Kategoria: Luonnollista

Luppoaikaa

Värtsilän luonnossa elellään jonkinlaista luppoaikaa, kun kevään kiihkeys on takana ja varsinaiset yöjuoksut edessä. Viileät päivät ovat tainneet kangistaa myös bongareita, joita kyläkuvassa on näkynyt takaviikkoja vähemmän. Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteikö elämää löytyisi. Ei tarvitse muuta kuin vilkaista oraspelloille,…

Vielä niitä näkee

Piisameja kerrotaan Sääperinjärvellä olleen aikaisemmin erittäin paljon, mutta nykyisin niistä ei merkkejä, esimerkiksi pesäkekoja, juuri näy. Aivan kokonaan ne eivät ole Värtsilää jättäneet, koskapa yksi sattui kameran eteen taannoin pengerrysojassa. Ainakin eteläisestä Suomesta piisamit ovat viime aikoina kadonneet melkein kokonaan…

Nou kiire

Luonnossa tuntuu tänä keväänä olevan epätavallisen kiireistä. Juhannuskukat eli kurjenpolvet aloittelevat kukintaa puhumattakaan ahomansikasta. Kunhan eivät vielä mustuisi sen keltaiset silmät yöhallojen tullessa. Vaan tapasinpa aamulla kiireettömän kulkijan. Pensaskotilo verrytteli keskellä tietä. Kyselin, mikä on kiireettömän elämän salaisuus. Se näytti…

Lakka kukkii

Himoittu lakka kukkii jo. Ja kukkia on riittävästi – vaan en kerro missä. Värtsilässä kumminkin. Saattavat värtsiläläiset tosin tietää lakkapaikkansa paljon paremmin kuin minä. Runsas kukinta ei tunnetusti vielä takaa, että suot olisivat heinäkuun alkupuolella keltaisenaan vitamiinipitoista, arvostetuinta marjaamme. Nyt…

Bambi kyläili

Bambi vieraili varhain aamusella ikkunamme alla. Metsäkauris nuuski omenapuitten kukkia ja taisi maistellakin. Sitten se mietti hetken, kurkistaisiko sisälle, mutta siirtyi kuitenkin tepastelemaan Variksen Matin kaurakylvökselle. Äskettäin samoissa maisemissa liikuskeli Bimbo, sarvipää uros. Epäilen, että romanssi on tosiasia. Jäämme mielenkiinnolla…

Bimbon loikka

Sääperin ympäristön pelloilla ja pensastoissa käyskentelee Bimbo, metsäkauris. Missä lienevät Bambit, naaraita ei ole toistaiseksi silmiini osunut. Metsäkauris on leviämässä Itä-Suomeen kaakosta. Myös Ruotsin puolelta sitä on tullut. Eläintä on istutettu Ahvenanmaalle ja Uudellemaalle. Värtsilän laaksossa sen on oivallista asustella,…

Takapihan kaunokaiset

Helleviikko herätti kevätkukkaset ja viherpeukalot. Kukkafriikki lähti kiireesti tutkimusmatkalle puutarhaan, pohtien kuumeisesti millaisella kasvivalikoimalla täyttäisi kukkapenkit tänä kesänä. Takapiha oli ratkaissut asian itsestään. Ensimmäinen kevätesikko kukki jo nurmikon reunalla. Tarkempi katsaus paljasti, että ne olivat vallanneet kukkapenkiksi koko nurmikon! Nupullaan…

Satikutia

Käki tuo kesän, mutta pikkulinnut eivät taida siitä erityisemmin pitää. Ei ainakaan se, joka ripitti Pohjois-Karjalan maakuntalintua langan päällä Savikon pelloilla. Se sai kuin saikin käen lentoon ja yritti vielä pitkään ilmataistelua. Peräkkäin ne painelivat, ja käki kukkui riemusta lentäessään.…

Kiirettä pittää

Telkillä sun muilla siivekkäillä on tähän aikaan kiire, kun pitää vokotella puolisoa ja katsastella pesäpaikkoja. Linnut voisivat sanoa tohmajärveläisen humoristin Veijo Tuunasen tapaan, ettei jouvva kuin ryntäilleen sylykäsemmään. Telkänpönttöjä on Värtsilässä harvinaisen paljon. Kenelle kiitos kuulunee? Sääperin ja Kukkolammen rannoilla…