Kätkäläinen naurattaa Värtsilässä.
Niinhän se on, että rikashan ei rahhoo tarvihe, koko roska on vuan sitä varten, jotta köyhällä kansalla oisi mitä ikävöijä… Unelma äkkirikastumisesta saa kenet tahansa liikkeelle – Kätkäläisenkin, joka yleensä on luikas liikutelemaan vaan leukojaan. Värtsiläläiset harrastajanäyttelijät ovat jälleen harjoitelleet kokoon huikean komedian, jonka parissa viihtyy niin vanhempi kuin nuorempikin. Miten juoni etenee, sen käyköön jokainen katsomassa itse.
Oman tunnelmansa loi ympäristö. Entisen kunnannavetan vintistä on tulossa Värtsilän kesäisen kulttuurielämän keskus. – Tämä miljöö voisi olla Värtsilälle vetovoimatekijä, sanoi Kätkäläisen ensi-iltaa seuraamassa ollut kirjailija Simo Hämäläinen, Kätkäläisen isä.
Tietoisuus, että Simo Hämäläinen istui katsomossa, lisäsi perhosia näyttelijöiden vatsassa. Ensimmäiset minuutit olivat kankeita, mutta näyttelijöiden lämmettyä esitys rullasi eteenpäin yhä kiihtyvällä tempolla. Ohjaaja Jouko Tyyni sai esille jokaisen näyttelijän vahvat puolet esille ja jopa löytänyt uudenlaista ilmettä niin tekstiin kuin näyttämötyöskentelyyn.
Simo Hämäläinen on käynyt seuraamassa näytelmiään muissakin teattereissa ja kesäteattereissa, eikä Värtsilän esitys hänen mukaan ollut huonommasta päästä. Ohjaajan ratkaisuja hän piti mielenkiintoisina.
–Kirjoittajana huomaa kuitenkin, että tiivistämisen ja lyhentämisen varaa olisi. Pitäisi kirjoittaa enemmän toiminnallista tekstiä, juonen kuljetus on ehkä liiankin puhelias. – Toimintaa ja kovempaa ääntä, neuvoo Hämäläinen, vaikka näyttelemisen tai ohjaukseen hän ei halua ottaa kantaa. – En ole ammattilainen niissä asioissa, joten mielipiteeni on kuin kenen tahansa kesäteatteria seuraavan. Huomaan nauravani samoissa kohdissa kuin muutkin, hän sanoo. – Kesäteatterin pitää olla hauskaa ja viihdyttävää. Kun ollaan vielä tekemässä harrastajapohjalta, niin sille sallii monia asioita. Pienet kömmähdykset ja mokat kuuluvat asiaan. Monestihan, niin kuin täälläkin, näyttelijät ja yleisö ovat tuttuja keskenään, totesi Hämäläinen.
Kolmella näyttämöllä.
Kätkäläinen seikkaili kolmella näyttämöllä. Komentojen tahdissa yleisö pyöri jälleen tänäkin kesänä: kokemus, jota kannattaa tulla hakemaan kauempaakin. Kolmas näyttämö on ulkona. Näkyy Ladoja vielä Suomesta löytyvän.
Kätkäläisenä eli pienviljelijä Pietu Aholaisena nähdään Veijo Tikka, jonka roolisuoritus parani koko ajan. Mitähän se mahtaa olla kesän viimeisissä esityksissä? Muutamista tarpeettomista kädenliikkeistä ja maneereista kun vaan Kätkäläinen pääsee eroon niin hyvä tulee. Tämä koskee muitakin. Lisää rohkeutta myös kohtauksiin, jossa ollaan kosketuksissa vastanäyttelijään. Kun halataan, niin halataan reilusti. Kätkäläisen parempi puolisko Iitamaria yrittää pitää välillä jalat tukevasti ilmassa huitelevaa ukkoaan maan pinnalla. Monet kerrat Iitamaria on joutunut pettymään Kätkäläisen lupauksiin, mutta yhtä monesti on Kätkäläinen pelastanut itsensä suosta. Anneli Hurskaisen Iitamaria on lopulta se, joka pitää langat käsissä ja jota Kätkäläisenkin on kuuleminen.
Aholaisten naapurit Hurskaiset ovat täydellinen vastakohta. Hurskaisten talo on vauras ja näin ikäänkuin ”parempi”. Aimo Hurskainen (Jorma Sistonen) on ökyisäntä, joka on aina oikeassa ja jonka liiketoimet menestyvät, vai onkohan näin. Empatiaa ja sympatiaa ei Aimo Huskaiselta liikene juuri Kätkäläiselle. Välittäjänä naapureiden välillä on Aimon vaimo Alma (Mirja Kinnunen). Sekä Jorman että Mirjan suoritukset kertoivat monivuotisesta harrastajateatterin tekemisestä.
Yksi riemastuttavimmista henkilöhahmoista oli huoltoasema-yrittäjä Pylvänäinen (Paavo Hämäläinen). Välillä näytti, että ”pokka” eli Paavolla pettämäisillään, mutta hyvin hän hallitsi tilanteen. Henkilöään Paavo Hämäläinen tulkitsi sopivasti yli. Samanlaiseen tyypittelyn teki Päivi Kelhä veikkaustoimiston kassarouvana. Muutenkin Veikkaus voisi ”sponsoroida” Värtsilän kesänäyttämöä, sen verran viimekesäinen ja tämänkertainen näytelmä on sen puolesta puhunut.
Osalla oli kaksi roolia, niin Paavo Hämäläiselläkin. Ruojankylän entinen kauppias oli ”menestynyt” liiketoimissaan ja tuloksena oli edessä linnareissu. Tarinassa on kuvattu yhdessä kohtauksessa kasinotalouden koko kierros.
Muutkin roolisuoritukset ansaitsevat kiitoksen. Marko Turunen automyyjä Teppona ja venäläisenä miehenä yllätti. Debyyttinsä kesäteatterissa tehnyt Marina Väyrynen ei pahemmin jännittänyt. Tiina Sinisalon Sinttu oli rempseä nainen, joka on tottunut oikomaan mutkat mieleisekseen. Kun vielä mainitsee Paula Ratilaisen suorituksen kioskimyyjänä ja Kalle Lintusen synkkänä miehenä, voi todeta, että koossa on ryhmä, jolta voidaan jatkossa hyvää harrastajateatteria. Tärkeänä osana on tukiryhmä, johon kuuluvat kertojat, kuiskaajat, tehostemiehet ja musiikki, jota voisi ehkä voitu käyttää enemmänkin ns. ylimenoihin ja tarinan rytmittämiseen. Musiikilla kenties voisi luoda tunnelmaaakin.
Äänenkäyttöön pitäisi vielä kiinnittää huomiota. Kun sade rapisee peltikattoon tai mopo pörähtää ohi, niin vuorosanat jäävät jonnekkin. Värtsilän kunta tekisi mittavan kulttuuriteon, jos se investoisi teatterimikrofoneihin. Niillä voisi olla käyttä muuallakin.
Lehtijuttu Tohmajärven-Värtsilän Lehti, 23.6.1999. Jutun kirjoittajan nimeä ei ole mainittu artikkelissa.
Vanha lehti löytyi Einari Kuosmasen lehtiarkistosta. Jutun Värtsiin laitteli Eira
Samasta lehdestä alla kesäteatterin ilmoitus
Saattaa olla hyvinkin minun kirjoittama.