Kirjoittajalta Erkki Lintunen

Karjalanpiirakka

Mikä on karjalanpiirakka? Tyhmä kysymys. Kaikkihan sen tietävät. Vai tietävätkö erityisesti kaupan tiskillä? Onko tästä asiasta ylipäätään aiheellista käydä keskustelua? Joka tapauksessa asia on EU:n komissiossa selvitettävänä, ja päätöstä odotetaan 1-2- vuoden kuluttua. Asian on sinne vienyt Suomesta yrittäjät, ministeriö ja yliopisto.…

Share

Miesten saunaillassa

Värtsilän seurakunnassa aloitetut miesten saunaillat jatkuvat Tohmajärven seurakunnassa. Maanantaina 10.7. kokoonnuttiin Oiva Tikan luo Jänisjoen rantaan. Savusaunan hoitavassa lämmössä ja jokiveden viileässä hyväilyssä oli mukana myös kahdeksan vierasta Rantakylän seurakunnasta, Joensuusta. Sikäläinen saunamiesten joukko on kokoontunut jo nelisenkymmentä vuotta. Kahdenkymmenen miehen joukolla nautittiin Oivan…

Share

Kaustajärven hautausmaan portti

Kuusi vuotta sitten Kaustajärvi sai upean hautausmaan portin Mantsinen Groupin lahjoituksena. Samalla myös keskusristin jalustan. Sittemin on hautausmaata talkoilla kunnostettu. Myös seurakunta on huolehtinut siitä säännöllisesti. Kuvat kertovat hyvin merkittävästä tapahtumasta. Kuvat ja teksti: Erkki Lintunen

Share

Saarivaaran praasniekka

Vuotuinen Saarivaaran praasniekka oli taas 5-6.8. jatkuen 7.8. matkalla Venäjän puolelle Korpiselän kirkolle. On juhlaa osallistua praasniekkaan, vaikka onkin luterilainen. Yhdessä kohdassa kuitenkin ”minä niin mieleni pahoitin”, kun tuli tsasounassa ehtoollisen vuoro. Annettiin selvästi ymmärtää, että se oli tarkoitettu vain ortodoksisen kirkon jäsenille.…

Share

Mitä ja milloin lipputankoon?

Suomen lainsäädännön mukaan meillä on vakituisia ja virallisia liputuspäiviä. Vakituisia on tälllä hetkellä kolmetoista. Niistä ilmoitetaan allakoissa pienellä siniristilipulla. Vakituisten lisäksi liputetaan virallisina liputuspäivinä, joita ovat kuntavaalit, eduskuntavaalit, presidentinvaalit, Euroopan parlamentin vaalit ja kansanäänestys. Myös tasavallan presidentin toimneen astumisen päivänä liputetaan. Liputus päättyy elokuun…

Share

Papit Made in Värtsilä -messu

PAPIT MADE IN VÄRTSILÄ -messu oli mielenkiintoinen Värtsiläpäivien ohjelman osa. Seitsemän Värtsilässä syntynyttä pappia oli kokoontunut eri puolilta maata toimittamaan kotikirkkoonsa messua. Lähes 300 kirkkovierasta koki juhlatunnelman, jonka vertaista ei ole joka pyhä koettavissa. Ehtoollispöytä täyttyi moneen kertaan. Uhrivirren aikana…

Share

Valokuvakeräys

Värtsilän Kotiseutyhdistys ry järjestää Värtsilää koskevan valokuvakeräyksen. Kotien valokuva- albumeissa ja pöytälaatikoissa lojuu arvokasta paikallishistroriaa, valokuvia. Niitä toivotaan kylätalolle joko arkistoon säilytettäviksi tai lainaksi, jolloin kuvista otetaan kopiot arkistoon. Mikäli mahdollista kuvien sisällön tunnistaminen on toivottavaa. Mutta muutenkin kuvat kelpaavat. Tarkoitus…

Share

Sahatoimintaa Värtsilässä

Keskiviikkoiltana 1.7. kokoontui kylätalossa joukko innokkaita muistelijoita. Vieraaksi oli saapunut Pauli Hiltunen poikansa dosentti Juha Hiltusen kanssa. He kertoivat Paulin isän Juho Hiltusen muutaman vuoden mittaisesta toiminnasta Värtsilän kunnan sahalla ja myllyssä. Monet valokuvat palauttivat mieliin aikaa, jolloin pystyssä oli vielä Nils Ludvig…

Share

Kiertueella isoisän kirkoissa konsertti 19.7.2015

KIERTUEELLA ISOSISÄN KIRKOISSA -konsertti Värtsilän kirkossa su 19.7.2015 klo 18 Viime vuonna suurta arvostusta sai Ninni Poijärven levy Tie. Hän kiertää nyt isoisänsä, arkkitehti Veikko Larkaksen, kirkkoja eri puolilla maata. Kiertue alkoi huhtikuussa Enontekiön kirkossa. Nyt on vuorossa Värtsilän kirkko. Aikanaan ilmeisesti…

Share

Värtsilän sankarihautausmaa

Värtsilän sankarihautausmaa sijaitsee Venäjän puolella. Se pelastettiin aiotun rakennushankkeen alta vuonna 1991. Värtsilän seurakunta pystytti paikalle muistomerkin, jossa kerrotaan suomeksi ja venäjäksi seurakunnan ensimmäisestä kirkosta ja sen edustalla olevista sankarihautausmaista. Värtsilän ensimmäisen kirkon paikalla seisoo nyt uusi ortodoksinen kirkko, ja…

Share

Värtsiläviiri

Värtsiläviiri on nyt valmis ja myynnissä. Viirin on suunnitellut Heino Turunen. Viiri maksaa vain 75 euroa. Sitä voi ostaa heti kylätalosta tai Värtsiläpäivien aikana 17-19.7. Huom! Viirin saa nosta salkoon sitten, kun se on virallisesti otettu käyttöön Värtsiläpäivillä. Varauksia ottaa…

Share

Kotiseutumatkailua

Tuli asioita Tervavaaran kylään. En ollut pitkään aikaan siellä käynytkään. Ajelin Patsolan kylästä lähtevää tietä 6 km. Olin unohtanat, miten mäkinen ja mutkainen Tervavaarantie on. Mutta hyväkuntoinen ja mukava ajella. Yhtäkkiä minut valtasi valtaisa nostalginen tunnelma. Muistiin tulvivat polkupyörämatkat 1950-luvulta. Poikakaverini…

Share

Valoa pimeyteen

Kirjassani Värtsilän kirkot ( ss. 101-102) kerron messun kulusta aloittaen kellotapulin alta ja päättyen kotimatkalle lähtöön. Sitten jatkan: Tällaiset ovat kirkonmenot Värtsilän kirkossa. Niitä varten 1990-luvun alkupuolella kaivettiin kirkko ja seurakuntakoti esille puiden seasta ja valaistiin valonheittimillä. Värtsilän toinen kirkko…

Share

Sektorit Värtsilässä

Elämää voidaan tarkastella neljän sektorin alueilla. – Ensimmäinen sektori on markkinat ja yrityselämä. – Toinen on valtio ja julkinen elämä; kirkkokin voidaan sijoittaa siihen. – Kolmas on kansalaisjärjestöt ja vapaaehtoinen kansalaistoiminta. – Neljänteen sektoriin kuuluu perhe, kotitaloudet ja intiimit suhteet.…

Share

Ikäihmisten Joulujuhla

Keskiviikkona 26. marraskuuta poikkelehdin autolla Värtsilän kirkon pihaan. Parkkipaikka oli täynnä, mutta kirkon nurkalta löysin vielä tilaa. Ennätin nipin napin Maijan keittämälle maukkaalle joulupuurolla. Sitten viimeisen lusikanheiton jälkeen alkoivat menot. Puuropuheesta olinmyöhästynyt. Jokaiselle oli jaettu Arjan valmistama pitsikannellinen punainen kortti,…

Share

Auton polkimet

Ajelin sunnuntain 16.11.2014 illalla Värtsilästä Jakokoskelle. Mielessäni soivat Marina Zharkovichin upeat sopraanot. Satoi räntää ja oli pimeä. Tuulilasin juuri korjattu pyyhkijä ei toiminut. Piti keskittyä tavallista enemmän auton polkimiin. Kaasun tarve ja jarrutuksen pakko vaativat keskittymistä. Pääsin perille ilman vaurioita.…

Share

Kirkolla 5.11.2014

Tapasin Hotelli Joessa australialaisen nuoren miehen, joka haluaa tutustua sukunsa edellisiin polviin. Lupasin olla apuna. Hän myös halusi käydä kirkkoa sisältä katsomassa. Sekin sopi minulle. Mutta mistä tulkki? Minä kun en silloin ennen englantia lyseossa opiskellut. Elinakaan ei joutanut “kirkkomatkalle”…

Share

Onnellinen?

Viikkojen 44 ja 45 välillä on tänä vuonna pyhäinpäivä, joka osuu lauantaihin, ja erään näkemyksen mukaan viikko alkaa sunnuntaista päättyen seuraavaan lauantaihin. Olisiko tällä ”aasinsillalla” perusteltua käydä mielipiteiden vaihtoa siitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Pyhäinpäivän kirkollisessa sanomassa toistuu moneen kertaan sana ”AUTUAS”…

Share

Pistelevä villapaita

Pistelevä villapaita – Ristillisiä murretarinoota Kerron erittäin mielenkiintoisesta äänikirjasta. Heli Karhumäki, Lapuan Tuomiokirkkoseurakunnan tiedottaja, on julkaissut otsikossa mainitun kirjan, josta hänen itse lukemanaan on valmistettu myös äänikirja. Saimme Ullan kanssa sen lainaksi Päivi Kivivuorelta, joka puolestaan on sen lainannut Tohmajärven…

Share

Ohituksessa

22.9.2014 koitti vihdoin aika, jolloin minut kellistettiin Kuopiossa selälleen ja suoritettiin ns. ohitusleikkaus. Sydäntä ei pysäytetty, vaan operaatio toimi ns. lyövän sydämen tekniikalla. Oikeastaan itse antamallani nimellä Neljän L:n operaationa: Luoja – lääkäri – lasaretti – Lintunen. Vasemmasta jalasta otetuillla…

Share

Hopeakallio Värtsilän laaksossa

Hopeakallioon liittyy paljon muistoja varsinkin Valkoisessa talossa ja kunnan maatilalla asuneiden mielissä. Kalliolla seisonut lato on purettu. Sen paikalle on rakennettu suosittu lintutorni, josta voi ihailla laakson näkymiä ja tarkkailla lintujen touhuja. Tänä kesänä kunnostettiin Hopeakallion lähde. Ympäristöä raivattiin ryteiköstä,…

Share

Kaustajärvi paikannimikyltit palautettu! Virallisesti!

Kaustajärvi on palautettu järven ympärille Perjantaista 19.9.2014 alkaen Kaustajärven kylä löytyy kolmesta suunnasta saavuttaessa: Joensuun, Tohmajärven (Värtsilän pitäjän keskuksen, Arppen pihan) ja Öllölän. Kahden vuoden ähellyksen jälkeen sain 27.8.2014 päivätyn kirjeen, jossa Liikenneviraston virkailijan allekirjoituksella varmistettu päätös: Pääjohtaja Vehviläisen pyynnöstä…

Share

Eläkeläiset aloittivat syksyn toiminnan

VÄRTSILÄN ELÄKELÄISET ALOITTIVAT SYKSYN TOIMINNAN Eläkeliiton Värtsilän yhdistyksen pirteät aloittivat torstaina 4. syyskuuta syyskauden toimintansa kokoontumalla Niiralassa Pertti ja Kaija Päivisen vieraina. Ohjelmassa oli kävelyä rajan suuntaan, tikanheittoa, arpajaiset, kahvia ja makkaranpaistoa. Kerroin osallistujille pihlajanmarjan säilönnän eri mahdollisuuksista ja terveysvaikutuksista.…

Share

Wärtsilän musta

Kaksi vuotta on kulunut siitä, kun aloin etsiä maatiaisperuna Wärtsilän mustaa, kun sattumalta tuli sellaisen olemassaolosta tietoa. Muistin, että kotonani kasvatettiin kyllä mustaa perunaa, jonka maasta nostaminen ei ollut mukavaa. Mukulat olivat pieniä ja tiukasti juurissa kiinni. Tähän etsinnän vaiheeseen…

Share

Kaustajärven nyyttikestit 12.7.

Lauantai-iltana 12.7. klo 18 kokoontui Kaustajärvellä viitisenkymmentä entistä ja nykyistä kaustajärveläistä nyyttikestimuotoiseen juhlaan. Värtsin tiedotus ja Entisten nuorten sävellahja –ohjelma radiossa saivat aikaan liikettä. Juhla aiheita oli kaksi. Ensinnäkin edellisenä päivänä ”Kaustajärvi-mielisten separatistien” Via Karelian varrelle pystyttämät kaksi Kaustajärvi- paikannimikylttiä ja toiseksi 52 kpl…

Share

Rikkaan rakkaus

Eläkeliiton Värtsilän yhdistys järjesti torstaina 3.7. sokkomatkan. Yli 30 matkalaista ei tiennyt, minne matkalla poiketaan ja mihin lopulta päädytään. Mielenkiintoinen yllätys seurasi toistaan Tiittasen Maijan komennossa ja Esa Karhun pyrittäessä autionrattia. Kasvitieteellinen puutarha Botania valloitti trooppisten kasvien runsaudella. Papukaijat juttelivat…

Share

Värtsilän kirkon hyväksi!

Värtsilän kirkon ulkomaalaus toteutetaan tänä kesänä huolimatta siitä, että Tohmajärven seurakunnan tilinpäätös oli yli 70 000 euroa alijäämäinen. Värtsilän Kotiseutuyhdistys r.y. hoitaa homman seurakunnan apuna. Seuraava operaatio on kirja ”Papit made in Värtsilä”. Kuusi värtsiläissyntyistä pappia kirjoittaa aiheesta ”Mitä messu merkitsee…

Share

Värtsilän pyöreitä vuosia

Tänän vuonna 2014 tulee kuluneeksi pöyreitä vuosia esimerkiksi seuraavasti: Wärtsilä Oyj Abp:n perustamisesta – 180 vuotta Sortavala-Värtsilä-Niirala-Joensuu -välisen rautatien rakentamisesta – 120 vuotta Värtsilässä pidetyn Wärtsilä-Yhtymän 100-vuotisjuhlasta – 80 vuotta Wärtsilä Oyj Abp:n noteeraamisesta ensimmäisenä suomalaisyrityksenä Lontoon arvopaperipörssissä – 30…

Share

Vireät Värtsilän eläkeläiset

Eläkeliiton Värtsilän yhdistys toimii vireästi. Se on toinen Eläkeliiton yhdistys Tohmajärven alueella, kun yleensä niitä on samalla paikkakunnalla vain yksi. Värtsilän yhdistykseen kuuluu noin 100 jäsentä, vaikka entisen kunnan – nykyisen Värtsilän pitäjän – alueella on vain noin 550 asukasta.…

Share