Viimeisillä lumilla loikki Sääperin reunamilla vastaan jänis. Luulin sitä rusakoksi, kunnes huomasin, että hännän päällys oli vaalea. Rusakolla on aina musta. Ajattelin, että onpa aikaisin metsäjänis vaihtanut kesäluukkiin. Jäniksen arvoitus jäi vaivaamaan. Kaivelin esille kuvan, joka oli otettu myöhempänä ajankohtana,…
Kategoria: Luonnollista
Sinisilmäisyyttä
Selvisivätköhän kaikki vapunviettäjät näin sinisin silmin juhlan jälkeiseen arkeen. Ihan oikeasti eka kerralla oli aika hätkähdyttävää nähdä sinisilmäinen koira. Onhan niitä tosin sinikielisiäkin haukkujia. Meilläkin näitä sinisilmäisiä joskus oli, enimmillään viisi. Olihan se mukavaa, aikaa vain olisi pitänyt olla enemmän…
Mäkätystä
Jos vapun jälkeen kuuluu mäkätystä, se voi olla lähtöisin oheisen kuvan linnusta. Taivaanvuohi on lennossa vaikea kuvattava, mutta Savikontien varrella se oli istahtanut langalle hengähtämään. Lintukirjat kertovat mäkättävän äänen syntyvän koiraan soidinlennossa. Kun se syöksyy taivaalta vinhaa vauhtia vinosti alas,…
Kesän merkkejä
Kesän merkkejä lisää. Kuten lumenkorkeusmittari näyttää, meni lumenkorkeus viime viikolla Värtsilän laaksossa nollaan. Korkeimmillaan se kävi maaliskuussa 69 sentissä. Huhtikuun puolivälissä oli enää 30 cm. Vettä on tullut huhtikuussa 37 mm ja kun yöpakkaset hävisi rupesi lumetkin vauhdilla hupenemaan.
Apua tulossa
Naakka on yleinen lintu Värtsilässä. Taannoin joku taisi Värtsin palstoilla vaatia sille tihutöistä kuolemanrangaistusta. Nyt saattaa muutakin apua olla tulossa korkealta taholta. Lintumaailman älykkö on pääsemässä vertaiseensa seuraan. Yliopistotutkijat alkavat selvittää naakan elämää kuin susia konsaan. Ensin tutkitaan ja sitten…
Neiti harakka
Harakka irrotteli vapunaaton iltana kesän värisissä hepenissään. Ja mikä uuma. Muut hyytyivät koleassa tuulessa, mutta se ei. Helisevä nauru kuului vielä vappuaamuna Värtsilän raitilla.
Vappuvaroitus
Värtsilässä voi tavata tällaisenkin varoitusmerkin. Se sattui vastaan Uudenkylänlammelle menevän tien varressa. Hauska merkki voisi olla vaikka varoituksena pienemmille linnuille, etteivät vappunakaan liikaa riehaannu, vaikka lisääntymisaika alkaa olla käsillä. Kävin lammella päin tiirailemassa, näkyisikö kaulushaikaraa kaislikossa toikkaroimassa. Siellä se puhalteli…
Pääskysestä ei päivääkään…
Tänään lämpimän päivän tuomana lintumiehet yhyttivät pohjoiseen lentävän haarapääskyn…! Että on kesä lähellä. – hannu
Laakso heräsi
eilispäivänä satoi vettä aamulla tulivat metsähanhet puitten sinipuna syveni peltopajut kävivät kai kylätalolla kaunistumassa laaksoon levisi tuoksuja kuin olisi pantu ylimääräinen lusikallinen nuotiopannuun
Rentoutta
Lämpenevää
Keväisiä ajatuksia Sään lämpenemistähän tässä odotellaan. Pääsiäisen aikoihin oli vielä oikein ihana talvisää, ja hiihtokeli oli mainio. Suuremmat maantiet olivat kyllä jo sulana, mutta vähemmän liikennöidyillä pikkuteillä oli ihan täysi talvi. Kesä on lähestymässä ja kokemuksen mukaan pian alkaa olla…
Tietä piisaa.
Värtsissä on ollut juttuja vanhoista ja uudemmistakin Jänisjoen silloista. Jonkin verran lie kajottu tieasioihinkin joita jäin jossakin vaiheessa miettimään tässä Patsolan rinteessä asujana. Värtsilän tiethän ovat perusteellisesti uudistuneet sodan jälkeen. Vanhoja teitä toki on, mutta ei kovin monta. Mieleen tässä…
Ruokavieras
Vähän ennen pääsiäistä pihassamme pistäysi vähän harvinaisempi vieras, monille varmaankin tuttu, mutta ei meillä jokapäiväinen kävijä. Lintukirja kertoo sen elinympäristöksi sembramäntyjä kasvavat havumetsät ja pähkinälehdot. Eihän meidän tontilta semmoisia löydy, niin että katsoi paremmaksi vain pikaisen vierailun. Liekö lentänyt tänne…
Kevättuuletuksia
Lähdettiin joutsenia kuvaamaan. Siinä ajeltiin tutulle järvenpoterolle, jossa oli jo rannat sulana ja pari joutsenta kuherteli siellä. Mitäs muuta kuin kuvauspuuhiin. Joutsenilla oli kevättuuletuksen aika. Niinpä kameraan tarttui enemmän tai vähemmän hyviä ”tuuletuskuvia”. Muistui mieleen se juttu, kun Yrjö Kokko…
Mustarastaan taitavaa laulua
mustarastas_24.3
Kevään ensimmäiset
Kuva: Lissu Kevään ensimmäisten kukkien löytäminen on aina yhtä suuri ilo. Krookukset olivat tänä vuonna minun ensimmäiset kevätkukkani. Tuossa kotirannan puistossa niitä oli tänään (27.3) pälvipaikoissa vaikka kuinka paljon. Auenneita tosin vain muutama. Vieri vieressä seisovat nuput olivat kuin hattivatteja.…
Luontohavaintoja
Tervehdys Värtsiläisille! Hiihtelin tuossa lampienrantoja lauantaipäivänä, ei oikein ilma suosinut, oli aika koleaa. Toisaalta hyväkin kun on tuo kunto se mikä on, ei kerennyt tulemaan hikikään. Niistä uvenavannoista oli jokuaika juttua, niin päätin laittaa kuvankin. Tuossa avannossa on mittaa noin…
Kevättunnelmia
Kevätterveiset kuvien kera täältä etelärannikolta Värtsin lukijoille. Kulkiessani tänään (21.3) eteläisen Helsingin rantoja ja katsellessani auringonvalossa kimaltelevaa merta, mielessä soi kouluajoilta tuttu laulu ”Tuuli hiljaa henkäilee, aalto vapaa välkkyilee. Pikkulintu suruton, laulelee nyt kevät on.” Täällä oli tänään kevään lämpimin…
Kaustan kaunein
Siellä se jo peilasi Kaustan metsälammen ensisulassa. Hiljaa haasteli, paljon oli vuosien tutulla asiaa. Iltapäivän auringonkylpyjä otti ja välillä kömpi jäälle. Minäkin rantamättäällä käänsin nenän aurinkoon päin. Lämmitti se jo vähäsen. Vaan on siellä lunta. Kun nietokseen astui, niin humpsahti…
Tänä aamuna
Läpinäkemätön sumu peitti tänä aamuna Värtsilän laakson ainakin Sääperin tienoilla. Yhtäkkiä se vain jostain tuli ja yhtä nopeasti häipyi. Häthätää siitä ehti muutaman kuvan ottaa. Ehkä kevätaurinko lämmitti hankia yön pakkasten jälkeen. Eivätpähän sumut ole harvinaisia näillä main, mutta tämä…
Luontodokumenttia, livenä kotoa!
Internetissä on useita ns. live kameroita, joita on sijoitettu mm. lintujen pesäkoloihin- ja puihin, karhujen pesiin, jne. Niitä on mukava seurata! Varsinkin kun kuvan laatu on ensiluokkaista kera äänen! Virossa ollaan näissä asioissa hiukan Suomea edellä? Eestin merikotkan pesäpuun videokamera…
Outo kolukko
Minäkin rohkenen kääntyä Värtsin arvovaltaisen lukijaraadin puoleen kysymykseni kanssa. Täällä on ollut tapana silloin tällöin arvuutella joitakin kummallisuuksia lukijoilla. Itselleni kävi nimittäin niin hassusti, että tyhjennellessäni viime kesäisen kotiseutumatkani digifilmirullaa, sieltä löytyi oheinen kuva, johon pyydän tunnistamisapua. Joskushan sattuu…
Nokkapokkaa
Lapinharakka
Muut linnut katoavat syöttöpaikalta silmänräpäyksessä, kun isolepinkäinen eli lapinharakka saapuu lähettyville. Se on vain räkättirastaan kokoinen, hieman häijyn näköinen rosvonaamareineen. Se saattaa napata pikkulinnun saaliikseen. Pieniä nisäkkäitä se myös käyttää ravinnokseen. Isolepinkäinen on Suomessa harvalukuinen pesijä. Parimäärä on alle 10…
Peräpeilit
Metsäkauriille tunnusomainen valkoinen peräpeili vilahtelee melko usein eri puolilla Värtsilää. Erään julkaisun mukaan peräpeili toimii näitten pienten hirvieläinten keskuudessa lähinnä hälytys- ja tunnistussignaalina vaaran uhatessa. Talvisilla ruokintapaikoilla ne suhtautuvat ihmisiin suhteellisen levollisesti ja luottavaisesti. Kauriitten elämää seuraillut tunnettu erämies Pekka…
Pyryharakat
Tuisku tuivertaa, lumi lentää ajoittain vaakasuorassa Värtsilän aukeilla. Aura-autot ajelevat edestakaisin teillä, mutta silti ehtii kinostaa. Pyry ei estä harakoitten päivittäistä kokoontumisajoa emännän antimien kimppuun. Niillä näyttää jopa olevan hauskaa, kun yrittävät tuulessa roikkua talipallossa tai läskikimpaleessa. Taidonnäytteet ovat suurenmoisia,…
Luppotuvan lauantai
Siellä oli hiljaista ja rauhallista. Aurinko paistoi. Jänikset ja hirvet olivat tampanneet avuliaina polkua sitten edelliskäynnin. Perillä paistoin perinneruokaa, lenkkimakkaraa. Kahvia kulauttelin termospullosta päälle. Etelä-Suomessa on alkanut jo talvilomaviikko, kertovat uutiset. Eksyyköhän sieltä kukaan Luppotuvalle? Täällä päin koululaiset ovat talvilomalla…
”Koskista” kuvaamassa
Pakkasen lauhtuminen sai mieleen ajatuksen, että lähdettäisiin katsomaan pakkaspäivän puurtajaa, koskikaraa. Sopiva koski löytyi ja tietysti siellä oli ”hommissa” reipas sukeltelijalintu. Oli toki muitakin kameramiehiä, oikein kunnon harmaapartoja. Putket näyttivät olevan niin kookkaita, että ylettivät melkein kosken kiville. Koskikara sukelteli…
Kylmyys koettelee
Värtsilän maskotti metsäkauris joutuu koville talvisin. Toistaiseksi ei ole lunta tullut ylettömästi, mutta pakkaset varmasti koettelevat tätä maailman kauneinta hirvieläintä. Paikallinen riistaväki on kiitettävästi järjestänyt talviruokintaa. Jos on hyvää onnea, voi metsäkauriita nähdä ruokintapaikoilla päivälläkin. Silloin niitä voi kiikaroida kauempaa.…
Kevättä odotellen
100620 Savikon yöstä. Hyvää ystävänpäivää tämän äänikortin myötä. – Puolen vuoden päästä nämäkin äänet ovat jo vaienneet… Hannu