”Suurmiehet” tapasivat Monia vuosia sitten Patsolan Maamiesseuran talolla (nykynen Urheilutalo) oli hirmuinen tungos. Tupa oli täynnä kansaa ja ulkona odotti lisää. Ilmassa oli selvästi jotain urheilujuhlan tuntua. Pitäjän oma ”suurmies” Uuno Matikainen seisoi muita pidempänä ja arvokkaanpana näyttämön edessä. Jotain…
Kategoria: Ajankohtaista
Presidentinvaali sunnuntaina 28.1.2024
Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Vaalissa äänioikeutetut Suomen kansalaiset valitsevat tasavallan presidentin kuuden vuoden pituiseksi toimikaudeksi. Ehdokkaat ovat ehdolla koko maassa. Presidentinvaalin aikataulu Presidentti valitaan tarvittaessa kaksivaiheisella vaalilla. Jos yksi ehdokkaista saa ensimmäisessä vaalissa enemmän kuin puolet annetuista äänistä, hänet valitaan…
Naula Värtsilän arkkuun?
Eilinen kunnanhallituksen päätös olla hyväksymättä Värtsilän Pitäjäyhdistyksen esitys kunnalle syntyneiden rästien hoitamisesta, ja päätös laittaa saatavat kokonaisuudessaan perintään, on merkittävä taitekohta itäisen Tohmajärven tulevaisuudelle. Tohmajärven kunta uutisoi sosiaalisen median sivullaan että asian tiimoilta käytiin kunnanhallituksen kokouksessa “laaja keskustelu”. Millainen keskustelu,…
Kunnanhallitus hylkäsi Värtsilän Pitäjäyhdistyksen esityksen
Tohmajärvelle muuttavilla uusilla asukkailla on mahdollisuus saada hakemuksesta 1000 euroa. Rahan saadakseen on oltava uusi tohmajärveläinen. Hakijalla on myös oltava uusi työsuhde tohmajärveläiseen työnantajaan tai hän tekee etätyötä Tohmajärveltä käsin. Lisäksi hakijalla täytyy olla vähintään kuuden kuukauden vuokrasuhde tai hankittuna…
Lisää tarjontaa avantouimareille Tohmajärvellä
Värtsiläläinen Polina Kuznetsova pullahtaa avantoon Aseman koululla Harkon saunan avantouintimahdollisuudesta Värtsi on uutisoinut pariinkin otteeseen. Harkolla voi käydä saunan kera avannossa keskiviikkoisin klo 18-20 ja lauantaisin klo 18-21. Palvelua kylmäuimareille löytyy myös Aseman koulun rannassa, osoitteessa Tehdastie 330. Sunnuntaisin klo…
Pitäjäyhdistyksen toiminnan jatko katkolla
Värtsilän Pitäjäyhdistys on ajautunut vakavaan kassakriisiin. Asiasta uutisoi tänään myös YLE Pohjois-Karjala. Värtsilän Pitäjäyhdistyksen hallitus kokoontuu käsittelemään tilannetta sunnuntaina. Alla ohessa ensi maanantain kunnanhallituksen esityslistasta yhdistystämme koskeva kohta. Värtsilän Pitäjäyhdistyksen maksusuunnitelmahakemus Kunnanhallitus 22.01.2024 60/02.06.04.03/2024 Kunnan saatavien valvonta 2024 Värtsilän Pitäjäyhdisys ry.…
Talviteatterin Värtsilän esityspaikka muuttunut
Itärajan sulku jatkuu 11.2.2024 asti
Talven terveisiä Luutalahdesta
Eläkeliiton Värtsilän yhdistys tiedottaa
Tammikuun kuukausikerho ti 16.1.2024 klo 12.00 Auralanranta Lampelantie 3 as5, Värtsilä. Tervetuloa kaikki innolla mukaan! Tuo ystäväsikin tutustumaan yhdistyksemme toimintaan! Tv. Hallitus. Huom. : Eläkeliiton Värtsilän yhdistys: Joen sydän, teatteriesitys la 17.2.2024 klo 13 – 15 P-K :n piirin yksityisnäytös.…
Värtsilän Kisa tiedottaa
Hyvää alkanutta vuotta 2024! Kuntosali jatkuu entisessä paikassa Värtsilän koululla normaalisti ainakin vuosikokoukseen asti. Jatkuvuuden takaamiseksi toivotaan Kisan johtamiseen tulevalle kaudelle uusi puheenjohtaja sekä muuta hallinnon hoitoon kykeneviä toimijoita. Näillä eväillä ja ajatuksilla vuosikokousta odottelemaan. Toivottavasti heräsi kysyttävää. Ole reippaasti…
Pitäjätoimikunta piti järjestäytymiskokouksen loppiaisena
Värtsilän Pitäjäyhdistyksen viime vuoden vuosikokouksessa valittu uusi Pitäjätoimikunta piti järjestäymiskokouksensa eilen loppiaisena pitäjätoimistolla. Vuoden 2024 Pitäjätoimikunta on seuraavanlainen: Puheenjohtajana toimii vuosikokouksessa jatkokaudelle valittuna Matti Jaatinen. Eilisessä järjestäymiskokouksessa yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Eero-Matti Lintunen ja sihteeriksi Vuokko Väänänen. Rahastonhoitajana toimii Matti Jaatinen,…
Värtsilän talviteatteri valmistautuu kiertueelle
Viime kesänä, vielä kesäteatterikauden ollessa meneillään, pienestä ajatuksen siemenestä alkoi syntymään idea talviteatterista. Värtsilän kesäteatterin aktiiviset harrastajat ryhtyivät tuumasta toiseen. Harjoitukset laitettiin käyntiin jo syyskuun puolivälissä mistä lähtien niitä on pidetty viikoittain. 21.1.2024 ensi-iltansa saava näytelmä “Hemmetin karkauspäivä” käsittelee nimensä…
Putket jäätyy ja autot hyytyy
Ilmatilan uutisoinnissa ja kauppakeskusteluissa on ottanut tällä viikolla pakkaset. Täällä Värtsilässäkin pakkanen on paukkunut lähes ennätyslukemissa. Sosiaalisessa mediassa on kerrottu eri puolilta kylää jopa -39°C pakkaslukemista. Vesijohdot ovat olleet kovilla ja ikäviä putkistojen jäätymisiä on koettu useassa talossa. Hinausautoja on…
Illan tanssit Urkalla peruttu
Urkalle ilmoitettu perjantai-illan tanssitapahtuma joudutaan perumaan pakkasen johdosta. Pahoittelut!
Rapsakkaa pakkaskeliä luvassa lähipäiville
Kuva: Foreca
Lintujen talvilaskentaa
Talvilintulaskenta 28.12. Värtsilässä Sääperin ja kylän keskustan kiertäen 14 km/kierros/3 kertaa talvessa. Tieteen hyväksi olen kiertänyt reittiä vuodenvaihteesta 1985/86 lähtien lähes aukottomasti! Ja vieläkin täältä vähän kauempaakin, Joensuusta! Lunta oli vähintään 50 cm, pakkasta sopivasti muutama. Mutta onhan ne linnut…
Hyvää Uutta Vuotta 2024
SPR:n ystävätoiminta aloittaa 2.1.2024 Värtsilässä
SPR:n ystävätoiminta aloittaa Värtsilässä 2.1.2024 klo 12.00. Osoite on Lampelantie 3 as 5.Aihe on vapaa! Mietitään yhdessä mikä olis mukavaa. Kaikki kiinnostuneet mukaan❤️ Tervetuloa!– Tea, Lea ja Liisa Lähde: Facebook
Pekka Kunnaksen muistokeräyksellä upeat lahjoitukset nuorisotyöhön
Äskettäin päättyneen muistokeräyksen loppusumma oli 5615 € joka Pekan toiveiden mukaan lahjoitetaan puoliksi Pohjois-Karjalan palokuntanuorille sekä Metsästäjäliiton nuorisotyöhön. Ensi vuodesta alkaen tullaan palkitsemaan Pekan nimeä kantavilla kiertopalkinnoilla Vuoden palokuntanuori sekä Vuoden palokuntanuorten kouluttaja. Lahjoituksesta osa tullaan myös käyttämään ensi kesänä…
Joulupostia ikäihmisille -kampanja keräsi 260 joulukorttia Tohmajärvellä
Suomen iloisin ja koskettavin joulukorttikampanja keräsi 260 joulukorttia ikääntyneille Tohmajärvellä. Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjesti yhteistyökumppaneineen valtakunnallisen Joulupostia ikäihmisille -kampanjan 13.11.– 4.12.2023 yhtä aikaa 137 paikkakunnalla. Kampanjassa kerättiin joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille.Tohmajärvellä kerätyt kortit on jaettu…
Varoitus jäillä liikkujille
Jäätilanne Värtsilässä on tällä hetkellä kehnonlainen eikä yksin jäälle menoa nyt suositella. Esimerkiksi Sääperillä varsinaisen jääkannen paksuun vaihtelee hyvinkin paljon, jopa ainoastaan kolmesta sentistä kymmeneen senttimetrin välillä ihan muutamien metrien sisällä. Isolla alaa Sääperiä jään päällä on nyt runsaasti vettä…
Harkon sauna avataan tänään lauantaina
Niiralassa vilkasta eilen – 84 turvapaikanhakijaa yli rajan päivän aikana
Niiralan kansainväliselle rajanylityspaikalle saapui perjantaina 15.12.2023 yhteensä 84 henkilöä, jotka hakivat Suomesta turvapaikkaa. Henkilöt ylittivät valtakunnanrajan polkupyörillä. Henkilöt olivat pääasiassa Syyriasta, Somaliasta ja Intiasta. Hakijoiden joukossa oli 6 naista ja 1 alaikäinen, loput olivat miehiä.
Niiralassa rajan ylitti torstaina polkupyörillä 93 henkilöä
Niiralan kansainväliselle rajanylityspaikalle saapui torstaina 14.12.2023 yhteensä 93 henkilöä Venäjältä. Henkilöt ylittivät valtakunnanrajan polkupyörillä. Henkilöt olivat pääasiassa Somaliasta, Syyriasta ja Intiasta. Rajatarkastuksissa henkilöt ilmoittivat hakevansa turvapaikkaa Suomesta. Hakijoissa oli 10 naista ja 2 lasta, muut hakijat olivat miehiä.
Laboratoriopalvelut jatkuvat Tohmajärvellä
Kuva: Islab-mediakuvapankki ISLAB laboratoriokeskuksen näytteenottopalvelut asiakkaille jatkuvat ennallaan Tohmajärvellä ja Juuassa. Alueella on herännyt huoli ja virheellistä tietoa laboratoriopalveluista, kun jatkossa näytteiden analytiikkaa tehdään entistä enemmän Tikkamäen keskuslaboratoriossa. Kyse on 2.1.2024 alkaen tapahtuvasta ISLABin sisäisen toiminnan muutoksesta, jolla pyritään hillitsemään…
Koko itäraja suljetaan uudestaan. Kaikki rajanylityspaikat ovat suljettuna kuukauden, 15.12.2023 – 14.1.2024
Niiralan ja Vaalimaan rajanylityspaikat avautuivat 14.12.2023 kahden viikon sulun jälkeen. Valtioneuvoston päätöksellä ne suljetaan uudestaan 15.12.2023. Kaikki itärajan rajanylityspaikat ovat suljettuna 14.1.2024 asti. Valtioneuvosto tiedottaa tammikuussa mahdollisesti 15.1.2024 avautuvista rajanylityspaikoista. Niiralan rajanylityspaikalle oli 14.12.2023 klo 17 mennessä saapunut yli 70…
Rajalle ennakoidaan loppuviikoksi ruuhkaa
Rajan avautuminen tuo muutaman hiljaisen viikon jälkeen tutut autoletkat jälleen Rajantielle. Rajanylittäjien omassa Facebook ryhmässä ainakin moni kirjoittelee suuntaavansa tankkireissulle heti torstaina kun raja-asema Niiralassa avataan klo 8. Olettaa voi että tulevana viikonloppuna myös Suomessa asuvat kaksoiskansalaiset sekä muutoin oleskeluluvalla…
Harkon sauna ja avantouintipaikka myös ensi talvena
Viime talvena monille tutuksi tullut avantouintipaikka avaa jälleen ”ovensa” myös tulevana talvena. Viime talvena sauna oli lämmin kahtena iltana viikossa. Tämän talven aikatauluja muutoin ei ole vielä tiedossa kuin ainoastaan se että lauantaina 16.12. klo 18-21 polkaistaan tämän sesongin talviuintikausi…