Kesän muistoja 1 Irene Peuhkurinen muistelee seuraavien päivien aikana kesää kuvin, runoin ja kertomuksin. EJ xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Saunasta raukeat jäsenet levossa – hiljaa. Kasvoilla auringon säteet, suljetut silmät. Jäiden alta vapautuneet aallot, kilo tunkeutuu luomien läpi. Nytkö se on – kesä?
Aili Vänttinen on kirjoittanut seuraavanlaisen runon, jonka Hilkka Partanen, os. Vänttinen on tallettanut tuleville sukupolville. Savusauna, ajan painamana, harmaana, ikävässä olet kauan kyyhöttänyt viettävällä kumpareella, luisut olkapääsi tuessa pönkäpuun, hatarin kattolaudoin, auki ammottaissa ovisuun. Keväällä kun kurjet viluansa suolla huusi, vajosi laho seinähirsi, mutta kesällä kukki aina koiranputki nokisen ikkunasi alla. Ja nokkoset heilimöi ja
Kolme vuosikymmentä sitten Värtsilän Patsolassa asuva Raili Niiranen meni käymään Valkoisella talolla, joka siihen aikaan oli alennustilassa. Kellarikerrokseen oli tunkenut jostain vettä, jossa ajelehti erilaisia asiakirjoja. Raili pelasti niistä yhden, joka tuntui hänestä merkitykselliseltä. Se oli runo, jossa moni asia naksahti kohdalleen: tunnelma, riimittely, rytmi… Runon kirjoittaja oli tuntematon. Se oli laadittu Wärtsilän rautatehtaan vesivoimalaitoksen
Istuin vuosia sitten tietokoneen ääressä. Se oli aikaa jolloin levykkeet olivat ”lerppuja” eikä koneissa vielä ollut tämmöisiä mukavia ohjelmia tekstinkäsittelyyn kuin nyt. Käyttöjärjestelmä oli mikälie, ja tekstinkäsittelyä harjoiteltiin. Opeteltiin tekstin ”maalaamista” ja ”vetämistä” uuteen paikkaan, sisennyksiä ynnä muuta. Ulkosalla oli leppeä kesäsää ja tuomet kukkivat. Siinä teki jo mieli lähteä ulos tutkimaan kesän pörriäisiä. Tiedänhän
On sitä ennenkin Värtsilässä runoja rustailtu. Mun koneen uumenista tuli vastaan oheinen, lähes 118 vuotta sitten kauniilla käsialalla kirjoitettu runo. Se on peräisin Alahovin arkistosta, jonka nykyinen säilytyspaikka on Kansallisarkisto. Lissu Kaivolehto Herra Patruunin hautakiven paljastuksessa 8.7.1893. Wielä vaikka viimekerran koitan vanhan väinämöisen kanteletta kaiutella, Koska mieli kättä käski käsi käytteli kyneä kynä piirsi puustaavia,
Eräs lukijamme lähetti julkaistavaksi vaalirunon, jonka on kirjoittanut Esko Tiainen (1926-1981), Värtsilän Kylänpään poika. Kenen uurnalle vaaleissa viivasi vienet?/ Kenen aivoja silloin sä käytät?/ Yksinkertainen ihminen varmasti lienet,/ jos toisten vain toiveita täytät./ Sitten haukut, kun kaikki on pielessä,/ sillä piru on mielessä./ Hyvä julkkis on ehdolle pantu vain siksi,/ että massoilta äänet hän kerää./
Runot -palstasta on lyhyessä ajassa tullut eräs Värtsin luetuimmista palstoista. Se on ollut myös kynäilijöiden suosiossa, mistä suuri kiitos. Runoilijoilla on mahdollisuus kirjoittaa säkeitään suoraan palstan Vastaa-laatikoihin, mitä suosittelen. Runoja voi lähettää myös Värtsin sähköpostiin, varsinkin jos niihin liittyy kuvia. Palstasta on kehittynyt niin taiteellisen kaoottinen, että se on herättänyt myös kysymyksiä. Onko mahdollista kommentoida
Aamuvarhaisella reppuun työnnän eväspalaa kaksi, talsin kohti niemen päätä, uhmaan säätä, jäätä. Puronsuussa sulassa sorsat uivat. Lokkiparvi kirkuu rannan kynnöksellä. Astun kohti jäätä. Sataa tihkuvettä. Kairaan jäätä. Reppuani tongin, istun, ongin. Manaan säätä. Kairaan jäätä. Istun ongin. Särjen saan ja ahvenia kaksi. Hartiat jo kostuu. saapas kohti rantaa astuu. Verkkaan nousee jalka. Ennen niemen nokkaa
Kullan kallis kissimirri pöyvän päällä pilkisteli, pahassa pulassa piltti elämässään ensi kerran. Onko hiiri, hittolainen? Viimein se tavoittaa tohti, käpälällä kopsahutti, lipoi kieli liukkahasti, leikkisästi leuat louskui. Ah, tää onkin oivallista, melkein kuin ihan imisi maitoa emon nisästä. Hyvää kannattaa kehua, hanavettä huikeata. Kotikissa kaunosielu kohta laittoi leuan alle käpälänsä kaksinkerroin. Pani silmät sirrillensä, pian
Kaikenlaisia kaloja, ahvenia ahmiskelin, särjet sulloin suolen mutkaan, ruodot kaikki rouskuttelin. Rupesipa raukomahan ruuan runsahan perästä. Siitä ponkaisin petille, peiton päälle pötköttämään, rennosti näin retkottamaan, mahan myötä makoamaan laitoin itseni levolle.
Naisten työt Miehet usein urahtavat, koirahat ei kainostele esiintuomasta tuotosta, saavutusta suurenmoista mediassakin mainiten. Naiset näkymättömissä uutterasti uurastavat, raatavat ilman rahoja maine minimoituneena. Silti saavat aikaiseksi monen monta esinettä, tarpehellista tavaraa, sekä silmälle iloa. Kukapa sen nyt sanovi kumpi ompi kaunoisempi, tärkeämpi tässä maassa: miehen mieluinen masiina vaiko vaimon villavaate ihan itsensä tekemä. Tieteilijät taloudessa,
Silloin tällöin olemme saaneet hienovaraista palautetta, että Värtsiin pitäisi perustaa runoille oma palsta. Nyt sellainen on olemassa. Tänne saa kirjoittaa mitallista tai vapaamittaista tai siltä ja väliltä, proosarunoa tai luonnonlyriikkaa, kalevalaista tai haikua tahi tankaa. Runous on niin ylimaailmallista, ettei Värtsilää tarvitse välttämättä mainita, mutta kotiseuturunot ovat hyvin tervetulleita. Kirjoittaa voi omalla nimellään tai nimimerkillä.
