5 ajatusta aiheesta “Sana on vapaa – viikko 11/2026”
Vuokko
Mustarastaista on varmaan jo monella havaintoja täältä Itä-rajaltakin. Minun kevään ensimmäinen mustarastas-havainto on tältä aamulta pe 13.3. Siinä keltanokkainen mustapukuinen mustarastas etsi syötävää Niiralassa lintujen ruokintapaikalla. Se on nyt kevät!
esa a. luukkainen
Tuttu näky täällä Patsolassakin – käy säännöllisesti ruokintapaikalla. Viime vuoteen saakka mukana oli kaksi muutakin, mutta nyt vain yksi. Mennyt talvi oli muutenkin todella vilkas – kaikensorttisia lintuja parhaimmillaan paikalla jopa 60 paikkeilla. Riippuvat rasvapötkylät hyönteis- ja marjalisillä olivat erityisesti tikkojen suosiossa.
Erilajisia tikkoja on ollut poikkeuksellisen paljon. Odottelen valkoselkätikkaa, mutta lilenee turha toivo – vanhaa metsää ei enää ole missään, enemmälti risukkoja vain. Tuossa tontin jatkeena olisi tarjolla muutama hehtaari koivikkoa, josko siihen asettuisi joku ihmeotus. Pistettäisiin tietysti suojeluun koko pläntti 😀 Harvinaisimmista vieraista ei tietenkään kannata mainita, on kohta kolmesataa autoa paikalla kaukoputkineen ja syvä kotirauha muisto vain.
Jussi Raerinne
Kun piipahdin juuri äsken pilkkireissulla Sääperillä niin tein siellä havainnon yksin lentävästä joutsenesta.
esa a. luukkainen
Palannut tuttuihin maisemiin muistelemaan. Viime vuonna seurailin tätä ilmeisesti leskeksi jäänyttä yksilöä.
Jussi Raerinne
Tänään töyhtöhyyppä Sääperin suoralla sekä saman lajin varsin todennäköinen havainto myöskin Niiralasta.