
Teksti: Jore
Canis Lupus työntää tikkusuoraksi kangistuneita tassujaan. Makea haukotus venyttää suupieliä niin että sattuu. Se nostaa laiskasti päätään ja katsoo vinoilla silmillään että pesue on kasassa. Kaikki neljä pentua ovat kaivauteneet emonsa kylkeen ja näyttävät näkevän vielä unta. Pienet tassut
heiluvat siihen malliin että uni on jännä.
Yöllä piiskannut sade on lakannut ja voimistanut metsän tuoksut alkavaan syksyyn. Tulevaa ruuanhankintaa ei helpota napakka pohjoistuuli, on pysyttävä tuulen alapuolella ja se tietää lisäkilometrejä. Tyhjällä vatsalla, on joskus raskasta rypeä soiden yli.
Canis nousee vastentahtoisesti ja venyttää vielä takajalkojaan ja kroppaansa, ravistelee yön pölyt turkistaan ja katsoo perhettään. On se arvokas paketti, Femina ja pennut. Femina ei vähästä valita, mutta eilen se joutui sanomaan että pennut ovat jo heikkoja ravinnon puutteen vuoksi. Ravintoa on tosiaan ollut niukasti näillä selkosilla. Ihmiset ovat omineet hirvet, ja muita nisäkkäitä on niin vaikea pyytää, että niiden jahtaamiseen menee enemmän energiaa kun mitä niistä
syödessä saa. Pitäisi kai lähteä Lounais- Suomeen, niin kuin jo niin monet naapurilaumat ovat tehneet. Siellä kuulemma peuroja riittää, niin ihmisille kuin meikäläisillekkin.
Lupus ei raaski herättää pesuettaan vaan lähtee jolkuttelemaan kohti lähellä olevaa laumaa. Suo-ojan tympeä vesi saa riittää aamiaiseksi mutta myöhemmin on saatava proteiinia. Pieneksi kutistunut lauma käyskentelee hermostuneesti tiheässä taimikossa kalliojyrkänteen alla. Hän on ollut lauman johtajana jo kolme auringon kiertoa mutta nyt hänen ikääntyminen ja huono
metsästysonni on selvästi hermostuttanut laumaa.
– No suvaitsihan se herrakin vihdoin tulla, nuori uros murahti. Canis näki muiden luimuilevista korvien asennoista että hänestä ja hänen kyvystään johtaa laumaa
oli puhuttu.
– Onkos herroilla jo jahtisuunnitelma selvä?
– Ajateltiin kaataa nälkäämme ensin tuosta läheltä hirven vasa ja lähteä sen jälkeen porukalla harrastamaan.
– Mistä te nyt puhutte, onko nälkä jo tehnyt teistä sekopäitä?
– Puhuttiin tuossa poikien kanssa että jahdataan tuosta kylältä muutama kiintiö Homo sapies porukalla. Eihän kukaan niin sitkistä ja pahanmakusta lihaa syö, mutta harvennetaan ihan kannanhoidollisista syistä ja samalla päästään harrastamaan metsästystä niinkuin nuo homo
sapiekset. Pitäähän sitä susillakin olla sirkushuveja leivän lisäksi. Samoja luojan luomia sitä kaikki ollaan, kuten nämä luomakunnan herroiksi itsensä nimittäneet sanovat. Sitä paitsi kaksijalkaiset tulevat tänne meidän metsiin ja tappavat kaikki meidän hirvet ja muitakin kavereita joita eivät edes syö.

Canis Lupus kuunteli nuoren uroksen käsittämättöntä höpötystä. Suu jäi hiukan auki niin että kieli roikkui pitkänä hampaiden välistä. Hän ei voinut käsittää mistä tuollaiset ajatukset nuoren suden päähän ovat tulleet. Hän oli yrittänyt opettaa että ihmisten kanssa on pärjätty satoja vuosia, vaikka ne meitä välillä jostain syystä tappavatkin. Paras tapa pärjätä näiden typerysten kanssa on
väistää niitä. Kaksijalkaiset kuvittelevat omistavansa koko maailman, vaikka ovat mitättömiä hiekanjyväsiä tässä kaikkeudessa. Niille voi viisaampi kääntää toisenkin posken, niinkun ne itse naivisti toisilleen höpöttävät.
-Ei pojat, ihmisten hullutuksiin me emme lähde. Antaa niiden tappaa toisiaan ja meitä muita eläimiä huvikseen, mutta meillä on vielä moraali syntymälahjana. Keskitytään ruuan hankintaa, se saa olla meidän ainut motiivi tappamiseen.
Lauma kuunteli Canista ja murahteli hyväksyvästi. Nuori uros venytteli ylähuultaan niin että pienet etuhampaat näkyivat. Tämä ei jäänyt Canistalta huomaamatta ja hän tiesi, että oli vain ajan kysymys koska hän joutuisi puolustamaan tappelemalla johtajuuttaan.
Oliko se hirven vasa tuolla suoniityllä?
Siellähän se. Sudet lähtivät jolkottamaan kohti suoniittyä. Korppi istui huojuvan koivun latvassa ja rääkäisi viestin lajitovereilleen. Kohta olisi hirvenhaaskaa pöydässä.
Kirjoittajan maaseutukodin pihassa on syksyn aikan vieraillut kolme kertaa laumasta ulos potkittu vanha alfa urossusi. Lähin susien tappama peuran raato löytyi vajaan kilometrin päässä torpasta.
Paikka on Varsinais- Suomessa, useamman susilauman reviirin yhtymäkohdassa. Mitään vahinkoa sudet eivät ole kyläläisille aiheuttaneet, eikä kukaan tunnu niitä vihaavan. Runsaasta supikannasta ei kyllä kauheasti tykätä. Kukahan nekin tänne Suomeen toi?
TEKSTI: Jore


Pahoittelut!
Joren hieno artikkeli ehti olla täällä Värtsissä koko sunnuntai-iltapäivän karmaisevine ladontavirheineen ja juttu vaikutti lopussa sekavalta.
Kopioin nimittäin väärässä järjestyksessä kappaleita Joren alkuperäistekstistä tänne Värtsiin.
Nyt tekstin pitäisi olla niin kuin kirjoittaja sen alkujaan tarkoitti.
Kiitos Eero-Matti ja kiitos myös upeista kuvista jotka olet jostain juttuun löytänyt.
Roolien vaihtelu avaa näkökulmaa tunnetusti. Suden kulttuurisesta roolista kirjoitti toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen Hesarin esseessään äskettäin. Hänen mukaansa susi kuvastaa ”kaikkea kesyttämätöntä, ja sellaisen me ihmiset haluamme raivokkaasti kitkeä pois”. Samaten hän muistuttaa kirjoituksessaan, ettei susi ollut Metsäkansan silmissä yksiselitteisesti paha, vaan ainakin joidenkin mielestä lähtöisin Raamatun tarinan pyhästä paikasta.
Viimeisimmät lakimuutokset suden metsästyksen suhteen ovat sangen erikoisia. Lakimuutoksen valmistelua kritisoivat niin lainsäädännön arviointineuvosto, virkamiehet kuin järjestötkin. Ennakoiko lainsäädäntötoimet lähestyviä vaaleja? Varmisteleeko maatalousministerimme jatkokauttaan?
Heikkinen kirjoittaa esseensä lopuksi: ”Mitä kertoo suomalaisista, että muutamalle sadalle sudelle ei keksitä muuta ratkaisua kuin surmaaminen? Vähintä, mitä voimme tehdä, on lopettaa löysät puheet suomalaisten ”erityisestä” metsäsuhteesta.”
Heikkisen artikkeli kannattaa lukaista ajatuksella, jos herkkä sielu sen lukemisen kestää. Se on otsikoitu nimellä ”Metsän pelko”.