Kategoria: Lukijoilta

Messureissu

Sattui helteisen kuuma heinäkuun toinen päivä. Ajaa köröteltiin kohti Ylämaata. Siellä olisi kuulemma Suomen suurin jalokivitapahtuma. Matkalla näkyi järven rannassa lumpeita ja niitähän tietysti piti kuvata. Itse tapahtumaa oli kolmenkymmenen asteen helle hieman verottanut, mutta katseltavaa riitti jalokivistä koruihin ja…

Kesäkissa

Mökkitiemme pientareella on vielä muutamia lämpäreitä, joissa kasvaa kissankäpälää, tiedättehän tuon kasvin, jonka lehdet ovat vastapuikeita ja valkoinen tai punainen kukinto muistuttaa oikean kissan tassua. Kissankäpäläkin kuuluu häviäjiin, erään tutkimuksen mukaan se on kadonnut Suomesta 80 prosenttisesti! Kissankäpälä kaipaa kasvualustakseen…

Kuin perunapellossa

Lehdessä oli juttu, kuinka joku törttöilijä ajeli autolla perunapellossa, oli sanonut hyvästit selvälle päivälle. Eräänä keväänä pystykorvamme vietti viikon perunapellossa makoillen. Kylvimme mökillä perunan maahan ja samana päivänä lähdin tyttären kanssa lomareissulle. Koira ehkä järkeili, että palaamme samaan pisteeseen, josta…

Valvottu vuorokausi

Nuorena sitä jaksoi valvoa vaikka kellon ympäri, eikä tuntunut missään. Kerron tässä juhannuksesta 1956 sekä siitä, minne kaikkialle viisitoistavuotias maalaispoika voi yhden vuorokauden aikana ehtiä, kun oikein hyvin sattuu. Juhannukseen kuuluvia olivat tuolloin aatto-illan kokot, lavatanssit ja Onttolan lentonäytös. Kaustan-kulman…

Juhannustervehdys

Hei!! Kesä on tullut! Onko kaikki huomanneet ? Oikea juhannuspäivä on 24. kesäkuuta. Täällä on muurahaisetkin jo muuttaneet ”Juhannusbaariin”.  Hyvää juhannusta kaikille tasapuolisesti. toivoo Kalle M. Väänänen Luutalahdesta.

Huvila ja huussi

Tänään on sellainen aamu, että kaikki asiat ärsyttävät. Sähköposti takkuilee, jääkaappi on tyhjä eikä pyykki kuiva, kun sataa jatkuvasti. Mitä sellaisena aamuna voi tehdä muuta kuin vetää peiton korvilleen ja jatkaa sängyssä vetelehtimistä ja kiukkuilemista. Ärsyyntyminen alkoi oikeastaan jo eilisiltana,…

Voileipiä

Katselen peilityyntä Kaustajärveä kello viideltä aamulla. Äkkiä veden pintaan muodostuu renkaita, mietin lintu vai kalako saa ne aikaiseksi. Samantapaisia renkaita saatiin aikaiseksi, kun heitettiin litteää kiveä viistosti veteen. Pomppujen määrästä laskettiin, kuinka monta voileipää eli vesileipää saatiin. Eipä juuri mikään…

Kuivatusturvetta

Vielä 50-luvulla oli lypsytiloilla käytössä perinteiset vanhan ajan navetat. Olihan niissäkin lantakourut, mutta ei mitään erillisiä virtsan keruujärjestelmiä, lietelantaloista puhumattakaan. Myöhemmin tulivat leikkuupuimurit ja olkisilpun käyttäminen kuivikkeena yleistyi. Ellen nyt vallan väärin muista. Ennen noita uusia tuulia kuivikkeena käytettiin suoturvetta,…

Kahvikultaa

Värtsiläläinen Anna Jeskanen kasvatteli aikoinaan kahvipensaita vuosikymmenten ajan. Ensimmäinen oli kestänyt elossa 12 ja toinen 18 vuotta. Runko oli viimein käsivarren paksuinen. Kahvipuu oli kasvanut 60 litran saavissa ja tarvinnut runsasta kastelua. Kukinta-aikaan se oli ollut komea ja tuoksu huumaava.…

Lisää savupirttejä

Värtsissä oli taannoin juttua savupirtistä. Tässä lisää havaintojani suomalaismetsistä Ruotsissa ja Norjassa. Suomalaisten, lähinnä Rautalammin kuntalaisten suuri maassamuuttoaalto Keski-Skandinavian erämaihin alkoi 1600-luvulla. Valtiovalta tuki muuttoa monin tavoin, mm. verohelpotuksin ja antamalla käyttöön valtavia metsäalueita kaskiviljelyyn. Suomalaiset toivat mukanaan uuden kulttuurin,…

Ruohonleikkaajat

Enoni oli monessa asiassa aikaansa edellä. Täytyy oikein ihmetellä, kuinka hän puhui luomusta (ennenkuin koko sanaa oli keksittykään) ja monesta luonnonsuojeluun liittyvästä seikasta aikana, jolloin tälläisille visiönääreille melkeinpä naureskeltiin. Itsekin naureskelimme enon ehdotukselle, kun hän innostui ajatuksesta, että ryhtyisimme mökkipalstallamme…

Sepän pajassa

Sepän ammatti ei varmasti ole ollut niitä helpoimpia. Entisajan pajat ovat olleet yleensä hataria, pimeitä ja maapohjaisia rakennuksia. Tärkein ja keskeisin siinä on ollut ahjo ja hiilet sekä palje, jolla lietsottiin palavia hiiliä. Alasin oli ahjon edessä, kuin myös vedellä…

Kesäkessut

Sääperiltä tuli poikasena tehtyä harharetkiä aika laajoillekin alueille kesäisin. Ikäkavereita ei lähikulmilla paljoa ollut. Enimmäkseen tuli oltua yhdessä nykyisen luontokuvaaja Kokkosen isoimpien veljien kanssa. Suuntana oli monesti Onkilammen eteläpää. Siellä uitiin ja ongittiin. Rajamiesten siltapolkua pääsi myös yli lammen päädystä.…

Suklaatikku

Nykyisen räystäänlähtöä ja pian koko lähtöä odottelevan Yhteissyvän päädyn ja maantien välissä oli 1950/60-aikoihin Värtsilän Kisan kesäkioski. Ihan mukava rakennus siihen tarkoitukseen. Varustettu oikein sisätiloilla. Ikkuna-aukkoja näissä asiakastiloissa oli runsaasti. Oliko aukoissa laseja vai pelkät aukot, ei nyt muistu varmuudella…

Nostalgiakukkia

Mitä ne sellaiset nostalgiakukat ovat, saattaa joku kysyä? Ne ovat kukkia, joita kasvoi äitiemme ja mummojemme kukkapenkeissä, kasvimaan laidoilla ja tupien ikkunoilla. Niitä kasvoi myös lapsuutemme lehdoissa, niityillä, peltojen pientareilla ja ojien varsilla. Ne ovat niitä, joiden tuoksu ja väri…

Moniosaajia

Taas on se aika vuodesta, jolloin ylioppilaat painavat valkolakin päähänsä ja ammatilliset koulut jakavat päästötodistuksiaan. Minua vanhemmalla ikäluokalla oli harvoin mahdollisuuksia opintielle lähtemiseen, mutta joka kylällä tarvittiin kuitenkin monenlaisia ammattimiehiä. Olen joskus miettinyt, mistä nämä – yleensä itseoppineet – osaajat…

Tervavaaran rallitiellä

Yksi Itärallin pikataipaleista ajettiin aikoinaan Tervavaarantiellä. Sitähän piti mennä katsomaan, vaikken erikoisemmin ollutkaan kiinnostunut ralliurheilusta. Julkinen salaisuus oli, että ralli kulkee Tervavaaran kautta, mutta mihin kellonaikaan, sitä yritimme udella Tohmajärven ja Tuupovaaran huoltoasemilta. Bensaa suonissa Itse sain ajo-opetusta aviomieheltäni, vuosi…

Vuokkomatka

Pälkjärven pitäjäseuran järjestämä kotiseutumatka on vuodesta 1993 alkaen tehty toukokuun loppupuolella valkovuokkojen kukkiessa. Siitä nimi valkovuokkomatka. Matkaan on perinteisesti lähdetty seuran kotipaikasta Joensuusta. Seuralla on ollut syksystä 2007 alkaen toimintaa myös täällä pääkaupunkiseudulla. Muutama kuukausi sitten meillä heräsi ajatus omasta…

Pyörällä pääsee pitkälle

Luen parhaillaan edesmenneen talousneuvos Erkki Salomaan, tunnetun pohjoiskarjalaisen liikemiehen ja lahjoittajan muistelmia. Mielenkiintoinen elämänkaari. Sodasta palanneet Erkki Salomaa ja Otto Sarola päättivät perustaa Joensuuhun Polkupyörä- ja Kumikorjaamon. Lupaa haettiin elinkeinotoiminnan säännöstelytoimikunnalta. Lupa evättiin kerran toisensa jälkeen, kunnes joulukuussa 1945 perustamislupa…

Sillä silmällä

Keväisin sitä katselee mökkiään sillä silmällä, että jotain päivitystä pitäisi tehdä mökin sisäpuolellakin. Maalaisimmeko sisäkaton, seinät tai ehkä molemmat? Sitten ollaankin jo syksyssä ja huomaan, että kesä on mennyt ”soitellessa” kuten sadun heinäsirkalla. Kun täysikuu mollottaa taivaalla luoden järveen kultaisen…

Pyöräilyn hurmaa

”Kesä keikkuen tulevi!, tuumailtiin ennen aikaan.” Käy tänäkin päivänä. ”Ihanaa, ihanaa”, laulettiin kiekkoleijonille. Pätee mielestäni yhtä hyvin kesän tuloonkin, kun on ”leipee ja lämmintä, niin silloin on kaikki hyvin”. Pyöräilykausi on alkanut. Täällä Joensuussa saa varoa noita hurjastelijoita kävelykadullakin. Vauhdin…

Kulkukauppaa

50-luvun Värtsilässä ei kauppamiehiä näkynyt rajavartioston ovella ollenkaan. Liekö johtunut rajavyöhykkeen liikkumista rajoittavasta vaikutuksesta vai myös ujostelusta ”viranomaisia” kohtaan. Patsolan mummolassa kauppaväkeä kuitenkin kävi, varsinkin kesäisin. Jostakin matkan takaa tuli toistuvasti savusilakkakauppias. Hyvinhän ne silakat kauppansa tekivät. Kalalaatikot olivat pinossa…

Lääkekaappi

Sodan jälkeisessä Värtsilässä ei ollut apteekkia. Puutteen korvasi lääkekaappi. Ei kuitenkaan pelkkä oman kamarin nurkassa ollut henkilökohtainen pikkukaappi. Lääkekaapista tarjottiin ostettavaksi reseptivapaita lääketarvikkeita. Sideharsoa, kanferttia ja Hotapulveria yms. Ilmeisesti sieltä sai lunastaa reseptitkin tilauksen kautta. Lääkekaappi toimi varmaankin jonkun pääapteekin…

Suven säätäjä

Erkin (18.5.) päivään liittyy runsaasti sananparsia, jotka osoittavat kesäntulon edistymisvaihetta ja muita siihen kuuluvia asioita. Odotetaan, että Erkiltä alkaisi oikea kesä, joka tulee viimeisten muuttolintujen, käen ja pääskysen mukana. ”Käki Erkin kainalos, pääskynen pivon pohjas.” Erkki on käen kukuntapäivä. Silloin…

Munakevennys

Erään maatalon ikäiseni pojanvesselin kanssa värkkäiltiin kaikenlaista kesäistä silloin tällöin, tekemistä riitti ja aika kului kuin siivillä. Kerron nyt pikku kolttosesta, joten en kehtaa paljastaa ”rikostoverin” nimeä. Tehköön sen itse, jos lukee tämän, tunnistaa itsensä ja päättää tulla kanan pesiltä…

Ihanaa, leijonat, ihanaa

Olen mykkänä onnesta! Otsake olkoon juttuni sisältö! Ihanaa!!! Hä, hää…ruotsi (pienellä R:llä) kaatui. ”Vellihousut”! Ihanaa! Ei tämä silti ole mikään ”jytky”. ”Heija Finland”!!! Toimittaja käänsi: ”Heilukoon Sverige”! klappar Erik Hoppsson  

Päivä porapoikana

Sodan loppumisesta oli kulunut kymmenen vuotta ja olimme saaneet elää rauhassa rajaseudullakin. Tieolosuhteet olivat kehittyneet myös Värtsilässä huomattavasti. Tie Värtsilästä Kaustajärvelle oli valmistunut pari vuotta aikaisemmin, kun jatkoyhteyttä Kaustajärvi- Saarivaara rakennettiin vuosina 1953-1954. Rakentaminen oli aloitettu syksyllä 1953 ja tie…

Karjalan kumbuzil

Korpiselän ortodoksinen ja luterilainen hautausmaa sijaitsivat aikoinaan Korpiselästä Värtsilään menevän tien varressa. Siellähän se hautausmaa on vieläkin, vaikkakin Venäjän puolella. Suomalaisten hautamuistomerkkejä ei ole enää montakaan näkyvissä tällä laajalla alueella; muutama venäläisten aidattu viimeinen leposija sensijaan pilkottaa siellä täällä metsän…

Kukanpäivänä

  On aivan uskomatonta, että Maamme-laulu on esitetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1848. Sen esittivät silloin ylioppilaat ja kukanpäivää on joskus vietettykin erityisesti ylioppilaiden juhlana. Muutama vuosikymmen sitten kasvien kerääminen kuului oppikoululaisten pakollisiin kesäaskareisiin. Eikä se ollut vain yhden kesän…

Se on kesä

Olin lenkillä ja nyt se on tullut! KÄKI!! Kukkui minulle ensimmäinen 17 kertaa ja toinen jatkoi heti perään niin paljon lisää, etten ehtinyt kuunnella montako kertaa. Joten elonpäiviä on runsaasti vielä jäljellä (mitähän tarkoittanee tuo jatkokukkuminen). No, joka tapauksessa ,…