Kategoria: Värtsi – Värtsilän verkkolehti

Nokkapokkaa

Verkkolehteä voi tehdä monella tavalla, liekö yhtä oikeaa tapaa olemassakaan. Värtsin linja lienee tullut tutuksi kesän mittaan: yritämme vältellä joutavaa räksytystä ja nokkapokkaa. Tällä tuskin on vaikutusta esimerkiksi Värtsin lukijamäärään, vaikka erilaiset ristiriidat luonnollisesti kiinnostavatkin. Suuri lukijajoukko ei voi edes…

Palstatilaa tarjolla

Värtsi haluaa olla paikkakunnan riennoissa mukana ja tukena. Muun muassa yhteisten tilaisuuksien eräänä tiedotuskanavana voimme palvella niin etu- kuin jälkikäteen. Verkkolehtemme tarjoaa rajattomasti palstatilaa yhdistysten tiedotteille ja uutisille. Olemme kiinnostuneita esimerkiksi kokousten päätöksistä ja henkilövalinnoista. Siinä olisi sihteereille ja tiedottajille…

Värtsin toimittajat

Värtsi-verkkolehden toimittajien on aika esitellä itsensä, kukin omin sanoin. Marjaana: Mie olen yksi Suomen kolmesta Marjaana Aarniosta. Alun perin Hämeessä työstetty, perimältäni puoliksi karjalainen maalaistyttö. Kotiuduin Keski-Karjalaan 90-luvun lopulla agrologiopintojen ajaksi. Kiinnostuin projektiopinnoista, sen myötä seutukunta ja immeiset tulivat tuttaviksi…

Meitä kuvattiin

Verkkolehti Värtsi järjesti maanantaina tiedotustilaisuuden lehdistölle. Kaikki kaksi Värtsilän alueella kilpailevaa paikallislehteä saapuivat paikalle. Meitä kuvattiin eestä ja takaa, mikä oli mukavaa. Tervetuloa toistekin. Markus Kontiainen toivotti reportterit sydämellisesti tervetulleiksi. Hän kertoi Värtsin synnystä ja valaisi kyläverkkolehden loisteliasta tulevaisuutta. Myös…

Takorautainen Värtsi

Ensin soitti Aarnion Marjaana. Vastasin hänelle, että joo-joo ja että kiinnostaa ja eiköhän sitä jotain voisi kehitellä. Sitten soitti Jormanaisen Erkki ja hänellekin loihe lausuin, että joo-joo ja että kiinnostaa ja eiköhän sitä jotain voisi kehitellä. Siihen Erkki, että kehitellään…

Moikka, Värtsilä

Verkkolehti Värtsi putkahtaa esiin yllättäen ja pyytämättä kuin perhonen polulla. Perustimme sen yhdessä Marjaanan ja Markuksen kanssa. Virittelemme lehteä vähitellen mieltymystemme ja harrastustemme mukaan, kukin itselleen sopivaan tahtiin ja tapaan. Toivomme myös lukijoiden osallistuvan lehden tekoon. Itse olen ihastunut seudun…

Värtsin sisällöstä

Etusivulla näkyy kuusi tuoreinta kirjoitusta, viimeinen päällimmäisenä. Klikkaamalla otsikkoa tai Lue lisää -painiketta lukija pääsee suoraan asianomaiseen juttuun. Värtsissä on viisi erilaista palstaa. Ajan patinaa on tarkoitettu lähinnä historia-aineistolle. Ajankohtaista -palstalta löytyvät toimituksen mielipidekirjoitukset ja artikkelit. Lukijalla on mahdollisuus lähettää…