
Lehtiartikkelin teksti.
Tohmajärven–Värtsilän Lehti. Lauantaina 14.3.1992
Hurskaisen liikerakennus valmistuu turistikauden alkuun
Kuvateksti: Niiralan K-kauppa Hurskaisen uusi liikerakennus on kohonnut hyvää vauhtia, ja uusissa tiloissa on tarkoitus päästä avaamaan toukokuussa.
Sopivasti luvassa olevan Niiralan rajanylityspaikan virallistamisen kanssa on kauppias Toivo Hurskaisen uusi liikerakennus valmistumassa Värtsilässä.
Marraskuussa aloitetut rakennustyöt ovat pysyneet reilusti aikataulussaan ja toukokuun aikana pyrimme avaamaan, kertoi Toivo Hurskainen.
Uudet myymälätilat, baarin ja polttoaineen jakelupisteet käsittävä hanke on suunniteltu aika pitkälle Niiralan matkailijoiden varaan, vaikka samalla parantuvat tietysti paikallisen väestön palvelut, kertoi Hurskainen.
Liiketilat käsittävät kaikkiaan noin 400 neliötä. Kaksikerroksisen, ulkoverhoilultaan puusta tulevan rakennuksen yläkertaan tulevat kauppiasperheen asuintilat.
Niiralan K-kauppa A&T Hurskaisen myymälätilat moninkertaistuvat nykyisestä 60 neliöstään 200 neliöön. Liike tulee toimimaan mahdollisimman pitkälle valintamyymäläperiaatteella paitsi lihatiskiä.
Baariin, johon aiotaan hakea keskiolutoikeudet, tulee noin 50 asiakaspaikkaa sekä lisäksi 10 paikkaa ulkosalle terassille. Pihalle tulevat seteli- ja korttiautomaatilla toimivat bensanjakelupisteet, mutta varsinaista huoltoasematoimintaa yritykseen ei tule.
Paikan päällä asuminen katsottiin välttämättömäksi pitkien aukioloaikojen takia. Baarin puolta on aiottu pitää auki rajan aukioloajat, aamuseitsemästä iltamyöhäiseen, sopimuksen mukaan tilaushommina muutenkin, kertoi Hurskainen.
Niiralan muuttuminen viralliseksi rajanylityspaikaksi on viimeisiä muodollisuuksia vailla, ja ilmeisesti tämä tapahtuu toukokuun alussa. – Ensi kesäksi on povattu yli 150.000 rajanylitystä, kertoi Hurskainen.
Kuumempaa matkailuvirtaa hän arvioi riittävän viisi vuotta, sitten vähentyvän. Rajan aukeaminen ympärivuotiseksi voi tasoittaa matkailijamääriä enemmän talvisaikaankin.
Taksipalveluja on yrityksessä aiottu jatkaa entiseen tapaan, tarvittaessa luvat on myös Karjalan alueella liikkumiseen. Majoituspuolella ei ole haluttu lähteä kilpailemaan paikkakunnalla jo toimivien yritysten kanssa, vaan on keskitytty nopeisiin palveluihin paikkakunnalla lyhyen aikaa viipyville.
Uusi liike työllistää alustavien laskelmien mukaan yhden ulkopuolisen perheen oman väen lisäksi, tarpeen mukaan otetaan lisäväkeä. Anneli-vaimon lisäksi myös perheen kaksi tytärtä, joista toinen hallitsee hyvin venäjän kielen ja toinenkin on kielitaitoinen, ovat kesätöissä.
Edullinen sauma rakentaa
Omana työnä tehdyn rakennuksen LVI-urakat on tehnyt Putkipojat ja Sähkötyöt tekee Säveri Ky. Keskimäärin on työllistetty urakoitsijat poislukien 5–6 miestä, kertoo Hurskainen.
Kustannusarvioltaan 2,5 miljoonan hankkeen hän sanoo sattuneen edulliseen aikaan: on saatu erittäin hyvät rakennusmiehet sekä ammattitaitoinen valvonta. Tavaraa on, ja tarvikkeiden toimitukset ovat sujuneet nopeasti.
Devalvaation vaikutukset rakennustarvikkeiden hintaan ovat olleet Hurskaisen mukaan aika minimaaliset. Ikkunoissa ja muussa puutavarassa on syntynyt kustannussäästöä arviolta 10–15 prosenttia laskeneiden hintojen ansiosta.
Kuvateksti: Sisärakennustyöt ovat parhaillaan menossa. Rakennustöissä on ollut keskimäärin 5–6 miestä, kertoi Toivo Hurskainen.


Niin muuttuu maailma.
Hurskaisen Topi oli visionääri. Hän näki jo 1992 että rajanylitys ensin vilkastuu ja viiden vuoden kuluttua hiljenee. No tuo viisi vuotta vähän venähti mutta nyt on hiljaista.
Nyt kiinnostaa miten meidän rajan käy kun tuo Amerikan ja Venäjän raja näyttää vilkastuvan.
Kuka olis visionääri 2025?
Vaikea on ennakoida. Omalle Trump-kuiskaajallemmekin on näköjään mennyt pala kurkkuun. Arvopohjaisesta realismista on jäljellä vain realismi siitä, että isot pojat tekevät mitä lystäävät ja pienet katselevat kauempaa. Ei ole helppoa, vaikka osaisi pelata golfia.
Pistänpä tähän kommentin. Jos tuossa kaupan edessä vielä polttoainetankit, eikö nyt olisi hyvä aika ottaa ne käyttöön. Ainakin dieseliä ja 98 bensiiniä. Eipä mulla muuta.