Tuli taas osallistuttua talviurheiluun oikein istumalihakset kipeinä. Sitä kun katselee toisten urheilusuorituksia, niin aina sitä vaan vertaa tuloksia siihen mihin itse aikoinaan ainakin kuvitteli pääsevänsä. Sitä tulee aina verrattua mihin kohtaan tuloksia sitä itse sijoittuisi. Siinä ei mennyt pitkään miettiessä.
Sensijaan näitä ”Freestylejä” eri tyyleineen piti miettiä enempi. Aatteleppa ite, jos silloin kun meikäläiset pula-ajan pojat olisivat saaneet tietää, että jossain suuressa maailmassa tehdään suksilla hurjia ”freestyle” temppuja, niin tottakai me olisimme myös temppuilleet ja keksitty niille suomalaiset nimet. Niitä temppujahan me tehtiin aina kun vain mahdollista. Minäkin tein tynnyrinlaudoista kestävät temppusukset.
Kun mietin asiaa edelleen niin päädyin siihen, että varmasti olisi tullut vahinkojakin, muitakin, kuin suksien katkeaminen ja selkäsaunat päälle. Olisi saattanut käydä niinkin, että vahingot olisivat vaikuttaneet jopa syntyvyyteen ja nyt nämä paljon puhutut suuret ikäluokat olisivat jääneet paljon pienemmiksi. Kenties joku sukupolvi puuttuis kokonaan.
jore
Alpo on suurten kysymysten äärellä pohtiessaan freestylen riskejä. Ehkä olet löytänyt vastauksen Suomen syntyvyyden laskuun?
Olympialaisia seuratessa näitä ihmetyksenaiheita heräsi useampiakin.
Suomalaisista maastohiihtäjistä on tullut tähtitieteen harrastajia. Kisasuorituksen jälkeen kun nämä sankarit saapuivat kameroiden eteen selvittämään mikä kaikki meni pieleen, he katselivat poikkeuksetta taivaalle.
Tietysti voi olla että he katselivat taivaankannelta tulevien päivien hiihtokelejä.
Kisoissa esiteltiin uutuuslajina vuorihiihto. En tiennyt poikasena
että Niiralassa oli maailmanluokan vuorihiihtostadion. En tosin tiennyt sitäkään että harrastan vuorihiihtoa kun olimme Koukun kalliolla mäenlaskussa.
Alpo Aatos
Kyllä silloin mäenlaskuikäisinä mietittiin suuria asioita.
Kuten missä olisi parhaat temppupaikat.
Eräässä laulussa kerrotaan kuinka ”pupujussi laski mäestään ja satakunta volttia teki ilman holttia ja vatsalleen hän kinokseen lensi suksineen.”
Tätäkin kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään.
Aatteleppa ite, satakunta volttia ! Aivan upea suoritus, vain alastulon ajoituksessa oli sekunnin murto-osan verran parannettavaa. Ja umpihanki alastulopaikalla ! Nykyisin ei tulisi kuuloonkaan. Meillä oli omat ”vuorihiihtomme” . Meillä Patsolan pojilla Harkkolammen rinteet, Piilovaara jne.
Voivoi niitä aikoja.
Telle
Osattiin sitä ennenkin. 1925 syntynyt Viki-enoni oli ollut kuusivuotiaana Ilmakan koulussa
kuunteluoppilaana. Kuullun ymmärtämisessä lienee ollut vikaa, kun hän kuunteli isompien
oppilaiden posottamaa runoa: ”Suuri hyppyri on täällä” ja käsitti että sanat kuuluivat:
”Suuri hyppy riihen päällä.” Niinpä poika kiipesi joululahjaksi saamansa sukset kainalossa
kotipihansa riihen katolle ja lasketteli sieltä alas. Tiedossa ei ole, paljonko hän sai
tyylipisteitä, mutta joka tapauksessa sukset katkesivat – samoin kun pojan sääriluu.
Alpo Aatos
Lauantai, Kalevalan päivä.
Selasin hiukan savonkielistä Kalevalaa. Piti kiireesti laittaa kirjahyllyyn takaisin, kun siihen jäisi taas koukkuun. Poimin tähän muutaman rivin kirjan lopusta. Kirjahan päättyy Väinämöisen epäonnistuneeseen morsiamen kosintaretkeen, niinkuin ovat päättyneet kaikki edellisetkin riijuureissut.
”Vanha viisas Väinämöinen,
nuama kovin nutturalla
maleksi Kalevan maille,
virkko vielä viisaampana:
Voi miesloppua minua,
etten aikanaan tajunnut
naija nuorella iällä,
riijata rivakampana !
Niin varotti Väinämöinen,
toppuutti enemmän nähnyt
vanhan nuorta noutamasta,
impiä yrittämästä,
uimasta uhon perästä,
veon piältä vehtoomasta,
kilvalla kosiomasta
paljon nuoremman parina.”
Veikko Tikka
Sammon myytistä
Vanha Väinämöinen ja nuori Jompainen
Lähettiin Pohjan moalle Sammasta Hakemaan.
Sieltä saatiin Sammas kiinni.
Lähettiin merelle. Sanoi nuori Jompainen
vanhalle Väinämöiselle: alotak jo virteis!
Viel on virsillen varainen! (sanoi Väinämöinen)
Vielä Pohjolan portti näkyy, Tuvan uunit kuumottaa.
Lensipä Sammas pilveen
Löi nuori jompainen miekalla kaksi
varvasta Sammalta poikki. Yksi lensi merren
toinen soatiin moalle. Joka lensi mereen,
siitä tuli suolat mereen: joka soatiin moalle,
siitä tuli heinät moalle.
Tämä runo merkattiin muistiin Carl Axel Gottlundin toimesta 30.8.1817 Maija Heikintytär Turpiaisen
lausumana, Säfsnässin pitäjässä Taalainmaalla Ruotsissa. Carl Axel Gotlund syntyi 24.2.1796 Ruotsinpyhtäällä pappisperheeseen.
Kiinnostui kansanrunoudesta aikalaistensa tapaan. Eritysesti Ruotsin savolaisista kaskiviljeliöistä.
Teki väitöskirjan (De Proverbiis Fennicis) tästä aiheesta Upsalan yliopistoon.
Teki sinne useita keräysmatkoja isänsä rahoittamana sekä Upsalan yliopiston rahoittamana.
Kirjoitti hieman katkerana Kalevalan julkaisun jälkeen seuraavasti:
”Luulisi Herran lyöneen lapsensa sokeiksi, kun eivät ole kyenneetsen paremmin lukemaan kuin ymmärtämäänkään sitä, minkä minkä minä jo kauan sitten, useaan otteeseen, kolmessa eri paikassa ja kolmella kielellä olen selvästi esittänyt ja selittänyt”
Veikko Tikka
Kimmo Hurri
Se on kevät nyt! Tiedemiehet puhuvat termisistä vuodenajoista, mutta itse olen kuukausien mukaan vaihtuvien vuodenaikojen kannattaja. Maaliskuu on kevään ensimmäinen kuukausi olkoon lämpötilat mitä ovat.
Olen nyt Kaurilassa mökkiä lämmittämässä. Ajattelin talvilomaviikolla tulla tänne harrastamaan talvikalastusta eli pilkkimistä. Tuo Suuri Syvä kun on kuuluisa pienistä ahvenistaan ja särkikaloistaan. Suurin hauki mitä virvelillä sain oli 5,3 kg. Yleensä täällä kannattaa viehe valita tarkoin. Usein käy niin, että vaappu tai lusikka on kalaa suurempi. Tällöin 10 cm hauki tai ahven pelästyy moista, eikä uskalla iskeä kiinni. Harmittaahan se, kalastajaa.
Näin talvikaudella on myös oltava tarkkana. Suuren Syvän vesi on talvisin tummaa. Pilkki pitää käydä tarjoilemassa 8 cm pitkän ahvenen suuhun. Kävin kokeilemassa. En löytänyt niitä ahvenia. Sen sijaan kuuntelin alkavan kevään luonnon ääniä. Sain hollille tutun kaverin, harmaapäätikan. Se vastasi vihellyksiini ja tuli lähemmäs kertoilemaan juttujaan. Rantakoivussa ollessaan se huomasi kuka oli kanssajuttelija ja selvästi närkästyi kuulemastaan.
Mutta pilkkiä kannattaa vaikkei kalaa saisikaan. Kyllä luonto on tarkkailemisen arvoinen.
Esa A. Luukkainen
Kimmo on oikeassa; pitää edetä kalenterin mukaan, koska muuten tässä ilmastonmuutoksen tuoksinassa saattaa jäädä vahingossa joku vuodenaika välistä. Luonnon äänien ohella kannattaa kuunnella musiikkia. Vuodenajoista on sävelletty runsaastikin, vaikka se tunnetuin teos lienee Vivaldilta (Neljä vuodenaikaa).
Muita teoksia ovat muun muassa Joseph Haydnilta oratorio Die Jahreszeiten (1801, Vuodenajat). Selim Palmgrenilta orkesterisarja Vuodenajat eli Kuvia Suomesta op.24(1904) Vuodenajat. Kalevi Aholta orkesterisävellys Kahdeksan vuodenaikaa (2011). Aleksandr Glazunovilta orkesterisarja Vuodenajat (op 67, 1899) ja Pjotr Tšaikovskilta pianosarja Vuodenajat (op37b).
Kirjallisuuttakin vuodenajoista toki löytyy:
Tuuri, Antti: Vuodenajat maaseutukaupungissa : romaani (Otava, 1979)
Hyry, Antti: Uuni (Otava, 2009)
Mörö, Mari: Melkein kaikki itää (Kirjapaja, 2006)
Haakana, Veikko: Pohjoinen päiväkirja (Karisto, 2009)
Envall, Markku: Jäät lähtevät (WSOY, 2004)
Calvino, Italo: Marcovaldo, eli, Vuodenajat kaupungissa (novelleja, Tammi, 2010)
Vuodenaikoihin viittaavia runokokoelmia ovat esimerkiksi Heidi Liehun Surusta vesilintu nousee siivilleen (WSOY, 2009) ja Caj Westerbergin kokoelma Yönmusta, sileä : runoja (2011).
Lisää materiaalia Kirjasammosta tai HelMet-verkkokirjastosta hakusanalla ”vuodenajat”.
Tuli taas osallistuttua talviurheiluun oikein istumalihakset kipeinä. Sitä kun katselee toisten urheilusuorituksia, niin aina sitä vaan vertaa tuloksia siihen mihin itse aikoinaan ainakin kuvitteli pääsevänsä. Sitä tulee aina verrattua mihin kohtaan tuloksia sitä itse sijoittuisi. Siinä ei mennyt pitkään miettiessä.
Sensijaan näitä ”Freestylejä” eri tyyleineen piti miettiä enempi. Aatteleppa ite, jos silloin kun meikäläiset pula-ajan pojat olisivat saaneet tietää, että jossain suuressa maailmassa tehdään suksilla hurjia ”freestyle” temppuja, niin tottakai me olisimme myös temppuilleet ja keksitty niille suomalaiset nimet. Niitä temppujahan me tehtiin aina kun vain mahdollista. Minäkin tein tynnyrinlaudoista kestävät temppusukset.
Kun mietin asiaa edelleen niin päädyin siihen, että varmasti olisi tullut vahinkojakin, muitakin, kuin suksien katkeaminen ja selkäsaunat päälle. Olisi saattanut käydä niinkin, että vahingot olisivat vaikuttaneet jopa syntyvyyteen ja nyt nämä paljon puhutut suuret ikäluokat olisivat jääneet paljon pienemmiksi. Kenties joku sukupolvi puuttuis kokonaan.
Alpo on suurten kysymysten äärellä pohtiessaan freestylen riskejä. Ehkä olet löytänyt vastauksen Suomen syntyvyyden laskuun?
Olympialaisia seuratessa näitä ihmetyksenaiheita heräsi useampiakin.
Suomalaisista maastohiihtäjistä on tullut tähtitieteen harrastajia. Kisasuorituksen jälkeen kun nämä sankarit saapuivat kameroiden eteen selvittämään mikä kaikki meni pieleen, he katselivat poikkeuksetta taivaalle.
Tietysti voi olla että he katselivat taivaankannelta tulevien päivien hiihtokelejä.
Kisoissa esiteltiin uutuuslajina vuorihiihto. En tiennyt poikasena
että Niiralassa oli maailmanluokan vuorihiihtostadion. En tosin tiennyt sitäkään että harrastan vuorihiihtoa kun olimme Koukun kalliolla mäenlaskussa.
Kyllä silloin mäenlaskuikäisinä mietittiin suuria asioita.
Kuten missä olisi parhaat temppupaikat.
Eräässä laulussa kerrotaan kuinka ”pupujussi laski mäestään ja satakunta volttia teki ilman holttia ja vatsalleen hän kinokseen lensi suksineen.”
Tätäkin kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään.
Aatteleppa ite, satakunta volttia ! Aivan upea suoritus, vain alastulon ajoituksessa oli sekunnin murto-osan verran parannettavaa. Ja umpihanki alastulopaikalla ! Nykyisin ei tulisi kuuloonkaan. Meillä oli omat ”vuorihiihtomme” . Meillä Patsolan pojilla Harkkolammen rinteet, Piilovaara jne.
Voivoi niitä aikoja.
Osattiin sitä ennenkin. 1925 syntynyt Viki-enoni oli ollut kuusivuotiaana Ilmakan koulussa
kuunteluoppilaana. Kuullun ymmärtämisessä lienee ollut vikaa, kun hän kuunteli isompien
oppilaiden posottamaa runoa: ”Suuri hyppyri on täällä” ja käsitti että sanat kuuluivat:
”Suuri hyppy riihen päällä.” Niinpä poika kiipesi joululahjaksi saamansa sukset kainalossa
kotipihansa riihen katolle ja lasketteli sieltä alas. Tiedossa ei ole, paljonko hän sai
tyylipisteitä, mutta joka tapauksessa sukset katkesivat – samoin kun pojan sääriluu.
Lauantai, Kalevalan päivä.
Selasin hiukan savonkielistä Kalevalaa. Piti kiireesti laittaa kirjahyllyyn takaisin, kun siihen jäisi taas koukkuun. Poimin tähän muutaman rivin kirjan lopusta. Kirjahan päättyy Väinämöisen epäonnistuneeseen morsiamen kosintaretkeen, niinkuin ovat päättyneet kaikki edellisetkin riijuureissut.
”Vanha viisas Väinämöinen,
nuama kovin nutturalla
maleksi Kalevan maille,
virkko vielä viisaampana:
Voi miesloppua minua,
etten aikanaan tajunnut
naija nuorella iällä,
riijata rivakampana !
Niin varotti Väinämöinen,
toppuutti enemmän nähnyt
vanhan nuorta noutamasta,
impiä yrittämästä,
uimasta uhon perästä,
veon piältä vehtoomasta,
kilvalla kosiomasta
paljon nuoremman parina.”
Sammon myytistä
Vanha Väinämöinen ja nuori Jompainen
Lähettiin Pohjan moalle Sammasta Hakemaan.
Sieltä saatiin Sammas kiinni.
Lähettiin merelle. Sanoi nuori Jompainen
vanhalle Väinämöiselle: alotak jo virteis!
Viel on virsillen varainen! (sanoi Väinämöinen)
Vielä Pohjolan portti näkyy, Tuvan uunit kuumottaa.
Lensipä Sammas pilveen
Löi nuori jompainen miekalla kaksi
varvasta Sammalta poikki. Yksi lensi merren
toinen soatiin moalle. Joka lensi mereen,
siitä tuli suolat mereen: joka soatiin moalle,
siitä tuli heinät moalle.
Tämä runo merkattiin muistiin Carl Axel Gottlundin toimesta 30.8.1817 Maija Heikintytär Turpiaisen
lausumana, Säfsnässin pitäjässä Taalainmaalla Ruotsissa. Carl Axel Gotlund syntyi 24.2.1796 Ruotsinpyhtäällä pappisperheeseen.
Kiinnostui kansanrunoudesta aikalaistensa tapaan. Eritysesti Ruotsin savolaisista kaskiviljeliöistä.
Teki väitöskirjan (De Proverbiis Fennicis) tästä aiheesta Upsalan yliopistoon.
Teki sinne useita keräysmatkoja isänsä rahoittamana sekä Upsalan yliopiston rahoittamana.
Kirjoitti hieman katkerana Kalevalan julkaisun jälkeen seuraavasti:
”Luulisi Herran lyöneen lapsensa sokeiksi, kun eivät ole kyenneetsen paremmin lukemaan kuin ymmärtämäänkään sitä, minkä minkä minä jo kauan sitten, useaan otteeseen, kolmessa eri paikassa ja kolmella kielellä olen selvästi esittänyt ja selittänyt”
Veikko Tikka
Se on kevät nyt! Tiedemiehet puhuvat termisistä vuodenajoista, mutta itse olen kuukausien mukaan vaihtuvien vuodenaikojen kannattaja. Maaliskuu on kevään ensimmäinen kuukausi olkoon lämpötilat mitä ovat.
Olen nyt Kaurilassa mökkiä lämmittämässä. Ajattelin talvilomaviikolla tulla tänne harrastamaan talvikalastusta eli pilkkimistä. Tuo Suuri Syvä kun on kuuluisa pienistä ahvenistaan ja särkikaloistaan. Suurin hauki mitä virvelillä sain oli 5,3 kg. Yleensä täällä kannattaa viehe valita tarkoin. Usein käy niin, että vaappu tai lusikka on kalaa suurempi. Tällöin 10 cm hauki tai ahven pelästyy moista, eikä uskalla iskeä kiinni. Harmittaahan se, kalastajaa.
Näin talvikaudella on myös oltava tarkkana. Suuren Syvän vesi on talvisin tummaa. Pilkki pitää käydä tarjoilemassa 8 cm pitkän ahvenen suuhun. Kävin kokeilemassa. En löytänyt niitä ahvenia. Sen sijaan kuuntelin alkavan kevään luonnon ääniä. Sain hollille tutun kaverin, harmaapäätikan. Se vastasi vihellyksiini ja tuli lähemmäs kertoilemaan juttujaan. Rantakoivussa ollessaan se huomasi kuka oli kanssajuttelija ja selvästi närkästyi kuulemastaan.
Mutta pilkkiä kannattaa vaikkei kalaa saisikaan. Kyllä luonto on tarkkailemisen arvoinen.
Kimmo on oikeassa; pitää edetä kalenterin mukaan, koska muuten tässä ilmastonmuutoksen tuoksinassa saattaa jäädä vahingossa joku vuodenaika välistä. Luonnon äänien ohella kannattaa kuunnella musiikkia. Vuodenajoista on sävelletty runsaastikin, vaikka se tunnetuin teos lienee Vivaldilta (Neljä vuodenaikaa).
Muita teoksia ovat muun muassa Joseph Haydnilta oratorio Die Jahreszeiten (1801, Vuodenajat). Selim Palmgrenilta orkesterisarja Vuodenajat eli Kuvia Suomesta op.24(1904) Vuodenajat. Kalevi Aholta orkesterisävellys Kahdeksan vuodenaikaa (2011). Aleksandr Glazunovilta orkesterisarja Vuodenajat (op 67, 1899) ja Pjotr Tšaikovskilta pianosarja Vuodenajat (op37b).
Kirjallisuuttakin vuodenajoista toki löytyy:
Tuuri, Antti: Vuodenajat maaseutukaupungissa : romaani (Otava, 1979)
Hyry, Antti: Uuni (Otava, 2009)
Mörö, Mari: Melkein kaikki itää (Kirjapaja, 2006)
Haakana, Veikko: Pohjoinen päiväkirja (Karisto, 2009)
Envall, Markku: Jäät lähtevät (WSOY, 2004)
Calvino, Italo: Marcovaldo, eli, Vuodenajat kaupungissa (novelleja, Tammi, 2010)
Vuodenaikoihin viittaavia runokokoelmia ovat esimerkiksi Heidi Liehun Surusta vesilintu nousee siivilleen (WSOY, 2009) ja Caj Westerbergin kokoelma Yönmusta, sileä : runoja (2011).
Lisää materiaalia Kirjasammosta tai HelMet-verkkokirjastosta hakusanalla ”vuodenajat”.