässä annetut äänet: Kokoomuspuolue 198 Edistyspuolue       93 Maalaisliitto         156 Sos.dem puolue  840 Kommunistit         11 Lähde: Suomenmaa-teos, osa 8, 1927. nimim. Äänestäkää

Joonaksen lumoissa

Jokainen meistä on elämänsä aikana keräillyt jotakin. Houkuttelevia ovat ainakin marjat, sienet tai vaikkapa kukkaset. Sitä tulee tarpeeseen tai ajankuluksi keräiltyä kaikenlaista, jos sopivasti kohdalle sattuu. Liekö tapa peräisin kivikaudelta, jolloin oli vallalla keräilijöiden ja metsästäjien yhteiskunta. Oma keräilyharrastukseni alkoi…

Latotalot

Useat rakennukset eri muodoissaan ovat päässeet Värtsin palstoille. Kerron nyt kuitenkin kahdesta tietämästäni omalla tavallaan erikoisesta rakennuksesta, joita en ole tavannut muualla kuin Värtsilässä. Ne ovat latotalot. Toinen Patsolassa 50-luvun alkupuolella valmistuneena ja toinen Savikolla 50-luvun lopulla, kenties 60-luvun alussa…

Kellon kääntelyä

Vuosikymmenten ajan kellanruskea allakka mainosti tiettyä kellomerkkiä: ”Kun poika alkaa käydä miehestä, antaa isä hänelle miehen tunnuksen”… Tuo miehen tunnus oli kello, olisiko ollut peräti taskukello vitjoineen. Tosin päinvastaisiakin tapauksia on pilvin pimein. Kun poika osti omilla tienesteillään itselleen ensimmäisen…

Houkutuslintu

Oli vähän ennen puoltapäivää. Hallimaisen tilan ovella tulvahti vastaan sekalainen haju. Kulunutta, vanhaa. Vanhat vaatteet ja esineet haisivat. Kaikki eletty sulautui samaksi hajuksi siinä tilassa. Ihmiset hälisivät. Anna maksoi kassalla varaamansa myyntipaikan. Vaivoin hän sai raahatuksi painavat kassinsa numeroidulle paikalle.…

Telkkari hallitsee

Elävä kylä, osa 2/2 Harpataanpa noista puolen vuosisadan takaisista ajoista nykyisyyteen Jänisjoen liepeille. Siellä on monta Värtsilän kylää, jotka ovat verraten kehittyneitä. Maaperä ja sijainti ovat edesauttaneet siinä, ettei niitä vielä ole ”hyvin hallittu rakennemuutos” pystynyt täysin hiljentämään. Mutta onkohan…

Elävä kylä

Kenraalinkylä Osa 1/2 Eira Varosen kommentti Myötätuulessa –juttuun 19.10. kello 12.48 kirvoitti allekirjoittaneen ajatuksia. Kun olen miettinyt asiaa, alkoi esiin nousta tämän kirjoituksen otsikko. Yhtä hyvin kuin omasta kotikylästäni, joka oli Kenraalinkylä, voisi menneitä muistellen kirjoittaa naapurikylästä Kaustajärvestä. Sieltä kulmilta…

Veneitä kääntämässä

  Kaustan mummin tunnelmakuvien innoittamana muistelen tämän syksyistä veneitten kääntöä Viinijärven mökillä. Oli ihme öisen taivahan ja auringonlaskukin. Näillä pärjää pitkälle ja toivoa sopii, että oi kun uusi kesä taas joutuisi. t. Kakunvaaralta Olarinmäelle

Vikeli

Veikko Lavi lauleli aikoinaan Vieläkö muistatte Limperin Hilman. Näitä sanoja pukkasi muunneltuna harventuneeseen päänuppiini, kun muistelin Värtsilän vanhoja tuttuja. Minun päässäni sanat kuuluivat muodossa Vieläkö muistatte Vikelin Valman. Oikeastihan Vikeli oli tietenkin Wegelius, asui Savikontien alkupäässä heti pian Osulan jälkeen.…

Myllymatka

 Usein olen muistellut ja mietiskellyt, että miksi erään kerran mukana ollessani kuljimme yöllä jyväsäkkien kanssa. Asia selkeni vasta luettuani Värtsistä EJ:n jutun Mylly menneiltä ajoilta. Siitähän selvisi, että mylly joutui ainakin ajoittain toimimaan öisin riittävän käyttövirran saamiseksi. Siten voinkin nyt…

Pikavisiitti

Jokohan meidät silloin rokotettiin jollakin pikaviruksella kiireen tunteen lisäämiseksi, kun pika-asutuslaki tuli voimaan ja evakkoperheille muodostettiin uusia tiloja pikavauhtia. Vartuttuaan valtaosa meistä maaseudun nuorison edustajista nousi pikavuoroon tai pikajunaan, muutti asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin. Jotkut menivät ulkomaille asti. Jos ei ollut…

Kaustan syksyä

Kaustalla lomaillut Sami, 14, ja mummi (ikä jääköön mainitsematta) vaeltelivat kolean tuulisena syyspäivänä vanhaa karjakujosen pohjaa seuraillen. Sami kuvasi kamerallaan ja mummi selosti tietojaan kuvattavista kohteista, intoutuen välillä lausumaan runonpätkiäkin. Tämä kivi on ollut aikoinaan aivan Riikun navetan nurkalla, siis…

Kissan kurmuutus

 Heikkohermoisten ei kannata jatkaa tämän tarinan lukemista. Karmeuksia tapahtuu. Kerron kissan karmeasta kohtalosta peitellysti ja muutetuilla nimillä, sillä en tohdi talon väkeä syyllistää. Olivat kuitenkin normaalia asujamistoa, vaikka tämä tapaus voikin antaa elämän menosta toisen kuvan, lähinnä ison Pojan omista…

Talvipesä

Ennen nettiaikaa yksi syksyn kuumista kysymyksistä kirjastossa oli, kuinka siilille rakennetaan talvipesä. Sitä kysyttiin niin usein, että kirjastoihmiset osasivat jo varautua. Kansiossa ”tärkeitä” oli ässän kohdalle aakkostettuna asiasana ”siilit”, sieltä sitten vain katsottiin viitteet, että mistä kuvalehdestä tai leikepussista piirustukset…

Pikajuna Helsinkiin

Joensuun aseman kello oli 6.50. Ihmisiä tungeksi matkatavaroineen aamuisella asemalaiturilla. Mari ja Jari kiirehtivät muiden joukossa iloisesti keskustellen. Tuore kihlapari. Oli odotettavissa hyvä päivä. Sellainen päivä, joka jättää ihmisen mieleen jäljen. Vaaleakiharaiset hiukset reunustivat Marin hymyileviä kasvoja. Keveä, kukallinen kesämekko…

Kandee tsiigaa

 Nyt tulee juttua varsinkin nuorille. Tositarkoituksella. Entiset nuoret voivat lopettaa tavaamisen aikansa säästämiseksi jo tälle kohdalle. Paitsi on minun silti kerrottava johdannoksi yksi vanha paikallistarina 50-luvulta. Varsinkin, kun joku itsepäinen entinen nuori kuitenkin jatkaa tätä lukemista. Hyi. Oltiin eräässä tuvassa…

Akka ukon töissä

Lapsia ja aikuisia, osa 5 1970-luvulla alkoi Suomessa mökkikuume. Niinpä mekin ryhdyimme mökinrakennuspuuhiin. Katsastelimme rantatontteja sieltä sun täältä. Aina niissä tuntui olevan jotain vikaa. Oli siis vain yksi paikka: Kaustajärvi! Siellä ei mikään haitannut, ei se ettei perille ollut autolla…

Täysi tusina

Ajokoira ravasi levottomana huoneissa edestakaisin. Sen kieli roikkui ulkona suusta, ja koira läähätti voimakkaasti. Se ryntäili päin ulko-ovea. Ruoka- ja juomakuppiinsa se ei ollut koskenut lähes vuorokauteen. Seurasin koiran liikkeitä ja purin huulta, etten olisi itsekin läähättänyt. Donna oli erinomainen…

Kun ilmapallo putosi

Tervehdys! Laitan tään ”historiallisen tiedotteen”, joka tuli esiin vaimoni siivotessa kirjahyllyä. Oli hänen äitinsä tavaroiden mukana kulkeutunut sinne. Loppulauseessa mainitaan vaimoni äidin isän lausahdus. Luultavasti syy leikkeen säilymiseen näin pitkään on siinä, tekstistä päätellen leike on 50 vuoden takaa. Siinä…

Oravametsällä

Kiihtelys ja tikkuri ovat vanhoja kappalemittoja, joita käytettiin oravannahkojen myynnin yhteydessä. Ei enää kuitenkaan vuonna 1941, jonka myöhäissyksyyn tämä kertomus ajoittuu. Isäni oli innokas metsämies, ja koska hän kuului ikänsä puolesta niin sanottuun nostoväkeen, ei hänen tarvinnnut olla sotimassa, vaan…

Hiljan kammarissa

Lapsia ja aikuisia, osa 4 Suomalainen kansantarina, olisiko peräti Hölmöläissatuihin kuuluva, kertoo mitä kaikkea hassua tapahtuukaan kun Ukko ja Akka vaihtavat töitään. Oikeassa elämässä olosuhteet saattavat olla sellaiset, että roolijako on kertakaikkiaan unohdettava ja tartuttava työhön kuin työhön. Kaustajärvellä asunut…

Martta, Martta

”Martta, Martta” sanottiin jo Isossa Kirjassa ja pätee se yhä, mikäli oli katsomassa 1.10. Marttaliiton ym. tempausta Suurkirkon portailla. Sinne oli levitetty 3 800 virkattua peittoa ja 4 000 jäi vielä reserviinkin.  Jättipeittoon käytettiin 152 000 kappaletta 15 x 15…

Aitan vintillä

Aikaisemmista muisteluksistani on varmaan käynyt ilmi, että kouluaikoina ja varsinkin koulun lomien aikaan tuli paljon oleiltua ja osallistuttua maatalon töihin Värtsilän Patsolan mummolassa. Tulihan siellä joskus huonoilla ilmoilla eli kovilla pakkasilla yövyttyä myös koulumatkalla. Koulumatkahan lyheni siten lähes neljällä kilometrillä…

Kesän sää

Värtsilän kesässä 2011 saatiin nauttia niin helteestä kuin sateista. Hellepäiviä oli 32 ja sateisia 30. Hellepäivät: kesäkuu 7, heinäkuu 23, elokuu 2. Sadepäivät: kesäkuu 12, heinäkuu 4, elokuu 14.  Sadepäiviä oli elokuussa vain 14,  mutta 81 milliä tietää sitä, että…

Vitamiineja saatavilla

Vitamiinipommeja nyt saatavilla soilla ja lampien rannoilla. Ne on irrotettava varovasti, koska osa on jo räjähtämispisteessä. Laatu, siis kovuusaste, väri ja koko vaihtelevat sijaintipaikasta riippuen. Suurimmat voivat olla yli 10 millin läpimittaisia. Nämä ovat vaihteluksi muille vitamiinilähteille. 10 minuutin koepoiminnan…

Hevosen kengitystä

Karvisen Polle-tammalla oli kivi kengässä tai muuta vikaa. Maatyöt kiireimmillään, aika kaikilla kortilla, eikä hevonenkaan vetokunnossa. Nyt tehdään sillä tavalla, että viet Sakari hevosen Hassisen Topille kengitettäväksi. Mehän lähdettiin Pollen kanssa pajalle. Kävellen kumpikin. En ollut tuolloin iällä pilattu, korkeintaan…

Koristekirnu

Koti voi olla linnani, mutta kotivoi tuo useimmiten mieleen lapsuudenaikaisen makuelämyksen. Varhaislapsuudessani, jolloin ei vielä maitoa lähetetty meijeriin, kirnuttiin voitakin kotona. Saatiin hyvää maalaisvoita. Pikkutilan muutamat lehmät lypsettiin käsin ja maito siivilöitiin. Siivilöity maito kaadettiin separaattoriin, joka erotteli siitä kerman…

Harakoiden muuttomatka

Aamu sarasti ja pikkukylän harakkaperhe heräili silmiään siristellen. Oli hiljaista. Viimeiset kesäasukkaat laittoivat mökkinsä talvikuntoon ja muuttivat kaupunkiin. Muuttolinnut lähtivät. Aura auran jälkeen hanhiparvetkin jättivät kylän. – Muuttaminen on varmaan raskasta puuhaa, tuumaili äitiharakka. – Onneksemme me emme ole muuttolintuja,…