Ennen nettiaikaa yksi syksyn kuumista kysymyksistä kirjastossa oli, kuinka siilille rakennetaan talvipesä. Sitä kysyttiin niin usein, että kirjastoihmiset osasivat jo varautua. Kansiossa ”tärkeitä” oli ässän kohdalle aakkostettuna asiasana ”siilit”, sieltä sitten vain katsottiin viitteet, että mistä kuvalehdestä tai leikepussista piirustukset…
Kategoria: Luonnollista
Linnut
Kesän muistoja 2 Ne tulevat aina ensimmäisinä, Kääkkä ja Kaija. Ne tarkastavat ensin pesimäluodon ja lentävät sitten ”ruokarannalle” makupaloja kärkkymään. Muita lokkeja ei vielä näy, onhan järvessä yhä paksut jäät. Tämä lokkipariskunta tietää, mitä tekee kymmenen vuoden kokemuksella. Lajitoverit ajetaan…
Sääperin yksinäinen
Osaa se lentää, tämä Sääperin yksinäinen, vaikka aiemmin muuta epäilin. Ainakin pellolta järvelle se siirtyi ilmateitse. Jostain syystä se on kuitenkin kesyn tuntuinen eikä oleile muitten joutsenien seurassa. Tänä aamuna kävi kymmenkunta lajitoveria tarinoimassa sen kanssa, mutta mukaansa eivät Yksinäistä…
Lentokyvytön?
Värtsilän laaksossa on tehty useita havaintoja aikuisesta joutsenesta, jonka epäillään olevan lentokyvytön. Maanantaina se taapersi normaaliin joutsenen tapaan puimurin edessä Sääperin pohjoispuolella rantapellolla, mutta ei yrittänytkään lähteä lentoon. Kävelytahtikaan ei kiireistä ollut. Sääperin ympäristössä on ollut kymmenien joutsenten parvia tänä…
Vitamiineja saatavilla
Vitamiinipommeja nyt saatavilla soilla ja lampien rannoilla. Ne on irrotettava varovasti, koska osa on jo räjähtämispisteessä. Laatu, siis kovuusaste, väri ja koko vaihtelevat sijaintipaikasta riippuen. Suurimmat voivat olla yli 10 millin läpimittaisia. Nämä ovat vaihteluksi muille vitamiinilähteille. 10 minuutin koepoiminnan…
Tilhet tulivat
Se on semmoinen jokasyksyinen ääni, tilhien tilkutus. Tapasin luontokuvaajan kotikadulla ja neuvoin hänelle, että tilhet ovat liikkeellä. Tuu siekii kuvaamaan, tuumi lappeenrantalainen kuvaaja ja tietysti piti käydä kamera ja alkaa raksutella ruutuja. Näytti siltä, että tilhet olivat aralla tuulella, pyrähtelivät…
Voi tätä hanhiaikaa!
Se on pieni kaista Suomen itärajalla, jolla voidaan ihailla tällaisia hanhilaumoja, joita nyt on piisannut jo tovin. Varkaus, Savonlinna ja Kuopio ovat aivan liian kaukana näiltä näyttämöiltä. Onneksi tänä vuonna tuulet ovat käyneet idästä, ja hanhet ovat ajautuneet meille –…
Outo sieni
Heissan! Täällä taas outo sieni. Kaksi esiintymää, ovat vähän erillään, toinen Jyväskylässä, toinen Värtsilässä. Oranssinkeltainen yleisväri, koko 8-15 cm, korkeus 10-15 cm. Ehkä nurmikon korkeudesta riippuvainen. Molemmat kasvoivat hoitonurmikolla, pitkähkö leikkuuväli. Jyväskylän esiintymä tuhoutui noin kaksi minuuttia kuvauksen jälkeen. Vaikka…
Luontokuvia kylätalolla
Yllekirjoittaneen luontokuvia on esillä syyskuun viimeisen viikon ajan kylätalolla. Suurin osa niistä on Värtsilässä parin viimeisen vuoden aikana otettuja. Värtsilän kylätalo on avoinna arkisin kello 9-19. Lokakuun ajan kuvat ovat nähtävinä Hoilolan kyläkaupalla.
Tiesulku
Ajelin iltasella Sääperintietä rajalle päin polkupyörällä. Vähän ennen entistä rajavartioasemaa oli tiellä hanhiarmeijan partisaaniosasto. Pakko oli pysähtyä. Vyöhykelupatarkastus? Passi? Viisumi? Siinä sitten käytiin nokkapokkaa kotvanen. Viereisellä sänkipellolla huuteli osaston komentaja ohjeita, tiukkaan sävyyn vaati joukkojaan pysymään asemissa. Tilanne laukesi viimein,…
Kesän hehkua
Kesä alkaa olla pulkassa, on aika muistella sen hehkua. Niitä päiviä, jolloin kukat kukkivat pihoilla ja pientareilla, perhoset tanssivat auringon paisteessa ja pupujussit pitivät toisilleen seuraa. Ehkäpä nämä värtsiläiset kuvat lämmittävät, kun sade piiskaa ja yöpakkaset tulevat. Vuodenaikojen vaihtelu luonnossa…
Nyt niitä on
Hanhiparvia laskeutui Värtsilän laaksoon koko päivän ajan. Paikalle sattunut tunnettu lintumies Tuomo Eronen arvioi, että Sääperin pohjoisrannalla niitä oli noin 10 000, miltei kaikki valkoposkia. Muutto on alkanut reippaammin kuin edellissyksynä. Se on kerännyt Värtsilään myös lintuväkeä, jotka seuraavat upeaa…
Valkkarihanhet tulivat ajallaan
Toimittaja olikin jo havainnut syksyn ensimmäiset valkoposkihanhet, kylän parhailta ”staijjauspaikoilta”, omasta ikkunastaan. Tänään tiistaiaamusta saakka sitten velloikin Sääperin eteläisellä rantapellolla jo melkomoinen potti lintuja: arviolta 5000! Lämpimästä syksystä huolimatta näyttävät tulleen ajallaan. Vuosi sitten merkkasin 15.9. 250 linnun joukon, ja sitten 21.9. 10…
Passikuvia
Onko nokka hyvin, kyseli koskelorouva rannalla ja käänteli päätään. Annoin kameran laulaa, kun kerrankin malttoi olla aloillaan. Penskoista kanssa, innostui äitykkä ja antoi sarjan komentoja. Vaan eiväthän ne, vallattomat vintiöt. Taisivat tahallaankin ymmärtää väärin emon ohjeet. Yhden ainoan siedettävän passikuvan…
Kaklatus kuuluu
Hanhiparvet ovat alkaneet laskeutua laaksoomme. Vaikka muutto ei ole vielä päässyt vauhtiin, kuuluu tuttua kaklatusta siellä ja täällä. Tänä aamuna kietoi sankka sumu Sääperin. Se on tavallista syksyisin. Päivemmällä, kun sumu hälvenee, saattaa sadekuuro yllättää. Silloin voi nähdä sateenkaaren laskevan…
Myöhäsyksyn mustikoita
Enpä ole ennen syyskuun puolivälissä mustikoita kerännyt. Tänä kesänä mustikat ja puolukat kasvoivat samoilla paikoilla, jopa samoissa mättäissä. Mustikka-aikaan puolukan raakileet olivat kerätessä riesana ja nyt puolukka-aikaan ylikypsät mustikat haittasivat puolukan poimintaa. Ajattelin kokeilla ja kerätä molempia sekaisin ja laittaa…
Lammen taidetta
Eivät loppuneet Kukkolammen rantahaot vielä luppotupalaisten talkoisiin. Ohessa rantanäkymiä.
Punaisia puolukoita
Katsahdin ikkunalasin läpi lämpömittariin. Viileän yön jälkeen se näytti vain muutamaa lämpöastetta. Usvaa. Laitoin eväsleipiä ja mehua retkievääksi. Löysin ehjät kumisaappaat. Vanha ulkoilupuku sai kelvata. Varustauduin poimurein ja ämpärein. Istahdin kuljettajan viereen. Auton pyörät rouhaisivat pihan soratien pintaa. Missähän niitä…
Sänkipellot odottavat
Vielä ei ole hanhia näkynyt Värtsilän laaksossa, mutta eivätköhän kohta ensimmäiset tunnustelijat ilmaannu. Vuosi sitten niitä saapui syyskuun 14. päivän tienoilla. Vähän myöhemmin, 21. päivänä, alkoi enemmälti valkoposkihanhia keräytyä Savikon pelloille. Hannu Kivivuori kirjoitti tuolloin, että parvi oli 5 000-10…
Mikä kukka?
Hei ! Tässä on kukka, jota en tunnistanut, en ole ennen huomannut tällaista. Näytti ensin valkovuokolta, ei vaan kukinta-aika ja muutkaan tuntomerkit sovi siihen. Kukkavarsi on noin 25-30 senttiä pitkä ja lehdet oravanmarjan kaltaiset, vähän ainakin sinne päin. Löytyi Tohmajärveltä…
Koppeloa kerrakseen
Auto piti pysäyttää ja odottaa. Varttunut metsopoikue ylitti tietä yksi kerrallaan, kiirettä pitämättä. Daamit ensin, sitten herrasväki. Sisarusparvessa oli kolme aikamiespoikaa ja kolme kohta riijjuuikäistä tyttöpuolta. Tien laidassa vielä haastelivat keskenään tovin. Taisivat olla sitä mieltä, että olipas kerrankin kohtelias…
Ensiluokkaista
Lampaankääpä on nyt ainakin meillä päin ensiluokkaista. Herkkutatteja kyllä olisi, mutta ne ovat täynnä toukkia. Lieneekö lampaankääpienkin toukat menneet tatteihin koskapa ne olivat aivan puhtaita. Vanhatkin lampaankäävät olivat virheettömiä. Silputtiin kuivuri täyteen ja loput paistoin sipulin kanssa. Toisessa kuvassa kuivatut…
Kierrätyksen mestareita
Syksyisessä metsässä ja etenkin suolla tapaa varsinaisia mestariteoksia, joita ovat kutoneet hämähäkit. Niitä on Suomessa noin 600 lajia. Verkoillaan ne pyydystävät itselleen sapuskaa. Parhaiten luomukset huomaa aamun sarastaessa, mutta simsalabim, muutaman tunnin kuluttua niitä ei enää välttämättä ole olemassa. Hämähäkit…
Missäs sienet?
Sienten ilmaantumista on odoteltu kuin kuuta nousevaa. Uutiset kertovat, että jossain päin Pohjois-Karjalaa on päästy tattien ja kanttarellien makuun, mutta Värtsilässä en ole tavannut muita kuin lehmäntatteja muutaman. Syötäviä nekin olisivat nuorina paremman puutteessa. Pihamaalle nousee jotakin, jotka aluksi muistuttavat…
Kolmen minuutin kylpy
”Kallionkolo täynnä puhdasta sadevettä. Siinäpä oiva kylpyamme! Kylpy onkin tarpeen, kun on koko päivä tullut tongittua roskiksia. Ihmiset sanovat, että sadevesi tekee hiukset pehmeiksi ja kiiltäviksi. Voisikohan se tehdä saman höyhenpuvullekin? Suolakylvyt merivedessä ja savi kuralätäköissä on jo tullut kokeiltua.…
Ala-Ryösiön aamu
Sateitten mentyä aamut ovat kirkastuneet. Elokuinen usva nousee vesien pinnasta ja kiirehtii tuulenkareitten mukana hetkessä pois. Joutsenten on aika nousta siivilleen ja tarkistaa, keitä ovat nämä vierailijat. Lyhyt kaarros riittää, tuttuja kalamiehiä ovat. Kun aurinko nousee korkeammalle, katoaa Ala-Ryösiön aamun…
Etevä eläjä
Värtsilässä on paljon hirviä, jos hirvikärpästen määrästä on mitään merkkiä. Kohta en uskalla kurkistaakaan Ryhännotkoon päin, ne kun luulevat minuakin hirveksi. ”Hirvikärpänen suunnistaa lämpöaistinsa avulla suureen lämpöiseen kohteeseen”, kertoo netti. Ja hyvin suunnistavatkin, kymmenittäin niitä saa nististää niskakuontalosta metsäpolulla ja…
Puita väärii
”Eero poika metsäs häärii, katseleepi puita väärii”, runoili aikoinaan Aleksis Kivi. Puiden katseleminen herättää monenlaisia ajatuksia ja mielikuvia. Joskus tulee vertailtua puiden kansaa ihmisiin. Joukosta erottuvat ”persoonallisuudet” on ehdottomasti kuvattava. Kun katson tuota Kuertunturilla Äkäslompolossa kuvaamaani männynkäkkyrää, en voi välttyä…
Kesää jäljellä
Taannoinen sadetanssi Värtsin palstoilla tuotti tulosta. Joinakin päivinä on pitänyt haikailla, miten kesän saisi takaisin. Vaan kun tarkemmin katselee ympärilleen, niin kesäähän on jäljellä. Mutkan takaa pyyhältää jänis vastaan ja tekee äkkikäännöksen, rantalaiturilla uteliaana odottanut koskelo vaivautuu nousemaan siivilleen ja…
Muhkea pesä
Ampiaiset tekivät muhkean pesän Patsolan mäelle Teuvo Niirasen pihapuuhun. Talonväki suunnitteli häätötoimia, sillä pesä on hankalassa paikassa, turhan lähellä sisäänkäyntiä ja lasten leikkipaikkaa. Onkohan Värtsin lukijoilla kokemuksia, miten ampiaispesän saisi parhaiten pois päiväjärjestyksestä? Siis silleen, ettei joudu itse häädetyksi.