
Kuvat: Erkki Lintusen arkisto
Jatkosodan aikana Suomen maaseudulle sijoitettiin töihin tuhansia neuvostovankeja. Se oli monelle vangille onnenpotku, sillä maatiloilla olot olivat paljon paremmat kuin työleireillä. Suomalaisilla maatiloilla työskennelleitä sotavankeja kohdeltiin usein paremmin kuin ankarat säännöt määräsivät. Sääntöjen mukaan vankien ei olisi pitänyt olla tekemisissä…
Värtsilän hevosystäväin yhdistyksen ravien tulokset 19.01.1947. Paikka maantie, yleensä niitä järjestettiin Niiralan suoralla tahi sitten ihan tässä kylällä. Lienee siellä harrastettu myös vedonlyöntiä. Yleensä tilaisuuden yhteydessä oli myös hevoshuutokauppa ja illalla tanssit. Ravit ovat olleet aikoinaan iso tapahtuma niihin saapui…
Värtsilän kunnan maatilalta heinänteon aikaan. Kuva on ilmeisesti 30 -luvun lopulta tai välirauhan aikaan Isäni Kusti Heiskanen oli työnjohtaja/tilanhoitajana tuohon aikaan. Aino Laakso
Varhaisimmat kalastusmuistoni tulevat yli viidenkymmenen vuoden takaa jolloin kalastusharrastukseni sai alkunsa. Kuten muutkin sen aikakauden lapset, tykkäsin istua tunnista toiseen mato-ongella Jänisjoen rantapenkereillä tai Lintulan laiturilla. Monenmoiset kerrat Maija-mummoni varoitteli vuolaasti virtaavasta joesta kieltäen menemästä yksin ongelle. Useimmiten mummon kiellot…
Kaustajärvellä – Mellitsa- ja Ristilampien välillä on sen verran korkeuseroa, että siinä on kaksi pientä koskea. Alempaan koskeen on aikoinaan rakennettu tukinuittoa varten puurakenteinen uittoränni. Vielä 50-luvun alussa se oli varsin hyväkuntoinen. Koski tuli tutuksi viedessäni poikasena lehmiä metsälaitumelle kosken…
Valamosta Valamoon – polkupyöräretki toteutettiin vuonna 1989 suomalaisen konsulttiyritys Yritystaito Oy: n ja Moskovan yhteiskunnallisten innovaatioiden säätiön yhteistyöhankkeena. Heinävedelle, Uuden Valamon luostariin oli kokoontunut liki satapäinen osanottajajoukko joista 36 oli Neuvostoliitosta. Kaunis karjalainen tapa sai juhlallisen muodon retken alulle Ikumeeni…
Sotien 1939-45 Tohmajärven perinnetoimikunta perustettiin Tohmajärvi-Värtsilän Reserviupseerit ry:n ja Tohmajärven-Värtsilän Reserviläiset ry:n yksimielisellä päätöksellä mainittujen yhdistysten yhteisessä syyskokouksessa Tohmajärvellä 30. lokakuuta 2018. Toimikunnan järjestäytymiskokous pidettiin Tohmajärven kunnanvirastolla 15. tammikuuta 2019 ja virallinen perustamiskirja allekirjoitettiin kaikkien toimikuntaan valittujen edustajajäsenten toimesta samassa…
Karjalainen 24.8.1958. Lehtileikkeen Värtsiin lähetti Tapani Näätänen.
Karjalainen 21.8.1958. Lehtileikkeen Värtsiin lähetti Tapani Näätänen.
Tarinan koonnut Alpo Rummukainen Otsikon tarina alkaa täältäMorgamojan Pellisen kämpältä Johdantoa aiheeseen Matkailumajan menovinkkejä Syksyllä osallistuin Tunturikerho Kumpen perinteiselle ruskaretkelle Lappiin. Meitä oli melkein linja-autollinen. Hotellimme oli Inarin taajamassa. Rakennettu alun perin 1930 luvulla matkailumaja, välillä palanut ja rakennettu uudelleen,…
Värtsilän Pitäjäyhdistyksen perustamiskokous pidettiin 19.11.1997 Patsolan koululla. Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Heino Turunen sekä yhdistyksen pitkä-aikaisin pitäjätoimikunnan jäsen Anneli Kunnas muistelevat kumpikin että tupa oli täysi asiasta kiinnostuneita. Perustamiskokouksen paikaksi oli valittu Patsolan koulun suurin luokkahuone, ja Anneli muistaakin kuinka tukalan…
Värtsin palstoilla on vuosien saatossa kirjoiteltu paljonkin urheiluseuratoiminnasta täällä Värtsilässä. Yleensä Värtsilän Kisa on ollut pääroolissa. Värtsilässä toimi 90 -luvulla aktiivisesti kuitenkin myös toinen yleisseura – Värtsilän Urheilijat. Tavoitin puhelimella seuran sen aikaisen puheenjohtajan, seura-aktiivi Veikko Pitkäsen. Nykyisin Veikko asuu…
Tapahtui ennen kiristyksen syntyä Muutettiin seitsemän kymmentä luvun alussa Sääperin asuntovartiolle Staalinin Joosehvinnaapuriksi. Naapurissa tosin isännät vaihtuivat välillä tiheäänkin, siellähän oli erilaisetasuntomarkkinatkin siihen aikaan. Vaikka elettiin kylmänsodan aikaa niin Sääperin asunnot oli kyllä ihan mukavan lämpöiset. Liekö johtunut että itse…
Niiralan aseman ratapiha oli vanhan ratavartion kakaroiden satunnainen leikkipaikka.Leikkiminen ratapihalla oli ehdottomasti kielletty. Kieltoa tehostettiin ajoittain valvojientoimesta kotona. Tehostekeinoja olivat mm kasvimaan kitkeminen, hillitty äänen korotus taijopa ranstakin hakemisella uhkailu. Kaikista kielloista ja tehosteista huolimatta joskus ratapihalle mentiin. Ensin oli…