Sivistääkseni itseäni ja ymmärtääkseni islamilaisissa maista tulleita maahanmuuttajia paremmin aloitin Koraanin lukemisen. Ja täytyypä sanoa että suosittelen tätä kirjaa kaikille. Ostamani kirja on Jaakko Hämeen-Anttilan suomentama teos. Esipuhe kannattaa lukea ja Hämeen-Anttilan ehdottama lukujärjestys on paikallaan ellei asioista ole perillä.
En ole vielä kovin montaa suuraa lukenut, mutta esimerkiksi Naisten suura oli helppo ja järjellinen lukukokemus. Koraani on mielestäni Raamattua helpompi kirja lukea. Mutta tämä on vasta ensi tuntuma parin sadan sivun jälkeen.
Voin kuitenkin suositella: kannattaa tutustua Koraaniin. Voit vaikka yllättyä😁.
Länsimaissa julkaistussa Koraanissa on poissa kirjan alkuperäisen tekstin kovimmat laki osat. Jos joku haluaa Koraania lukea niin lukekoon. Mutta muslimien taivas käsite on toinen kuin Kristinuskossa. Samoin se kuinka sinne taivaaseen päästään.
Toki on mielenkiintoinen eepos kaiken kaikkiaan tuo Koraani. Siihen voi tutustua ilman sen suurempia sitoumuksia. Lienee avartavaa ja yleissivistävää hiukan tutkiakin, onhan muslimeja maailmassa jo noin 1,7 miljardia.
Koraani löytyy myös Areenasta 60-osaisena luentana. Luennassa käytetään professori Jaakko Hämeen-Anttilan vuonna 2013 valmistunutta suomennosta.
Joka jaksoa taustoitetaan mielenkiintoisella keskustelulla. Mukana keskustelussa ovat Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtaja Anas Hajjar ja jo edesmennyt professori Jaakko Hämeen-Anttila.
On myönnettävä, että ajan oloon suurat alkavat puuduttaa, myös kuunneltuina. Mutta Koraani voi sopia juuri siksi iltalukemiseksi. Kyllä nukuttaa hyvin!
Toki on Raamatun kirjoistakin väännetty mitä siihen kuuluu. Suomen uskon Kalevalakin on yhden miehen keräämä, joten jotenkin raja on uskonnollisissa kirjoissa tehtävä.
Itse en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön ja se lienee syy näiden kirjojen lukemisen helppouteen. Ja mitä Raamattuun ja Koraniin tulee niin pitkälti samat henkilöt seikkailevat molemmissa.
Antoisia lukuhetkiä molempien opusten äärellä.
Hiihdon SM viestejä katsellessani ihmettelin missä ovat Pohjois-Karjalan mieshiihtäjät?
Oliko niin että miesten viestissä ei ollut yhtään joukuetta Pohjois-Karjalasta?
Miksi maastohiihdon harrastajat ovat keskittyneet lumettomille alueille kuten Vantaalle, Espooseen tai Länsi-Suomeen?
Toki myös Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla riittää maastohiihdon harrastajia.
Naisten puolella maakunnan hiihtoperinettä piti sentään yllä Liperin Hiihtoseura ja Joensuun Kataja.
Miro Karppanen taitaa olla lajin yksinäinen menestyjä maakunnassa, tai ainakin Kiteeltä kotoisin.
Silloin kun rajavartijat liikkuivat luonnossa hiihtäen tai kävellen Pohjois-Karjalan rajakunnissa riitti kansallisen tason hiihtäjiä. Sm viesteissä näimme Kiteeltä, Ilomantsista ja Lieksasta joukkueet. Ehkä Tohmajärven Urheilijatkin sai joskus joukkueen kasaan.
Värtsilästä muistan lukuisia kansallisen tason hiihtäjiä. Hyvösen Ramin, Svanbergin veljekset, Mielosen Jussin ja tietysti Kinnarin Arvon jonka päälaji oli ampumahiihto mutta hän sijoittui myös SM kisojen 30 km hiihdossa 1966 kuudenneksi.
Inttikaverini Kurosen Aulis ei kai koskaan asunut Värtsilässä mutta oli Värtsilän rajavartioasemalla töissä.
Hän oli kansallisen tason mies ja veteraanisarjoissa jo kansainvälisen tason suksilla menijä.
Oliko jopa niin että jossain vaiheessa Värtsilän vartiolla oli maastohiihtäjille valmennusrinki?
Mikä on nyt Värtsilän Kisan junnuhiihtäjien tilanne? Riittääkö into itsensä rääkkäämiseen ladulla vai viekö pelikonsolit ajan ja mielenkiinnon? Kysymys oli retorinen.
Onko lajin harrastaminen keskittynyt maakunnassa Liperin HS:n ja Katajan toimesta Pärnävaaralle? Eikö lajia enää harrasteta muutoin kuin keskitetyssä valmennuksessa, junnusta saakka? Kuljettaako vanhemmat Ilomantsin tai Tohmajärven kyliltä lapset harrastamaan maastohiihtoa Pärnävaaralle?
Värtsilän Kisa ainakin liikuttaa nykyisin ihmisiä oli laji mikä tahansa. On mukava ollut lukea Kisan uudesta noususta.
Liikunnan iloa meille kaikille!
Egyptissä taksinkuljettajasta tuli hyvä kaverini joka olisi lahjoittanut minulle Koraanin vaikka kerroin olevani ateisti tai ehkä juuri siksi. Koraani oli niin valtavan iso, että matkalaukun painorajat olisi paukkuneet, että jouduin siis kohteliaasti kieltäytymään. Olisihan se ollut upea antiikkinen ja kauniisti kirjailtu. Mutta en minä omista raamattuakaan enkä Kalevalaa eikös satukirjat ole lapsia varten
Jore mainitsi valmennusringistä Värtsilän vartiolla. En tiedä ringistä, mutta valmennusleiri miesten maajoukkue hiihtäjille oli. Sen vetäjinä ja järjestäjinä toimivat Svanbergin Olli ja Kinnarin Arvo.
En enää muista kaikkia ketä siinä oli mukana, Sen aikaisista huippunimistä Mietaa, Kirvesniemi, Räsänen ja monta muuta. Näkyvimpänä sen hetken kuuluisin Arto Koivisto, jonka luksus mersu seisoi ihailtavan muutaman päivän vartion pihassa. Tummansininen mersu jonka kylissä isolla valkoisella tekstillä
LENTÄVÄT SUOMALAISET Finair ja Koivisto.
Ohjelma oli kuten sopii kestävyys harjoittelua, Taisivat liikkua Kuukkovaaran maisemissa ja päätös tapahtumana oli kaukorajapartio Ilomantsin perukoilta Värtsilään rm lll/62 päättyen. Taisi olla perjantai leirin päätöspäivä vartiolla oli vielä saunomiset päivälliset ja kotiin lähdöt poseerauksineen ulkona kameramiehille.

Kiitos Hemppa mielenkiintoisesta tarinasta!