Suuri kiitos kaikille teille 73:lle jotka äänenne kuntavaaleissa minulle annoitte!
Tämä on suuri vastuu. Nöyränä, mutta kuitenkin jämäkkänä, tulen menemään niin luottamushenkilöneuvotteluihin, kuin itse varsinaiseen valtuustotyöhön. Opiskelen kunnallista päätöksentekoa ja paneudun siihen täysillä.
Kaikeni teen Värtsilän puolesta. Seuraavat neljä vuotta valtuustossa, muina aikoina mm. vapaaehtoistyössä Kisan kautta. Kaikki yhteisömme hyväksi ja hyvinvoinniksi.
Palsta ei ole paras mahdollinen tässä savotassa mutta riski mies pärjää.
Päätöksenteossa ikävintä on se että kun jotain valitsee, valitsee myös aina jotain pois.
Onnea ja jaksamista kaikille läpi päässeille.
*
Puolisoni oli 70-luvulla ehdokkaana kunnanvaltuuustoon.
Tietenkin jännitimme tuloksia korva kiinni radiossa ja
huokasimme helpotuksesta, kun hänet oli valittu.
Ilmeisesti pystykorvamme aisti perheen jännityksen. koska heti
kun huokaisimme helpotuksesta, koirakin helpotti oloaan
rykäisemällä aikamoisen läjän eteisen matolle.
Puoliso joutui uutena valtuutettuna siivoamaan ensi töikseen
koiran jätökset. Tuumin, että taitaa olla ——-hommaa tuo
kunnan isänä oleminen.
*
No joo. Elekee närkästykö tästä muistelusta.
Onnea valitulle!
Kun miettii ketä oli ehdolla Tohmajärvellä niin taas mietityttää Lautakuntien kokoon panot.
Lautakuntiin pääsee myös ne jotka eivät päässet läpi.
Lautakunnat ovat mielestäni tärkeimpiä osa alueita kunnan rahojen käytössä.
Monessa Lautakunnassa on ja tulee olemaan asiansa ymmärtämätöntä porukkaa ja paljon.
Eero-Matti Lintunen. Teit ensimmäisen virheen kiitoksissasi kun kirjoitit: ”Kaiken teen Värtsilän puolesta.”
Minäkin huomasin, että siinä oli lähes kokonaisen pilkun kokoinen virhe.
Olisi ollut pitänyt olla: -Kaiken teen myös Värtsilänkin puolesta, Onneksi Veijolla oli vielä terävä pilkkuviila jolla korjata asia.
Hemppa, olisipa kuitenkin verraten itsekästä tehdä kaikkea itse. Pitäähän aina jättää muillekin jotakin, vai mitä?

Onnea ja menestystä kunnallisuralla!
Onnittelut Eero-Matille valtuuston valinnasta muhkealla äänimäärällä!