Kategoria: Kesä

Majatalo Rajan ja Värtsilä Pitäjäyhdistyksen kesän avaus Arppen pihassa Värtsilässä

sunnuntaina 30. toukokuuta 2021 klo 11-16 (Os. Hopeakalliontie 1-3) Majatalossa avoimet ovet – tule katsomaan ja tutustumaan! Neurosonic-rentoutushoitoja (20 min.) nonstoppina, kokeile!Arppen pihassa turvallisesti ulkotiloissa: Karjalanruusu myy kesäkukkia ja yrttejä Puun Sielun sorvausnäytöksiä klo 11 – 14Värtsilän pitäjäyhdistys myy mm.…

VÄRTSILÄ-PÄIVÄT PERUTTU KESÄLTÄ 2020

Eilen maanantaina Pitäjätoimikunta päätti ihan virallisesti, ettei Värtsilä-päiviä järjestetä kesällä 2020. Syyn jokainen tietää; Koronan aiheuttamat kokoontumisrajoitukset näyttävät olevan vielä heinäkuussa sellaiset, ettei Värtsilä-päiviä voida turvallisesti järjestää. Pitäjätoimikunta päätti myös, että joka toinen vuosi valittava Vuoden Takoja kuitenkin valitaan. Ehdotuksia…

Suomen suvea

Perheen nuoriso päätti ryhtyä myymään mansikoita ja herneitä kesäpaikan tienvarressa. Lähdettiin hakemaan myytävät lähitilalta. Sunnuntaiaamun seesteessä havahduttiin Ihailemaan Suomen kesän kauneutta. Kuvat ovat Vakka-Suomen pelloilta mutta toivat minun muistoni Värtsilän laaksoon.      

Hyvää juhannusta

Värtsi verkkolehti ja Värtsilän Pitäjäyhdistys ry toivottavat kaikille hyvää juhannusta! Arkistojen katköistä Värtsissä julkaistu juttu 25.6.2016 Lehtileike vuodelta 1991.    

Potsipäivät 24.6.-1.7.2019

Potsipäivien aikataulu 24.6.-1.7.2019 MA 24.6. VEISTOTAPAHTUMA ONNELASSA 24.6. – 30.6.2019, Vehkavaarantie 250, Onkamo KLO 12 SIRKUSESITYS JA TYÖPAJA. Itä-Suomen alueellisen sirkuskoulun nuoret esiintyvät. Ilma-akrobatiaa, vauhdikasta permantoakrobatiaa sekä tasapainoilua mm. yksipyöräisillä. Esitys 30 min ja työpaja 2-3 h. Esitys sopii vauvasta vaariin, mutta on…

Perhosretki

Koitin tänään siis 7.7.2018 kuvata perhosia tien varsilta. Retki meni aika katkonaiseksi, koska sää oli erittäin vaihteleva ja paikat myös. Tienvarsi kukat ovat jo aika monilukuisina lajeina kukassa, ei kuitenkaan runsaimmillaan. Horsmat kukkivat aika runsaasti aurinkoisilla paikoilla, varjoissa nupuillaan. Kyllä…

Hyvää juhannusta!

Perinteinen juhannuskokko Pappilantien rannassa juhannusaattona klo 19. Värtsin toimitus ja Värtsilän Pitäjäyhdistys ry toimittavat kaikille hyvää juhannusta! Varsinainen Kesäyö juttu löytyy täältä! Juhannusruno Nyt on juhannus näin laulavi taivas, maa, sitä lintuset livertäen haastaa Pois painui jo pilvet metsän taa,…

Kevät seurantaa

Lounaiskolkassa ekat avomaanmansikat kypsyvät,Juhannusruusut aloittavat kukintansa ja varhaisperunaa saa jo pelloilta.Kaikki tämä kolme viikkoa etuajassa. Paikallislehti uutisoi että viljat ei idä kuivuuden takia. Toukokuussa satoi yhtenä päivänä 5 mm. Muutoin joka päivä yli 20 astetta lämmintä ja hellepäiviäkin joku 15.…

Satoa

Kesä on taas mennyt hurjaa vauhtia harrastuksen parissa. Toiset maalaavat tauluja, jotkut urheilevat, onhan näitä erilaisia tekemisiä. Eikä ihmekään, kun ihmisiäkin on niin monenmoisia. Kasvien kimpussa tämäkin kesä hurahti. Ei riitä, että kasvit kasvavat. Tai oikeastaan se ei olekaan kuin…

Ruohonleikkuu

Ruohonleikkuu, arvotonta työtä – vai onko Se on elonkorjuun aika täällä susirajoillakin.. Monenlaista eloa kerätään talteen. Marjoja metsistä ja puutarhoista. Sieniaika parhaimmillaan, keltaisia lehtiä alkaa varista maahan merkkinä kesän muuttumisesta syksyksi. Yhtä asiaa ihmettelen; ruoho innostui kasvamaan niinkuin kesä vasta alkaisi.…

Yleisurheilukisat 20.7.

20.7. pidettiin toiset lasten yleisurheilukisat Patsolan kentällä. Mukaan uskaltautui 11 lasta, vaikka ukkonen ja sade teki tuloaan, mutta onneksi hyvin lapset tsemppasivat itsensä kisa tunnelmaan. Lajeina oli 30 ja 60 metrin juoksu, pituushyppy ja pallo/turbokeihäs. Tässsäpä tulokset kisasta; Pojat; 2-3v.…

Kotkan meripäivillä.

Vilskettä Kotkan meripäivillä Valtavista purjealuksista leijoihin ja trubaduureihin Helteinen sunnuntaipäivä oli omiaan vierailulle maineikkailla Kotkan meripäivillä. Tutun tuulahduksen toivat eurooppalaiset herkkukauppiaat, jotka olivat rantautuneet meripäivien ajaksi Lappeenrannan kautta Kotkaan. Tuli siinä kahviteltua ja maistettua paikan päällä valmistettuja herkkuja. Sitten suunnattiin…

Tapahtui korpikeitaalla. Keppihevostalli ja riikinkukot.

Joutsenon Korpikeitaalla vietetään melkoista sesonkia. Pihassa könöttää venäläisten busseja ja henkilöautoja niin tiheässä, että parkkipaikkaa ei meinaa löytyä. Lohta nousee pärskien rannalle, kun onkimiehet ehtivät vain heittää pyydön veteen. Ja vesi ei ole mitä hyvänsä lätäkkövettä, vaan virtaavaa lähdevettä. Alex ja Katrin kertoivat…

Hyvää juhannusta!

Hyvää juhannusta kaikille toivottaa Värtsilän Pitäjäyhdistys ja Värtsi lehti! Kuvat juhannusaattona klo 14 Värtsilästä. Aurinkoinen, puolipilvinen sää. Lämpötila noin 15 astetta.  Kuvat: Eira Varonen

Kesä alkaa juhannuksesta!

”Juhannus on meillä herttainen, kirkas taivas on sininen. Pirtti on jo pesty, puhtoinen, pihamaakin laastu on. Koivujen lehvät portailla huiskii, kesän juhlasta pihlaat kuiskii. Metsiköstä kielot kannettiin, sinikukat huoneisiin. Arkityönsä väki lopettaa, kaikki iltaa jo odottaa. Kalliolle kokko kohoaa, kunhan…

Sorsapoikue

Tässä on suurehko sorsapoikue, liekkö omiaan vaiko perhepäivähoitaja. Aika komia näky, kuin käärme meni rantaheinikossa Luutalahdessa. Kovin olivat pirteenolosia, jopa huomasin että joku poikanen nappasi siinä uidessaan jonkun hyttysen ilmasta, oikein hypähti ylös vedestä, ei vaan harmikseni sattunut kuvaan. Kymmenen…

Joutsenossa tapahtuu

Iloinen ilme Korpikeitaalla Lukas koukutti lohen Sonja pomppulinnassa ja muita sattumuksia Ensin piti mennä lohialtaalle, jossa iloinen kesäapulainen Minttu-Maaria Mertanen neuvoi, miten syötti laitetaan koukkuun. Marko Pöntinen, perheyrityksen nuori omistaja ( 25%) vaikutti myös ystävälliseltä ja palveluaalttiilta. Minttu-Maaria esitteli uutta lappikotaa, joka on…

Lasten kesäkerhot

Kesäkuussa kävi 20 lasta kerhossa, tiistaisin ja torstaisin. Ahkerimmat kävijät olivat Aura Kunnas, Jesse Ojala ja Rebekka Kirjavainen, toisilla jäi yhteen – viiteen kertaan. Heinäkuussa kertyi kävijöitä 12 ahkerimpana Marianna Määttänen ja Tatu Hovi. Kiitokset kaikille kävijöille ja vetäjille Taru…

Terveiset Luutalahdesta

Tervehdys täältä Luutalahdesta, näin muutaman kuvan muodossa. Kuusenherkkutatti-aika on näköjään ohi. 23.7.-16 tein sienireissun, ja taas myöhässä. Olisi pitänyt käydä päiviäpäiviä aikaisemmin. Harmitti… Metsä oikein tuoksahti mädänneeltä sieneltä. Rouskuja olen tavannut aika vähän, joitakin haaparouskuja sekä kangasrouskuja keräämisen verran ei…

Lähiruokana sienipihvit

On jälleen se aika vuodesta, että edullista lähiruokaa saattaa saada hyvinkin läheltä. Lenkkipolun varrelta löytyi muutama herkkutatti sekä kanttarelleja. Minulla on sellainen ahmatin luonne, vai mikä se lienee, että ensimmäiset sienet pitää nauttia heti kun vain mahdollista. Alkoikin olla jo…