Melekeen romantiikkaa

Ukko istuu jakkaralla,
sukat makkaralla,
pohtii, mielellä masentavalla.
Ikämies-ukon päivät pitkiä,
mittään ei jaksa, yskä sitkiä,
kukkaan ei taho kuunnella,
eikä ukon toiveita totella.

Siinä istuu, vahtaa ikkunasta,
ei lakkaa hyvää toivomasta.
Kaverille runon lähettää mesessä,
vastausta oottaa silimät veessä.

Kohta mesen ilimotus kilahtaa,
teksti kirkkaana vilahtaa.
–  Älä valita turhaan ystävä hyvä,
nyt on ulukona ilima parraasta päästä,
ei ainakkaa  voi valittaa säästä,
paa kengät jalakaan
ja rytkyt päälle,
semmoset, sopivat tälle säälle,
lähemmä lenkille tuohon tien päälle!
Sitten mennään teille tai meille,
kahavit keitämmä reissun päälle.
Kato ko son elettävä tätä aikaa,
ekkai sinä ennää vanahoja sotkuja kaipaa!

Siitäpä äijä ilahtuu, virkistyy,
naamansa pessee, tukan kampaa,
parranki ajjaa, 
leukaan kolinaa  taputtaa.
Toppahousut ja verkkatakki,
löytyypä Karhun lenkkarikki,
vielä päähän lippalakki. 

Kevyt on askel, 
tietä pitkin kirmaa,
monella tappaa jo aattelee,
miten mukava taas tavata Irmaa!

Voi että kun nyt synkkais,
eikä penskat tahi kyläläiset lynkkais!