Tästä se Värtsilän Työväen Näyttämön menestystarina alkoi. Siitä kuuluu kiitos Viherpuun Kallelle. Oltiin näet valtakunnallisestikin kuuluisia mm. katsojamääriin nähden. Ensimmäisenä esityskautena noin 6000 katsojaa. Seuraavana jo 13 000. Pian Tukkijoella näytelmän jälkeen esitettiin Seikkailu Chicagossa. Viherpuu oli saanut helsinkiläisen…
Tekijä: Hilkka Partanen
”Luonnon lapsia”
Joka kesäiset Värtsilä -päivät ovat koht’sillään ovella. Heräsi ajatus tehdä pikkujuttuja ennakkoon kuvineen päivineen vanhan Värtsilän olleesta ja menneestä teatterista, ja vähän muutakin. Sitten päivän teemaan. Kansantalon kuva, pääsisäänkäynti. Teatterin toiminta tapahtui tässä vuonna 1936 valmistuneessa talossa. Oltiin valtakunnallisesti…
Värtsilän kylänraitilla
Kiitokset Jorelle mukavasta kannanotosta. Sinulla ei taida olla Värtsilä -seuran julkaisemaa ja Matti Sallisen tekemää raittikarttaa Värtsilästä? Meillä kotona se on kehystettynä seinällä. Siinä on hienosti kerrottu numeroituina talot paikkakohtaisesti pääraitin varrelta. Matti teki valtavan työn. Kiitokset vielä kerran tuon…
”Pärreitä”
Selailinpa taas kerran vanhoja valokuvakansioita. Osui kohdalle tällainen otos kahdesta nuoresta miehestä, ehkä 1920-luvun loppupuolelta. Komeita poikia molemmat, hiukset suittu viimeisen päälle. Solmiot kaulassa, kengät lankissa ja savukkeet sormihaaroissa rentoon tyyliin. Olisiko ollut Klubi seiskaa? Aika usein käytettiin silloin kuvauksissa…
Minna
Perjantaina 13.3. klo 20 tuli televisiosta Suuri Journalistipalkinto – gaalajuhla, jossa oli ilo olla mukana ruudun välityksellä. Kirjallisuuspalkinnon saajaksi oli kolme ehdokasta, joista palkituksi tuli kirjailija Minna Rytinsalon Rouva C. Kirja kertoo Minna Canthin elämästä. Jo kirjan kansi on mielestäni…
Kirjepostia Annikilta
Sain kirjepostia Lehtisen Annikilta ja hän pyytää kertomaan terveiset tutuille. Sain myös luvan julkaista häneltä saamani kirjeen. Hilkka Hilkka ystäväni! Paljon on hyviä ja mukavia muistoja yhteisiltä matkoilta. Enimmäkseen oon muistellu työvuosiltani lasten puhheita ja yhteistä elämöö. Kun pari…
Muisteloita
Hyvää jatkoa vielä kerran juuri alkaneelle vuodelle 2019; kirjoittajille, lukijoille, ystäville. Vuoden vaihtuminen sujui kaupungissa rauhallisesti, ei ollut kovaa pauketta lainkaan, muutamia yksittäisiä raketteja siellä täällä. Olivat päättäjät vihdoin järkiintyneet, hyvä niin. On ollut pakkasta ja lumimyräkkää, niin kuin suomalaiseen…
Rokot ennen vanhaan
Onpa se yksi sairaus ylitse muiden, joka puhuttaa päivittäin lehdistöä ja julkista sanaa. No, sehän on tuhkarokko! Itse tykönäni en oikein ymmärrä, miten iso peikko se tänä päivänä on. On nostettu lehdistön ja median kärkipäähän, oikein piti hakea lääkärikirja esille,…
Äitee!
Jonkin aikaa sitten oli sanomalehti Karjalaisessa mielenkiintoinen uutinen. Kerrottiin, että ensi kesän teatterikauteen on tulossa kaksi uutta näytelmää naishiihtäjistämme, yksi Aino Kaisa Saarisesta ja toinen Siiri Rantasesta. Olin iloisesti yllättynyt ja soitin heti Siirille Lahteen. Reipas ääni vastasi puhelimeen. Siitä…
Rautateitä ja vähän muutakin
Erkin kirjoitus (17.9.2018) herätti paljon muistoja, tiedä mistä alkaisin, no vaikkapa sota-ajan rautatieliikenteestä ja vähän myöhemmältäkin ajalta. Kun päästiin uudemman kerran Värtsilään jatkosodan alettua, oli kylämme todella kurjassa kunnossa. Ihme, kun Osuusliikkeen molemmat rakennukset olivat jollakin tavoin säilyneet. Esim. Yhteishyvän…
Vihanneksia ja vähän muutakin
Sattuipa taas arkistosta löytymään omasta mielestäni mielenkiintoinen lehtileike vuodelta 2000. Luulisin sen olevan Eeva-lehdestä alkuisin. Värikin on hempeän vaaleanpunainen. Siinä kerrotaan vihannes, marja ja juomakulttuuristamme ennen vanhaan. Viinimarjat, karviaiset ja omenapuut ovat tulleet tämän tiedon mukaan 30-luvulla puutarhoihimme. Äitini oli…
Tuberkuloosista
On taas kaunis ja aurinkoinen päivä kun tätä juttua näin aamutuimaan kirjoittelen. Palaisin vielä edelliseen sepustukseeni, Värtsilän Työväen näyttämön käsiohjelmaan. Sen mainostekstit olivat tyyliltään erikoisia, tuntuvat nykylukijasta jopa huvittavilta. Yksi, joka pysähdytti, oli Osuuskunta Maidon ilmoitus: ”Ostakaa maito, kerma ja…
Tiilenpäitä lukemaan ennen vanhaan
Vankeinhoitoa 50 vuotta sitten Tänä vuonna on monissa yhteyksissä palattu ja palataan edelleen viidenkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin. Niinpä minäkin haluaisin kertoa teille, kuinka silloin ennen vanhaan jouduttiin ja miksi jouduttiin syytettyjen penkille ja tiilenpäitä lukemaan. Näkökulma on tietysti omasta…
Lehtijuttu Miina Sillanpäästä
Arkistostamme löysin kirjoittamani jutun arvostamastani kansanedustaja Miina Sillanpäästä, julkaistu Pohjois-Karjala –lehdessä 24.2.2000. Hilkka Uuttera Miina Sillanpää raivasi tietä naisille Suomen eduskuntaan ”vellikauha toisessa ja kirja toisessa kädessä” Paljon on vettä virrannut vaikkapa Pielisjoessa siitä, kun suuresti arvostamani Miina Sillanpää…
Työväen näyttämön käsiohjelma 1937-1938
Tänään, tätä kirjoittaessani sataa, ja on muutenkin harmaata niin ulkona kuin sisälläkin. Pöydällä vieressäni on kuitenkin yksi ilon aihe: Vanhan Värtsilän Työväen näyttämön käsiohjelma vuodelta 1937-1938. Hyvä ystäväni Seppo Pusa Värtsilästä oli sen löytänyt erään talon vintiltä ja antoi sen…
Värtsilän pitäjäesittely 23.1.1995 Karjalatalolla Helsingissä
Vakuuttavana osoituksena karjalaispitäjien esittelysarjan saavuttamasta suuresta suosiosta oli järjestyksessä 20. tilaisuus Karjalatalolla tammikuisena maanantaina. Silloin koko eteläinen Suomi kamppaili raivoisan myrskyn kourissa. Se ei kuitenkaan säikyttänyt yleisöä, vaan sitä oli ihan normaaliin tapaan salin täydeltä. Läpi tuulten ja tuiskujen kuulijakuntaa…
Mikä mies oli Oskari Tokoi?
Joitakin vuosia sitten huomasin sanomalehti Pohjois-Karjalassa pienen uutisen, jossa kerrottiin Fitchburgissa Amerikassa tapahtuneesta muistomerkin paljastustilaisuudesta. Senaattori Oskari Tokoi, merkittävä suomalainen, sosiaalidemokraattinen poliitikko, jolla oli merkittävä asema myös Amerikan suomalaisten historiassa, sai patsaansa. Joskus myöhemmin selailin vanhaa valokuva-albumia, ja sen eräältä…
Värtsilän matka 13-14.08.2006
Tänä kesänä tekemämme toisen Värtsilä – Sortavala –matkan aamu oli sään suhteen tavanomaisen leppoisa. Edellisestä matkastamme oli aikaa reilut kolme viikkoa-. Tällä kertaa ryhmässä oli ainoastaan 22 henkeä, koska ennakkoon ilmoittautuneista viisi henkilöä joutui peruuttamaan matkansa syystä tai toisesta. Liikkeelle…
Mielikuvatoimintaa
Nytpä ihan pikkuisen postiasiaa. Nykypäivänä ei enää kirjoitella juurikaan esim. postikortteja tai kirjeitä (joita ennen breiviksi kutsuttiin). Se on tuo kätevä kännykkä, joka hoitaa kaikenlaisen yhteydenpidon helpommin. Aikoinaan, kauan sitten, tyttö odotti poikaystävältä kirjettä, niin kuin minä, kun poikaystävä oli…
Värtsilän työväen näyttämön kronikka 05.12.1938
Nyt te vielä kaikki ootte hyvin herttaisia täällä. Kohta teillä varmasti on turkin nurin päällä. Värtsilässä näyttämö on tehnyt työtä sommoo. Siellä kun näytetty jos jonkinlaista konnoo. On nähty draamat, farssit ja monenlaiset tanssit, Operettikin meni – – –…
Lapsuusmuisto
Kiitos Tuulalle ihanasta lapsuusmuistelosta. Tarinasi sai minutkin hereille ja muistelemaan omaa lapsuuttani Vanhassa Värtsilässä, ajalta kun ei ollut tulevista sodista tietoakaan. Toivottavasti kukaan lukijoista ei pahastu jutun aiheesta. Asuimme – äiti, isä ja minä – vankiputkalla. Oli kuuman paahtava kesäinen…
Mies, joka oli Wärtsilä
Wilhelm Wahlforss. Benedict Zilliacus kertoo Wärtsilän voimamiehestä Julkaistu: Sanomalehti Karjalainen 1984, Reino Parkkulainen Lukija myös avaa teoksen kunnioituksen tuntein, jotka vain kasvavat sivujen myötä. Teoksen syntyyn on tarvittu toistasataa haastattelua eri puolilla Suomea ja laajasti lähdekirjallisuutta. Sisältö ulottuu satoihin kotimaisiin…
Värtsilän lentokentällä 1941
Kuva on Värtsilän lentokentältä joulukuussa 1941 (Julkaistu Karjala lehdessä). Pari vuotta sitten liikuin kesällä samalla alueella. Jäljellä oleva ns. lentokenttä on surkeassa kunnossa, metsittynyt ja nurmettunut. Ehkä helikopteri pääsee siihen vielä laskeutumaan. Valtava määrä tukkipuita oli kentän reunalla. Hilkka Partanen
Värtsiläisten seuran retki 5-8.7.2001 Värtsilä-Suojärvi-Petroskoi-Aunus
On aamu 5. päivä heinäkuuta 2001 klo 7.00. Ollaan taas, me värtisläiset lähdössä Itä-Karjalan reissulle. Ties monennenko kerran matkamme suuntautuu entisille kotiseuduille ja vähän kauemmaksikin. Varmaotteisena kuljettajanamme toimi tällä kertaa Aarne Havukainen. Pientä epäonnea oli jo heti lähdössä, sillä bussin…
Poimintoja Värtsiläisten Seura ry:n toiminnasta vuodesta 1983 lähtien
26.01.1983 P-K.n kirjallisuus. Alusti kirjailija Simo Hämäläinen 09.02. Kotiseutuyhdistys, vieraili Seppo Pusa 13.04. P-K laulun ja soiton maa, alustus Pentti Huikuri. 05.05. …
Pielisen kierros
”Oiskoon ollu” peräti 21. kerta, kun lähdettiin Värtsilä-seuralaisten kanssa kesäretkelle. Tällä kertaa Pielisen kierrokselle. Päivä oli torstai, kesäkuun 7. päivä, aamulla klo 9.30. Tähkäpään Teuvo pyöritteli bussin rattia tutuksi tulleeseen turvalliseen tyyliinsä ja mikäpäs meidän oli kyydissä körötellä. Säät ovat…
Haapsalun kylpyläretki 29.5.1999
Taisipa olla kohdallani ensi kertaa, kun lomabussimatka aloitettiin illalla kello 23.45. Päivä oli lauantai 29.5.1999, ja meitä joensuulaisia oli lähdössä 15 henkeä Viroon Haapsaluun kylpylämatkalle. Bussissa oli kaksi kuljettajaa, jotka jättivät kohteliaasti alkumatkasta esittäytymättä! Matkan varrella tuli mukaan Pärnun kylpylään…
Värtsilän vaakuna ja ryijy
Vaakunakuviot: Alasin esiintyy Jokioisten, Noormarkun, Nurmon, Raution ja Värtsilän vaakunoissa Värtsilän kunnan vaakuna: Suunnitellut taiteilija Olof Eriksson vuonna 1958. Vaakunaselitys: Hopeakentässä musta alasin, josta nousee punainen lieska. Vaakuna-aihe: Viittaa vanhaan rautateollisuuteen. Suomen vaakunan on uudelleen piirtänyt 1978 Olof Eriksson. Vaakunan…
Valoilmiöitä Joensuun taivaalla
Sattuipa penkomisieni tuloksena käteeni taas tällainen Karjalaisessa ollut juttu, julkaistu ehkä reilut 50 vuotta sitten. Sain luvan pojaltamme Heikiltä, nyt jo eläkkeellä olevalta VR:n mieheltä, tosin ”pitkin hampain”. Kuvat eivät ole mitenkään laadukkaita, itse ovat kuvanneet. Matolaatikoksi sitä kameraa, Kodakkia,…
Matka Lappiin Ylläsjärvelle 11.10.1992
Aamulla jo kukonlaulun aikaan, 11.10.1992 kello 5.00 lähdimme me retkeläiset Karjalaisseurojen Pohjois-Karjalan piirin järjestämälle ruskamatkalle Lappiin, Ylläsjärvelle. Väkeä oli muun muassa Joensuusta, Outokummusta ja Liperistä. Matkaan oli ilmoittautunut tasan 30 henkeä ja kaikilla oli mukana sitä iloista karjalaista mieltä. Mikäpä…