
Sain vihdoinkin itsestäni sen verran irti että päädyin uittamaan verkkoja usean vuoden tauon jälkeen myös Kaustajärvelle. Vedetkin olivat sopivasti viilenneet ja muilta pyyntivesiltäni oli havainto että kalatkin olivat lähteneet taas liikkeelle. Olin luvannut itselleni että teen muutaman ”koekalastuspäivän” lainaveneellä ennen kun tekisin päätöksen oman veneen viennistä järvelle.
Neljänä, jo syksyiseltä tuoksuvana päivänä soutelin hyvillä mielin pitkin Kaustajärven itälaitaa. Ihailin Jormanilanniemen upeaa sekametsää ja sain nauttia hiljaisuudesta. Järvellä ollessani mietin myös sitä lohkenisiko minulle tilapäisesti laajennettu vyöhykelupa? Olisi ilo käydä Jormanilanniemessä ja kirjoittaa sen nykytilasta juttua tänne Värtsiin. Kaustajärven rajavyöhykkeellä oleville vesialueille voimassa oleva lupa minulla kyllä on mutta se ei valitettavasti kata sillä suunnalla maa-alueita. Voisinhan asiaa toki Onttolasta varovasti tiedustella…

Verkkoja uittelin järvellä kahdessa eri paikassa. Ensin 3-4 metrin vedessä sekä parina viimeisenä yönä yli 5 metrin vedessä. Olin kiinnostunut tietämään kalastuksesta muutaman välivuoden jälkeen mikä olisi tilanne kuhan suhteen Kaustajärvellä? Sääperiltähän kuha tuntuu nyt kokonaan kadonneen.
Verkkoja pyynnissä oli 6 kpl ja niiden silmäkoko 55-60 mm. Kuhaa en tässä neljän päivän ”koekalastusprojektissani” tällä kertaa tavoittanut. Mutta ilahduttavaa oli siika saaliskalana. Ahvenia tuli monia. Käyttämästäni isosta verkon silmäkoosta johtuen, melkoisia mötiköitä ne sitten olivatkin. Isoimmat kaksi ahventa painoivat kumpainenkin peräti 920 g.

Mutta sitten näihin ikävämpiin havaintoihini. Järven vedenlaatu on mielestäni mennyt aavistuksen huononpaan suuntaan. Verkot olivat jokaisella koentikerralla pahasti limoittuneita. Olisiko yksi osasyy tähän vedenlaatuun lahnakannan runsaus? Itse sain verkoistani irroitella lahnoja yhteensä 68 kpl. Paikalliset oikaiskoon kannanottoni huonontuneesta vedenlaadusta mikäli havaintoni on väärä.
Mökkiläisten ”hoitopyyntitalkoilla” lahnakantaa ei kyllä millään lailla vähennetä. Tarvittaisiin järeämpiä toimia. Yksi ajatus järvellä ollessani tuli kyllä mieleen. Juvajoen osakaskunnan kannattaisi olla yhteydessä Osuuskunta Lumimuutokseen jos he saisivat ELY-keskuksen kanssa yhdessä hankkeen lahnojen paunetti- ja rysäpyynnistä.

Kiitos raportista Eki!
Suoritin hoitokunnan valtuutuksella viime kevättalvella juurikin tähän Kaustajärven sekä Varpalammen lahnanpyyntiin liittyen yhteydenoton mainittuun osk Lumimuutokseen. Kimmokkeen tälle antoi sen tiedossamme oleva kaksivuotinen varsin tuloksekas saman eväkkään kalastus Sääperillä.
Tero Mustonen vastasikin pian sähköpostiviestiini ja kertoi että hommalle ei enää ehdi saada (valtion) tukea ainakaan kuluvalle vuodelle 2025 ja ilman tätä avustusta työ ei hänen mukaansa vain kerta kaikkiaan kannata.
Keskustelu tästä on kuitenkin siis jo virallisestikin avattu, nähtäväksi jääpi millä pieteetillä asiassa sitten edetään mutta ollaan toiveikkaita asian suhteen!
Tämähän on loistava uutinen! Olitte laittaneetkin asian jo vireille!
Olen samaa mieltä, että vieras laji lahna on pilannut Kaustajärven vedenlaatua. Noin kymmenenvuotta sitten lopetin verkkokalastuksen kotijärvellä, kun lahnat oli satapäisin tunkeutuneet verkkoon niin että verkko oli vaikea nostaa veneeseen.