Rauta sulaa. Tohmajärven Rauta-Valu Oy jatkoi Oy Wärtsilä Ab:n toimintaa Uusi-Värtsilässä vuonna 1972

Juttu julkaistu Rajamme Vartijat lehdessä 1.2.1975.

Värtsilän pitäjällä on yli satavuotiset perinteet suomalaisena ’rautapitäjänä’ ja Uusi-Värtsilässä ovat perinnettä jatkaneet edelleenkin Oy Värtsilä Ab ja sittemmin saman teollisuuslaitoksen nykyinen omistaja Tohmajärven Rauta-Valu Oy, jonka johtajana toimii Lauri Ropponen.

Tohmajärven kunnan Uusi-Värtsilässä toimiva rautasulatto ja -valimo on kantanut nimeä Tohmajärven Rauta-Valu Oy vasta muutaman vuoden, mutta laitoksen perinteet ulottuvat viime vuosisadan puoliväliin ja nykyisen valtakunnan itärajan taakse ns Vanhaan Wärtsilään.

Pienen etsiskelyn jälkeen löytyi eläkepäiviään viettävä valaja Tauno Mononen Uusi- Värtsilästä. Hänellä oli säilynyt tallella AB Wärtsilä OY:n kesäkuussa 1930 painattama Messuvihkonen, jonka tarkoituksena oli ”lyhyesti helppotajuisessa muodossa selostaa arvoisille messuvieraille raudan valmistusta ja jalostusta maamme suurimmassa rautatehtaassa”. Messuvihkonen täytti lupauksensa; historiaa ja kuvia selkein tekstein. Seuraavassa vielä ote vihkosen ”yleissivistävästä” esipuheesta: ”Kuten tunnettua on raudan valmistus teollisuuden kaikkien vanhimpia haaroja ja on se perustana sivistysmaan kaikelle muulle teollisuudelle, maanviljelykselle ja meriliikenteelle. Ehkä ei syyttä sanotakaan, että maan kulttuuritason mittana voidaan pitää sen eri tarkoituksiin käyttämää rautamäärää asukasta kohden laskettuna. Vallanpitäjät ovat kaikkina aikoina eri maissa koettaneet suosia rautateollisuutta ja onkin siitä seurauksena, että tämä teollisuuden haara on erittäin korkealla”.

Historiaa

Wärtsilän rautatehdas sijaitsi ja sijaitsee edelleenkin Karjalassa, ”luonnonihanassa seudussa Karjalan radan varrella Sortavalan ja Joensuun kaupunkin välillä”. Tehdasrakennukset näkyvät hyvin suomenpuoliseen Värtsilään, savut nousevat päivittäin tehtaanpiipuista todisteena siitä, että elämä jatkuu tehdassaleissa tänäkin päivänä.

Rajamiesten rajaneuvotteluissa on saatu kuulla että tehdassaleissa valmistetaan edelleenkin metallialan tuotteita. Tehtaan perusti v 1850 Nils Ludvig Arppe karuun, harvaan asuttuun erämaahan. Wärtsilä suoritti kaukana sivistyskeskuksista uranuurtajan työtä, jonka tuloksena alueelle kohosi maan suurin rautatehdas ja vilkas, taajaväkinen yhdyskunta. Alussa oli tehtaan perustajan tuotava ammattimiehiä Saksasta, Ranskasta ja Ruotsista, mutta vuosien kuluessa kasvoi paikkakuntalaisista kantatyöväestö, jota oli 1930-luvun alussa noin 800 henkeä.

Wärtsilä oli 1930-luvun alkaessa lähes kaikilta osiltaan omavarainen: sähköä tuottivat omat voimalaitokset Saario, Vääräkoski ja Hämekoski, järvimalmia nostettiin lähiseutujen järvistä, mm Kiteen ja Tohmajärvestä. Järvimalmi ajettiin hevosilla nostopaikoilta tehtaalle, matkaa kertyi esim Kiteen järveltä noin 35 km joten kuorman vientiin oli lähdettävä anivarhain aamulla, jos mieli päivässä ehtiä perille ja vielä palattua piti kuormata aamuksi valmiiksi uusi rekikuorma.

Romurautaa ostettiin tehtaalle kotimaisilta hankkijoilta, muita raaka-aineita kuten kalkkikiveä ja uunien pohjaan tarvittavan dolomiitin tuottivat omat louhokset Ruskeala ja Kintsi.

Wärtsilän Martini-uunien valmistuskyky oli 18—20 milj kg vuodessa ja uunien ollessa täydessä käynnissä tarvittiin päivittäin raaka- ja tarvikeaineita:

6 rautatievaunullista romurautaa,
2 rautatievaunullista harkkorautaa,
6 rautatievaunullista halkoja,
1/2 rautatievaunullista kalkkikiveä ja
1 tavallinen hevoskuorma manganirautaa ja vuorimalmia.

Tuolloin tehdas valmisti ja möi harkkorautaa, eri muotoisia kankirautoja, kylmävalssattua vannerautaa, vedettyä rautalankaa, piikkilankaa, lankapauloja (joiden pakkauksiin tarvittiin vuosittain 75 rautatievaunullista laatikkolautoja), pelti-radiaattoreja, rautakankia, kärrynakseleja ym taontatöitä.

Messuvihkosen lopussa oli kehoitus varsin nykyaikaiseen kampanjaan: ”Suosikaa todella kotimaista teollisuutta ostamalla aina tuotteitamme, jotka ovat varustetut merkillä ”WÄRTSILÄ” ja Te edistätte niinmuodoin maamme taloutta ja kehitystä”.

Jo Talvisodan aikana aloitettiin tehtaan siirto aivan korpeen rautatien varteen nykyiseen Uusi-Värtsilään ja sotien jälkeen toiminta jatkui Oy Wärtsilä Ab:n omistuksessa viime vuosiin saakka entisiä mittasuhteita huomattavasti pienempänä, kunnes sitten laitos myytiin nykyiselle Tohmajärven Rauta-Valu Oy:lle 1972.

Rauta-Valun aika

Johtaja Lauri Ropposella on sympatiansa laitoksen historiaan, sillä hän on syntyisin Sortavalasta ja nuorena käynyt pelaamassa jalkapalloa Vanhassa Wärtsilässä. Niinpä hän vakuuttikin tuntevansa valimotouhut jo niiltä ajoilta. Sittemmin hän kertoi palvelleensa 24 vuotta Enso-Gutzeit Oy:llä, jossa hänen tehtäviinsä oli kuulunut mm valujen osto, joten siirtyminen valimon johtajaksi ei vienyt miestä outoon ympäristöön. Ja mukavasti on mennyt, täällä ihmiset ovat mukavia ja työntekijät erittäin positiivisia, vakuutti johtaja Ropponen.

Sitten ”pääministerin haastettelutunti”, vastaajana joht Ropponen:
– Tuon uuden osan vihkiäistilaisuudessa kävi työvoimaministeri Valde Nevalainen. Hän oli kaiketi hyvin tyytyväinen, kun täällä on pystytty luomaan lisää työpaikkoja?
– Hänhän on Pohjois-Karjalasta kotoisin ja hänellä on siinä mielessä jonkinlaista lukkarinrakkautta tännepäin. Kävin hänet silloin Joensuun lentoasemalta hakemassa ja siinä matkalla hän oli iloinen, että täällä saatiin tämä homma järkevästi käyntiin.
– Onko työvoimapulaa tällä alalla?
– Meillä on työvoimaa riittävästi. Viime syksynä meillä oli nelisenkymmentä työntekijää, sitten alkoi valimotyöntekijäkurssi ja sen kävi loppuun 9 miestä, jotka kaikki jäivät taloon. Konekaavaukseen ja keernantekoon sekä puhdistamoon on otettu väkeä, Ruotsistakin on tullut takaisin kavereita, jotka ovat siellä olleet valimoissa, niin että nyt meillä on noin 70 työntekijää.
– Riittääkö työtä ja minkälaisella toimitusajalla joku kappale voidaan toimittaa?
– Täytyy sanoa, että ollaan onnellisessa asemassa sikäli, että työtä riittää niin paljon kuin keretään tekemään. Osa on myyty jo kesäkuullekin, jopa vuoden loppupuolellekin. Näyttää siis aika mukavalta.
– Tuossa oli äsken puhelinyhteyksiä hyvinkin kauas Suomeen. Miten pitkät etäisyydet täältä itärajalta vaikuttavat liikesuhteisiin?
– Tietysti se määrätyssä mielessä on hankalaa. Kaupankäynnissähän pitäisi saada luotua henkilökohtaisia suhteita, tuttujen kanssa voi mukavammin hoitaa asioita ja laskea leikkiäkin siihen sekaan, Enso-Gutzeitin Savonlinnan konepaja, entinen työpaikkani, on meidän suurin asiakkaamme ja siellähän minä tunnen kaikki ihmiset. Ahlströmin Karhulan konepaja on toinen iso asiakas, samoin Valmetin eri tehtaat ja Wärtsilä Oy:n Vaasan tehtaat, Wärtsilä myy meille sähköä, mutta muuta yhteistoimintaa ei meillä täällä ole.
– Onko suunnitteilla vielä yrityksen laajentaminen?
– Meillä on juuri tuolla Kiteellä laskettavana kupoliuuni eli toinen sulatusyksikkö, koska meillä on nyt kaavaus- ja muuta kapasiteettia, mutta ei saada tarpeeksi sulaa rautaa. Kupoliuunissa sulatus tapahtuu koksin avulla, nykyisessä uunissa sulatetaan sähkövirran induktiolla, kuumuutta saa siinä tuonne 1400° C asti.
Mikä on suurin kappale, joka täällä on tehty?
– Me tehtiin Ensolle eräitä runkoja, jotka painoivat 4600 kg/kpl.
– Entäpä pienin valmistettu esine?
– Se on eräs Valmetin traktorin lukituskappale, paino enintään 100 g.
– Voitaisiinko tehdä vaikkapa mitaleita sotaväelle?
– No, heh-heh, en mie usko, että mitaleita voitaisiin tehä…
– Onko rajavartiolaitos koskaan tilannut teiltä mitään?
– No ei, mutta kyllä me mielellään rajavartiostollekin tehtäisiin töitä. Tämä taitaa vaan olla sellainen toimiala, ettei rajavartiosto tarvitse näitä palveluksia.
– Minne saakka teidän valuja menee?
– Valuja menee muualla koneistettuina tällä hetkellä Argentiinaan, Neuvostoliittoon. Ruotsiin, Chileenkin, mihin nyt sitten Valmetin traktoreita meneekään. Rauma-Repolan tekemien täryjyrien mukana meidän tuotteita menee Irakiin ja Lähi-Itään lähivuosina ilmeisesti paljonkin, niin että nämä valut pyörii kohta joka puolella maailmaa.
– Onko tuotteissanne merkintä ”Made in Tohmajärvi”?
– E-hei-hei, ei tule sellaista merkintää, Rauma-Repola se myy, miten myy. Eihän sillä mitään väliä ole, pääasia on, että työtä riittää!

Raudanvalun työvaiheet

Raaka-aineena valuihin käytetään romurautaa, joka ostetaan joensuulaisilta, kuopiolaisilta, varkautelaisilta ja viime aikoina lisääntyvässä määrin helsinkiläisiltä romuttamoilta. Tarvittavat lisäaineet tulevat helsinkiläisiltä tuontiliikkeiltä, keernoihin käytettävä kvartsihiekka tulee Nilsiästä Lohjan Kalkki Oy:n murskaamoita, luonnonhiekka puolestaan tuotetaan Porista.

Pyrkimyksenä on saada valmista tavaraa ulos päivittäin noin 5 tn eli noin 100 tn kuukaudessa. Romua tarvitaan valurankoihin ja syöttökupuihin yms. ja puhdasta tuotetta tulee noin 70 %, osa raudasta palaa takaisin kiertorum multa, rangoista ja puhdistamosta, joten romua tarvitaan kuukaudessa noin 120 tn.

Sulattaja Hannes Tanskanen, 50, selosti romun käsittelyä;
– Iso romu pilkotaan pienemmäksi, että sopii uuniin. Sulana puhdas rauta jää pohjalle ja ruosteesta ym:sta tuleva kuona poistetaan rautakauhalla. Sulatusvaiheessa lisätään piitä ja hiiltä, joilla mukana oleva liian kova teräsaines tulee sopivan pehmoiseksi. Valuvaiheessa rauta ympätään ymppäyspiillä, jonka tarkoituksena on pehmentää ja notkistaa seosta.
-Tavoitteena on, että ”susia” tulee valussa alle 5 %. Epäonnistumisiin vaikuttavat hyvin monet syyt, mm ’kylmä juoksu” eli valuseos on liian kylmää, liian pieni paino valun päällä, muotin vuoto, kuona-aineet, keernan tai mallin viallisuus tms syyt.

Johtaja Ropponen selosti valmistusprosessia:
– Kun meille tulee tilaus taloon, se saattaa olla sellainen, että meiltä tilataan myös mallin valmistus. Ensimmäinen työvaihe on silloin, että malli tehdään. Ylityönjohtaja ja malliveistämön etumies Erkki Mämmi käyvät yhdessä läpi mallin teon, tytöt sitten paklaavat, hiovat ja maalaavat sen. Sitten se menee valimoon ja jos kyseessä on konekaavaus, niin se kiinnitetään mallipohjiin, pannaan täristyskoneeseen ja siinä kaavataan. Jos malliin kuuluu keernat (sisuskappale), ne tehdään ja asetetaan paikoilleen.
– Seuraavaksi suoritetaan valaminen ja valun jälkeen valukehät tyhjennetään tärypuhdistimella. Sitten työkappaleet viedään puhdistamoon, jonne ne ensiksi sinkopuhdistimessa hiekkapuhalletaan, sitten poistetaan valupurseet ja muutenkin siistitään. Lopuksi kappaleet maalataan ja sitten ne ovatkin valmiit maailmalle.
– Jos jätetään huomioimatta aikaisemmin mainittu toimitusaika ja kyseessä on vähänkin vaativampi malli, kestää valmistus 3 —4 päivää, maalauksien kanssa ehkä viikon. Jos on kyseessä konekaavaus kaavaushan kestää vain muutaman minuutin tai valmis malli, niin kiireisessä tapauksessa voidaan sanoa, että jos esim tänään aamupäivällä soitetaan tilaus, niin se huomisaamuna lähtee meiltä, mikäli on vain yhdestä kappaleesta kysymys,
– Työn hinnasta ei oikeastaan voi sanoa, mitä tietyn suuruinen kappale maksaa, mutta voidaan sanoa, että valukilon hinta vaihtelee tällä hetkellä 2,5 —8 mk /kg riippuen siitä, miten vaativaa työ on. Konekaavauksessa hinta on pienempi, kun on isot sarjat ja yksinkertaisia kappaleita, mutta sitten esim suuritöinen, kevyt ja monimutkainen kappale maksaa jo paljon.

Huomattavimpana erona Vanhan Wärtsilän ja Uusi-Värtsilän rautatehtaiden välillä on paitsi laitosten kokoa se, että nykyinen tehdas valmistaa tilauksesta lähes mitä tahansa enimmäkseen koneistamattomina aihioina, kun taas vanha tehdas tuotti ja markkinoi valmista tavaraa valtakunnallisille markkinoille.

Oli mielenkiintoista tutustua valimon työhön ja todeta, että tällainenkin erikoisala menestyy hyvin kehitysalueella itärajan tuntumassa. Tuntuu sopivalta lopuksi palata vanhan Messuvihkosen kehoitukseen vain hiukan tekstiä muuntaen: ”Suosikaa todella kotimaista teollisuutta ostamalla aina tuotteitamme, jotka ovat varustetut merkillä ”MADE IN FINLAND” ja Te edistätte niinmuodoin maamme taloutta ja kehitystä.”

Kuvassa yllä. Työvaiheen nimi on käsikaavaus, jota suorittamassa käsikaavaaja P Koistinen. Kuvassa on valumuotin puolikas, josta on poistettu malli, käynnissä on muotin verttaus, jonka tarkoituksena on kovettaa ja tiivistää muotin pinta. Valua varten muotinpuolikkaan päälle pannaan toinen vastaava puolikas, jossa on valureikä. Puolikkaiden väliin pannaan ennen ”rampuilla” yhteenliittämistä ns ”meidinauha” tiivistämään ja estämään valupurseiden syntymistä.

Kuvassa yllä. Malliveistämössä valmistetaan työpiirustuksista malli valumuotteja varten. Kuvassa vas. työnsä ääressä mallipuuseppä E Mämmi sekä rva Kärkkäinen ja nti Moldakoff.

Jutun Värtsiin laitteli Eira Varonen

Linkki alkuperäiseen juttuun: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1779428?term=Uusi-V%C3%A4rtsil%C3%A4ss%C3%A4&term=Uusi-V%C3%A4rtsil%C3%A4%C3%A4n&page=10