” Sitku mä pääsen eläkkeelle, lähden reppureissulle Australiaan”. Minulla on aikaa itselleni ja voin
toteuttaa unelmiani! Moni meistä, voi rankan työpäivän jälkeen, langeta tämän kaltaiseen
harhaiseen ajatukseen. Voin sanoa, jos et nyt lähde, et todennäköisesti pääse koskaan Australiaan.
Eläkkeelle päästyäsi:
- olet vaivainen
- sinulla ei ole rahaa, tulosi ovat romahtaneet
- lapsesi odottavat, että hoidat lapsenlapsiasi
- et löydä mistään passiasi
- masennut, eikä sinua enää kiinnosta
Minä olen joutunut eläkkeelle. Minusta tuli vanhus. Sairastuin tautiin, jossa kuolleisuus on sata
prosenttia. Eläkkeelle jäämisen ihannointi on ihmisen suurin itsepetos. Toisaalta elimistö voi
yksinkertaisesti suojella meitä, syöttämällä päähämme ajatuksia eläkkeelle jäämisen ihanuudesta,
kuten se yrittää suojata muiltakin sairauksilta.
Aamuisin herätessäni, kysyn keholtani, mihin sattuu eniten. Onko jalan vai niskojen vuoro saada
erityiskohtelua tänä aamuna? Jos pääsen kylpyhuoneeseen siellä odottaa apu. Kipuvoide arsenaali
on aseteltu hyllylleni aakkosjärjestykseen. Pilleripurkit ovat siistissä rivissä.
Kun olen viipyillyt aamiaiseni kanssa koko aamupäivän, teen virheen ja päätän lähteä iltapäivällä
kaupungille. Teen toisen virheen, valitsen julkisen kulkuneuvon. Olen auttamattoman hidas ja
pääsen seisomaan bussissa. Epätasaisessa kyydissä, roikun molemmin käsin ajopelin käytävän
tangossa.
Hektisessä keskustan menossa huomaan pian, että olen muuttunut näkymättömäksi. Minut voi
ohittaa kioskin kassajonossa. Kun harhailen neuvottomana tavaratalossa ja yritän löytää
aamutossuosaston, myyjät eivät auta, koska eivät nää minua tavaran paljouden seasta.
Päätän soittaa entiselle työkaverilleni joka asuu lähistöllä. Olisi kiva istua pitkästä aikaa kahville ja
rupatella mukavia. Kaverini puhelimeen vastaa omaishoitaja ja kertoo että ystäväni on saanut
sairauskohtauksen ja makaa puhekyvyttömänä vihanneksena kotihoidossa.
Masennun ja päätän palata kotiin. Bussissa seisoessani ryhdyn kasvattamaan katkeruuttani. Mietin
miksi eläketuloista verotetaan enemmän kuin palkkatuloista. Kertaan elämässäni tekemiä valintoja
ja totean että valitsin aina väärin.
Kotiin päästyäni kaivan esiin, töissä ollessani tekemäni listan ” sitten kun pääsen eläkkeelle” .
Heitän listan roskakoriin. Teen uuden listan:
- myy asunto ja hautaudu kuolevaan kirkonkylään
- vältä ihmiskontakteja
- ole kärttyisä
- puhu äänekkäästi siitä miten ennen kaikki oli paremmin
- katkeroidu
- yritä säilyttää ajokorttisi vaikka näkö menisi
- muista valittaa
Seuraavaksi ryhdyn odottamaan kuolemaani, koska se on tuleva suuri muutos elämässäni. On typerää elää tässä ja nyt, koska elämässä on kaikenlaista riesaa ja vastoinkäymistä, mutta sitkussa on kaikki paremmin.
Aikalailla elämänmakuinen pohdinta. Saletisti.
Ja olihan telkun mainoksessa myös optimisti ja pessimisti, joten valitkoon kukin oman näkökulmansa.
Joren värikkäässä kuvauksessa on selkeästi esillä gerontologian ydinsanoma: ikääntyminen on luonnollinen ja arvokas osa elämää, mutta siihen on varauduttava yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla. Riskit ovat suuret.
Ikääntyminen on biologinen, psykologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen prosessi, jossa olisi tärkeää ylläpitää itsenäisyyttä ja osallisuutta mahdollisimman pitkään.
Ideaalia olisi tietenkin se, että ikääntyvät eivät olisi pelkästään hoivan kohteita, vaan myös aktiivisia toimijoita. Tämä päämäärä edellyttää luonnollisesti, että palvelut, rakenteet ja asenteet on sopeutettava ikääntyvän väestön tarpeisiin.
Suuret ikäluokat ovat yhteiskunnallemme suuri haaste. Lohdutuksena voi todeta, että ruuhka helpottaa 2030-luvun loppuun mennessä. Sitten hoivavuorossa ovat pienet ikäluokat, joiden kanssa ei tule olemaan ongelmaa. Paitsi tietenkin pienille ikäluokille itselleen, joilla ei ole enää säästettyjä varoja, eikä juurikaan merkittävää eläketuloa. Heidät pelastaa elämänasenne, joka näyttää olevan kohti nomadia, liikkuvaa ja immateriaalia.
Jore on kirjoittanut olennaisen.
myy asunto ja hautaudu kuolevaan kirkonkylään
– kyllä, paitsi jos jo alun perin olet kyseisessä kirkonkylässä tai vielä sitäkin ”syrjemmässä”. Siellä saatkin sitten olla loppuun asti. Sieltä et pääse mihinkään, koska hyvinkin pidettyä torppaasi ei kukaan halua edes ilmaiseksi. Pysäkki radan varressa on vain muisto menneeltä ajalta, juna mennyt jo!
vältä ihmiskontakteja
– totta. Kun ei vain kukaan käymään tulisi, että saa olla rauhassa!
ole kärttyisä
– totta, ainakin sille tyypille, joka vielä kanssasi jaksaa asua
puhu äänekkäästi siitä miten ennen kaikki oli paremmin;
– tätä en allekirjoita, ei se ollut niin kaikin puolin kivaa. Vasta sitten kun pääsi saamaan oman tilipussin. Minulla se oli neljäsataa markkaa kuukaudessa. Ja hyvin riitti, vaikka siitä kotimökkiin kuului antaa rohki osa.
katkeroidu
– ei kannata, vaikka olisit jumissa torpassasi, onhan some ja tv,lukutaito ja kirjoitustaito, käytä mielikuvitusta. Vaikka tiedät, että mistään ei mitään tule, suunnittele kuitenkin, vaikka sitä, mitä kaikkea joittenkin toisten olisi hyvä tehdä. Itsestä ei niin väliä. Tällä konstilla saat karkotettua loputkin kaverit, ainakin sukulaiset. Sitten vain olla pullistelet omassa hienoudessasi!
yritä säilyttää ajokorttisi vaikka näkö menisi
– ilman muuta, itse on itsensä kuskattava, jos mihin meno!
muista valittaa
– ei se mitään auta! siis tointaako?
Muuten vaan vielä Jorelle terveisiä: miksi ihmeessä sen multakuorman tilasit?
Sulla on Jore sana hallussa. Naurattaa kun luin tarinasi. Satiiria tai ei, mutta totta toinen puoli.