Niiralan raja

Niiralan raja

Niiralan raja-asema avautuu torstaina

Niiralan raja-asema avataan torstaina 14.12. 2023. Asiasta tiedotettiin juuri päättyneessä valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa. Uuden päätöksen mukaan raja pysyy Niiralassa avoinna 14.1.2024 saakka. Mikäli viime kuun tapahtumat uusiutuvat, voidaan päätös kumota ja raja-asema suljetaan. Niiralan lisäksi avataan torstaina myös Vaalimaan rajan ylityspaikka muiden raja-asemien edelleen pysyessä suljettuina.

Ajankohtaista, Niiralan raja, Värtsilä

Tuleeko itärajan tilanne näkymään kuinka arjessamme?

Viime päivien uutisointia ovat hallinneet itärajan tapahtumat. Valtioneuvosto päätti pari päivää sitten että Itä-Suomen neljä raja-asemaa, Vaalimaa, Nuijamaa, Imatra sekä Niirala suljetaan kokonaan kolmeksi kuukaudeksi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tosin Niiralassa raja suljettiin jo neljää tuntia aiemmin eli klo 20. Hallitus perustelee itärajan osittaista sulkemista kansallisen uhkan torjumisella, mutta tarkempi arvio tilanteesta on salassa

Ajankohtaista, Niiralan raja, Rajavartiolaitos

Niiralan raja-aseman aukiolo muuttuu

Niiralan rajanylityspaikan aukioloaika muuttuu talviaikaan siirryttäessä 29.10.2023–31.3.2024. Suomessa siirrytään talviaikaan 29.10.2023, jonka johdosta Niiralan rajanylityspaikan aukioloaika 29.10.2023–31.3.2024 välisenä aikana on joka päivä kello 08.00–20.00. Rajanylittäjiä pyydetään saapumaan rajatarkastukseen riittävän ajoissa ennen rajanylityspaikan sulkeutumista, jotta rajanylitys onnistuu suunnitellusti. Rajan ylittäminen on mahdollista ainoastaan rajanylityspaikan aukioloaikoina. Lisätietoja antaa rajavartioston apulaiskomentaja, puh. 0295 423 000 (vaihde).

Ajankohtaista, Niiralan raja, Rajavartiolaitos

Esteaidan rakentaminen käynnistyy Värtsilässä

Tältä näyttää tuleva esteaita Runsaasti julkisuutta saaneen, itärajan uuden esteaidan rakennustyöt käynnistyvät piakkoin myös Värtsilässä. Aitahankkeen pilotointivaihe Imatralla on valmistumassa, ja näitä alkuvaiheen kokemuksia Imatran Pelkolasta hyödynnetään täällä Värtsilässä. Itärajalle rakenettavan esteaidan syy on se että Suomi on varautumassa laaja-alaiseenvaikuttamiseen, jollaista mm. Itä-Euroopan maat ovat viime vuosina joutuneet kohtaamaan. Uusi esteaita tulee näin tehostamaan rajavalvontaamme

Historia, Niiralan raja

Värtsiläläiset mukana pyöräretkellä Valamosta Valamoon vuonna 1989

Valamosta Valamoon – polkupyöräretki toteutettiin vuonna 1989 suomalaisen konsulttiyritys Yritystaito Oy: n ja Moskovan yhteiskunnallisten innovaatioiden säätiön yhteistyöhankkeena. Heinävedelle, Uuden Valamon luostariin oli kokoontunut liki satapäinen osanottajajoukko joista 36 oli Neuvostoliitosta. Kaunis karjalainen tapa sai juhlallisen muodon retken alulle Ikumeeni Pantelein siunatessa osallistujat matkaan. Osallistujajoukko koostui työelämän eri kehittämistehtävien parissa työskentelevistä ihmisistä, olipa joukossa myös

Niiralan raja, Rajavartiolaitos

Niiralan rajanylityspaikan henkilöliikenteen aukioloajan rajoittaminen 19.2.2021 klo 00.00 alkaen

Terveysturvallisuuden varmistamiseksi valtioneuvosto teki 11.2.2021 päätöksen rajanylitysliikenteen rajoitusten muutoksista 19.2.2021 alkaen. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti Niiralan rajanylityspaikan aukioloa rajoitetaan Rajavartiolaitoksen hallintoyksikön päällikön päätöksellä hänen kuultuaan asiassa alueellisia ja paikallisia terveysviranomaisia sekä tarvittaessa muita viranomaisia. Pohjois- Karjalan rajavartiosto on kuullut terveysviranomaisia ja muita viranomaisia henkilöliikenteen rajoitusten valmisteluun liittyen ja asiaa on käsitelty Suojärven alueen rajavaltuutetun kanssa. Pohjois-Karjalan

Niiralan raja, Värtsilä, VR

Se viimene juna vaunut vei Niiralasta!

Juohtu mieleen että käyvvääpä kahtomassa vieläkö siellä ratapihalla on paljon vaunuja. Niinpä lähettiin Masan kanssa kumpsuttelemaan pitkin tietä asemalle päin. Todettiin vielä siinä kävellessä että ei oo viimepäivinä venäjän junia näkyny. No, tuoltahan tuo veturi näyttääkin tulevan!! Viimeiset propaani vaunut seisovat ratapihalla oottaen hakijoita! Ihan sattumalta satuttiin tähän niin historialliseen tapahtumaan. Niin surullista en ihan

Ajankohtaista, Niiralan raja

Vilkastuuko rajaliikenne? Alkaako bensaralli?

Venäjä poistaa 15.7.2022 maahantulon koronarajoitukset lukuun ottamatta ulkomaalaisilta vaadittavaa negatiivista pcr-testitulosta. Viro ja Suomi avasivat aiemmin maarajansa venäläisille. Mutta venäläiset eivät voineet lähteä Venäjältä näihin maihin matkailutarkoituksiin. Venäjän kansalaiset tarvitsivat päteviä syitä lähteä Venäjältä maarajojen yli (esimerkiksi opiskeluun, työhön, hoitoon tai kiinteistösi ylläpitoon). Nämä rajoitukset poistuvat tänään 15.7.2022. Venäläisten ostoksien tekemistä vaikeuttaa, että venäläisten pankkien myöntämät pankkikortit

Niiralan raja, Tohmajärven kunta, Värtsilä

Niiralan rajanylityspaikan kehittämistä vauhditetaan yhteisellä investointipaketilla

Tohmajärven Niirala on Suomen ja Venäjän välisistä rajanylityspaikoista neljänneksi vilkkain yli miljoonalla vuosittaisella rajanylittäjällään. Kyseessä on merkittävä kuljetusväylä elinkeinoelämälle ja myös matkailun kehittämissuunnitelmat ovat pitkällä. Niiralan kansainvälisen rajanylityspaikan ja sen läheisyyteen sijoittuvien toimintojen kehittäminen kuuluvat Pohjois-Karjalan kärkihankkeisiin. Investointitarpeet nähdään mieluummin kokonaisuutena kuin yksittäisinä toimina, joten Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Suomen tulli, Rajavartiolaitos, Tohmajärven kunta ja Keski-Karjalan Kehitysyhtiö

Niiralan raja

Paloharjoitus Niiralassa

Keskiviikkona 26.10.2016 Niiralassa paloyksiköt Suomesta ja Venäjältä suorittivat kaksi kertaa vuodessa pidettävän yhteisen paloharjoituksen. Paloharjoitus tapahtui entisen John Nurminen -huolintayrityksen hallien takana sijaitsevalla kentällä. Saavuin paikalle harjoituksen jo ollessa käynnissä. Harjoitusaluetta vartioinut rajamies tiedusteli ystävällisesti harjoituksen johdolta, saisinko ottaa harjoituksesta kuvia ja kenties haastatella siihen osallistuvia. Kohta sainkin siihen luvan ja paloharjoitusta johtava päivystävä palopäällikkö

Niiralan raja, Tohmajärven kunta

Niiralan Yritystien ensimmäinen osa on valmis

Kurvasin mielenkiinnosta katsomaan missä vaiheessa Niiralan Yritystien ensimmäisen osan kehitysvaihe on. Risteysalue ja liittymät ovat nyt valmiit.  Odotellaan vaihetta 2. Katso alla oleva video.   T:Eira Varonen Alla lainaus Tohmajärven kunnan sivuilta 4.8.2016 Niiralan kauppakeskusalue rakenteille – tien teko käynnistyi Niiralan rajanylityspaikan läheisyydessä Tohmajärvellä on käynnistynyt Yritystien rakentaminen valtatien 9 eteläpuolelle. Samalla rakennetaan liittymä valtatielle

Niiralan raja

Ylitystahti kiihtyy

Niiralassa ylitti rajan kesäkuussa 118 421 henkilöä eli 29,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Venäläisiä oli 41 prosenttia, kun viime vuonna heidän osuutensa oli noin 35 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla rajanylityksiä oli yhteensä 585 914, mikä on noin 27,8 prosenttia edellisvuotta enemmän. Suomalaisten rajanylitykset ovat lisääntyneet noin 19 prosenttia ja venäläisten 42 prosenttia. Käännytettyjä

Ajankohtaista, Niiralan raja

Taas kohti miljoonaa

Rajan ylitti toukokuussa Niiralassa noin 104 000 henkilöä, missä on kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan 25 prosenttia. Kasvua on ollut sekä venäläisten että suomalaisten määrissä. Viisumivelvollisia rajanylittäjiä oli 40 prosenttia. Alkuvuoden aikana rajan on ylittänyt Niiralassa yli 467 500 henkilöä, mikä on 27 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajanjaksoa suurempi määrä. Toukokuussa käännytettiin 15 henkilöä puuttuvien maahantuloedellytysten

Ajankohtaista, Niiralan raja, Rajavartiolaitos

Lain koura pitkä

Pohjois-Karjalan rajavartiosto paljasti keskiviikkona Niiralassa auton, joka oli varastettu Espanjassa 2009. Venäläinen mies oli kuljettamassa Venäjällä rekisteröityä ajoneuvoa Suomeen. Rekisteriote ja katsastustodistus todettiin väärennetyiksi, ja tarkemmissa tutkimuksissa ajoneuvo todettiin etsintäkuulutetuksi Espanjassa. Tapausta tutkitaan törkeänä kätkemisrikoksena, väärennysrikoksena ja väärennysaineiston hallussapitorikoksena. Kuljettaja vapautettiin kuulustelujen jälkeen.

Ajan patinaa, Niiralan raja

Rautatie-elämää

Niiralan raja-asema rautatieliikenteessä Venäjän (Neuvostoliiton) kanssa on sotien jälkeen ollut paitsi Pohjois-Karjalan myös koko Suomen kannalta tärkeä. Tulin nuorena miehenä valituksi Valtionrautateiden palvelukseen 1.11.1947. Silloin olivat alkaneet Neuvostoliittoon ns. sotakorvauskuljetukset. Ne käsittivät aluksi lähes pelkästään raakapuuta. Tavaran paperisota ja kuormien teknillinen tarkastus tapahtui Tohmajärven asemalla. Sitä varten Tohmajärvellä oli tarvittava henkilökunta. Minäkin jouduin yhdysliikennetoimistoon, jossa

Näkövinkkeli, Niiralan raja

Raja-asema tärkeä maakunnalle

Niiralan kehittämistä yritetään saada Pohjois-Karjalan kärkihankkeitten joukkoon. Toivottavasti siinä onnistutaan. Ihmetystä herättää, miksi se ei siellä ole aikaisemmin ollut. Niiralan rajanylityspaikan merkitys on koko Pohjois-Karjalalle hyvin tärkeä. Tohmajärven kunnanhallitus on oikealla asialla kiirehtiessään tien parantamista ja varautumista raja-aseman laajentamiseen. Oikeastaan näitä asioita pitäisi ajaa koko Keski-Karjalan yhteisvoimin. Tässä kohteessa tuskin onnistuttaisiin edes käräjöimään, kuten Hellin

Ajankohtaista, Niiralan raja

Niirala kärkilistoille?

Niiralan tie ja rajatarkastusaseman laajennus pyritään saamaan Pohjois-Karjalan kärkihankkeitten joukkoon. Tällaista esittää maakuntaliitolle Tohmajärven kunnanhallitus. Asiasta kertoi Pohjois-Karjalan radio. Kunnan toiveissa on, että valtio aloittaisi korjaustyöt noin 12 kilometrin osuudella Niiralasta Lahdenvaaraan. Nykyinen tie on kapea ja mutkainen. Viime vuonna Niiralassa oli yli miljoona rajanylitystä, ja mahdollinen viisumivapaus saattaa tuplata määrän. Samasta syystä valtion toivotaan

Ajankohtaista, Niiralan raja

Liikenne vilkasta

Liikenne Niiralan rajanylityspaikalla on ollut vilkasta vuoden alkupäivinä. Neljän ensimmäisen vuorokauden aikana oli 14 200 ylitystä. Noin 65 prosenttia on ollut venäläisiä. Maanantaina yllettiin 4 800 ylitykseen, joista venäläisten osuus oli 74 prosenttia. Vuorokausiennätys ei mennyt rikki, sillä muutama viikko sitten venäläisten yleisenä vapaapäivänä mentiin viiden tuhannen rajan yli. Liikenne on sujunut hyvin eikä ennätysjonoja

Scroll to Top