Rajamme Vartijat lehden juttu 1.12.1973. Toimittaja: Markku Kola.
Lähde: digi.kansalliskirjasto.fi
Valtakunnan itärajaan rajoittuvana emäpitäjänsä Tohmajärven kainalossa sijaitsee Pohjois-Karjalan pienin kunta Värtsilä. Kunnan alueella toimivat Kaustajärven ja Värtsilän rajavartioasemat. Tämän reportagen tarkoituksena on esitellä usein unohdettua Värtsilän kuntaa sekä Värtsilän rajavartioasemaa, jonka henkilöstö on paljolti erilaisten mestareiden kasautuma.
Värtsilän kunta Värtsilän kunta sijaitsee noin 65 kilometrin päässä Joensuusta kaakkoon. Lähimpinä naapureina ovat etelässä ja lännessä Tohmajärvi, pohjoisessa Tuupovaara ja idässä Neuvostoliiton Värtsilä eli ns ”Vanha-Värtsilä”. Kunnan pinta-ala on 132,8 km2, josta peltoa 12 % ja metsämaata 80 %. Asutus on keskittynyt kunnan eteläosan kautta virtaavan Jänisjoen varteen, pohjoisosa on harvaan asuttua metsäistä vaara-aluetta. Talvisodan jälkeisessä rajaremontissa jäi Värtsilän kunnan aluetta Neuvostoliiton puolelle 216,2 km 2 ja tuolloin n 6500 asukkaan kunta pieneni nykyiseksi n 1300 asukkaan minikunnaksi. Samassa yhteydessä jäi rajan taakse myös teollisuuslaitoksia, jolloin elinkeinorakennekin muuttui ollen nykyisin suunnilleen seuraava (v-70 tilasto): maa- ja metsätalous 59 %, teollisuus ja rakennusala 9 %, kauppa ja liikenne 10 % ja palveluelinkeinot 12 %.
Pistäydyin pikimmiten kauniilla paikalla Jänisjoen rannalla sijaitsevassa kunnan virastotalossa. Vieressä komeilivat upouudet vanhustentalot ja peltoaukeiden takaa häämötti rajantakainen Kylänpään alue. Tavoitin työnsä äärestä kaikki kaksi kunnan päätoimista viranomaista kunnansihteeri Aulikki Karvosen ja kirjanpitäjä Eeva Väänäsen.
Kunnansihteeri Karvonen vastaili kaiken kiireensä keskellä kysymyksiini.
– Puhutaan, että Värtsilän kunta on pieni ja rikas.
– Mikä on rikkautenne salaisuus? Vastauksena hymyä ja retorinen kysymys: Mistähän se sellainen käsitys on syntynyt?
– Minkälaiset ovat kunnan nykynäkymät ja onko suuria tulevaisuuden suunnitelmia?
– Värtsilä on pysynyt toistaiseksi maatalousvaltaisena, toivon mukaan rajanylityspaikan mahdollinen avautuminen ja muut seikat parantavat tilannetta, niin että saadaan teollisuutta. Toistaiseksi näyttää siltä, että rajaseutu pelottaa yrittäjiä.
Värtsilä on pieni, mutta ei sentään niin kovin pieni, Lounais- Suomessahan on paljonkin pieniä kuntia. Väkiluku vähenee vuosittain n 20 hengellä, mutta tuleehan se lakipiste siinäkin ajallaan, koska ollaan maatalousvaltaisia ja pakko on talonhoidon takia tietty määrä väkeä jäädä. Jo ensi vuonna tulee rakenteille 12 perheen osakerivitalo, josta kunnalle jää neljä osaketta.
Rajavartioston piakkoin alkava uuden asuinrakennuksen rakennustyö on hyvänä tasapainoituksena työllisyystilanteessa ja on tietysti rajavartioston henkilöstölle merkittävä viihtyvyyskysymyksenä meidän kunnassa. Lisäksi on toteutusasteella yhteinen terveyskeskus suunnitelma Tohmajärven kunnan kanssa.
Joitakin vuosia sitten puhuttiin mahdollisesta Värtsilän liittämisestä Tohmajärveen kuntauudistusten yhteydessä.
– Mikä on tilanne tällä sektorilla?
– Me emme hyväksy pakkokuntaliitoksia, olemme mieluummin ystävällisissä suhteissa naapurikuntien kanssa niin länteen kuin itäänkin. Toivon mukaan suhteet itäänpäin kehittyvät, niin että matkustajaliikenne niin maanteitse kuin rautateitsekin Neuvostoliittoon avautuisi ja laajentaisi matkailuelinkeinoa.
– Mikä on rajavartioston osuus veronmaksajana?
– Sitä ei ole koskaan tilastoitu. Kymi Oy on suurin veronmaksaja, rajavartiosto ja rautatieläiset ovat myös huomattavia.
– Mikä on rajavartioston merkitys kunnalle muutoin kuin veronmaksajana?
Rajamiehet ovat hyvin sulautuneet paikalliseen siviilielämään. He antavat oman värinsä erityisesti urheilun- ja muillakin harrastusaloilla. Ja onhan rajamiehiä myös kunnallisissa luottamustehtävissä.
Värtsilän vartiolla on useita hyviin urheilusaavutuksiin yltäneitä rajamiehiä, mutta heidän yhteydessään usein etenkin lehtien urheilutoimittajat unohtavat nimen Värtsilä. Puhutaan vain esim. Tohmajärven Kinnarista, Kiteen Svanbergista tai Kangasniemen Taskisesta, vaikka miehet ovat työssä, asuvat ja harjoittelevat Värtsilässä. Kunnan nimen unohtaminen ei ole kuitenkaan urheilijain virhe, sillä nämä muistavat mainita toimipaikkansa, mutta toimittajat katsovat vain miesten edustamia seuroja.
Värtsilän vartio eilen ja tänään
Vartioaseman menneisyys juontaa juurensa Salmin rajavartioston ajoilta 1919-39. Värtsilässä vartio aloitti toimintansa Talvisodan päätyttyä, vahvuus oli tuolloin rajavääpeli V Partanen, rj:t Vuorinen, Timonen ja Martiskin sekä varusmiehiä. Vv 1940 —44 vartio toimi ratavartijan talossa lähellä Kaurilaa, sittemmin mv T Kaikon ja asemaesimies Turusen taloissa vahvuuden noustua jo kahteen aliupseeriin ja 14 rajajääkäriin 1945. 1948 vartiolle valmistui oma rakennus, jossa toiminta tapahtui 1957 kevääseen asti. Tuolloin valmistui nykyinen vartiorakennus entisen jäädessä asuinrakennukseksi.
1948 valmistui vielä nykyisinkin käytössä oleva pieni puomivartiorakennus ja samaan yhteyteen 1964 junantarkastussilta valtakunnanrajan välittömään läheisyyteen. 1970 valmistui nykyiselle tontille uusi neljänperheen rivitalo ja tänä syksynä alkaa toisen samanlaisen rakennustyö. Vartio on toiminut nimellä Ratavartio vv 1940—70, jolloin nimi muutettiin Värtsilän vartioksi, koska tämän katsottiin paremmin ilmentävän vartion sijaintia.
Vartio huolehtii normaalisti 11 km:n pituisesta rajaosuudestaan, joka pääosin on tasaista maastoa Rillinkisuolla, Niiralan, Uusikylän ja Sääperin alueilla, n. 3 km:n matkalla raja kulkee Jänisjokea pitkin. Erikoispiirteensä vartion toiminnalle antaa rauta- ja maanteitse tapahtuva tavaran ylikulkuliikenne Suomesta Neuvostoliittoon ja päinvastoin, samoin erikoispiirteenä voidaan pitää Niiralan kohdalla tapahtuvaa rajavaltuutettujen välistä yhteydenpitoa: kirjeenvaihto, kohtaamiset ja neuvottelut vuoroin Suomen ja Neuvostoliiton puolella. Vartion kohdalla on Suomen puolella ns puomivartio, jossa on ympärivuorokautinen miehitys ja jossa rajan yli tulevat ja menevät junat ja autot tarkastetaan- Täällä rajan ylittävät auto- ja junamiehet saavat myös rajanylitykseen oikeuttavat lupakirjansa. Vastaava Neuvostoliiton puomivartio on välittömästi valtakunnanrajan itäpuolella.
Rautatie- ja rajaviranomaiset ovat keskenään yhteydessä päivittäin. Rautatie-viranomaiset hoitavat liikennetekniset kysymykset suoralla puhelinyhteydellä vaastaaviin Neuvostoliiton viranomaisiin Niiralan asemalta Neuvostoliiton Värtsilän asemalle. Rajamiehet puolestaan huolehtivat junien tarkastuksista.
Asemapäällikkö Reino Parkkulainen kertoi yhdysliikenteestä:
– Liikenteen määrä on jatkuvasti kasvanut, meillä on sanottavana tästä pelkkää hyvää. Yhdysliikenne matkaa kauas Suomeen ja yhdestä venäläisestä vaunusta saamme tuloja 1000 —2000 mk, heikoimmin tuottaa Tohmajärvelle ja Puhokseen menevä rahti lyhyen kuljetusmatkan vuoksi.
– Henkilökuntaa meillä on 14, joista kaksi täysin venäjänkielen taitoisia. Tullilla on täällä yksi päällysmies ja huolintatöitä varten henkilöstöä.
– Meillä on erittäin hyvä yhteistyö rajavartioston kanssa ottaen huomioon, että rautatieliikenne on hyvin epätasaista. Neuvostoliiton puolella heidän rajavyöhykkeellään ovat voimassa omat määräyksensä, heillä sotilasviranomaiset ovat vastuussa rajanylikulkuun liittyvistä asioista, rautatieläisten kanssa on vähemmän yhteistoimintaa kuin sotilaiden. Mutta täytyy todeta, että liikenne on sujunut kohtalaisen joustavasti.
– Niiralan ratapiha on osoittautunut liian pieneksi, mutta vielä 1973 rakennetaan kaksi lisäraidetta. Koko 1972 tuonti oli 13787 vaunua, tämän vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli jo 10666 vaunua, kasvu on siis huomattavaa. Vienti ei ole niinkään huomattavaa, se on pysynyt melko kiinteänä. Päätuontitavarat ovat puu ja apatiitti, viimemainitun tuonti kasvaa ensi vuonna 300 000:sta 400 000:een tonniin. Puutavaran tuonnissa tulee olemaan myös huomattavaa lisäystä.
– Olen ollut ns Sinisen tien kansainvälisen toimikunnan jäsenenä vuodesta 1964 lähtien, nyt tosin en enää. Hankehan perustuu meillä siihen, että Vaalimaalla on liian kova paine, joten paineen helpottamiseksi on esitetty Värtsilää matkailuliikenteen rajanylityspaikaksi. Neuvostoliiton taholta on kuitenkin esitetty Nuijamaata toiseksi rajanylityspaikaksi, joten tämä esitys luonnollisesti vastustaa Sininen tie-hanketta. Lisäksi Kostamus-hanketta varten on esitetty ylityspaikkaa Keski-Suomen tasalta. Kostamus ei kuitenkaan korvaa Laatokan-Karjalaa, joka olisi maisemallisesti kiinnostava ja monien suomalaisten kotiseutua.
Mestareiden Värtsilä
Vartion henkilöstöstä löytyy harvinaisen monta miestä, joita voidaan tituleerata mestariksi. Suoritin heidän parissaan kiertokäyskentelyn merkiten muistiin mestarillisia mietteitä kunkin mestaruusalalta. Muukin henkilöstönosa kuin nyt esiteltävät mestarismiehet ovat toki myös esittelynarvoista rajavartioväkeä, mutta osoittautui täysin mahdottomaksi tavoittaa koko henkilöstöä edes yhteiseen potrettiin: aina oli miehet levällään kuin akanat tuulessa, kuka partiossa, kuka puomilla, tähystämässä, vapaapäivällä, komennuksella, keskeytyspäivällä, lenkillä tai muutoin tietymättömissä. Siis katoamisen mestareita kaikki tyyni!
Viisinkertainen maailmanmestari
TohmRjKm:n II rajajoukkueen johtajana toimii viisinkertainen sotilaspartiohiihdon maailmanmestari, luutnantti Arvo Kinnari, 30, seura Tohmajärven Urheilijat. Mestaruudet ovat vuosilta 1968, 1970—1973,
v -69 tuli lisäksi pronssimitali. Saavutus lie ainutlaatuinen koko maailmassa.
Mies myhäili jyhkeän palkintokaappinsa vierellä:
– Arvokkaimpana palkintonani pidän Grenoblen talviolympiamitalia vuodelta 1968 joka on ampumahiihdon henkilökohtaisen kilpailun V-sija. Palkintoina käyttöesineet ovat parhaita, mutta rinnan myös muistoesineet, joista jää muisto käydyistä kilpailuista. Käyttöesineet ajan mukana kuluvat ja ehkä häviävät.
– Olen aloittanut urheilun kansakoulun alaluokilta. Aluksi tuli yläluokkien ja koulujen välisten kilpailujen voittoja, 16-vuotiaana oli Suomen Mestaruus ensimmäinen suurempi voitto. Veikko Hakulinen oli siihen aikaan kannustavana ihanteena.
– Oletko saavuttanut sen, mihin olet pyrkinyt?
– No en aivan, mutta kyllä aika tyytyväinen olen. Suurimpina tavoitteina ovat olleet olympiakulta ja yleensä kultamitalit, mutta eihän niihin aina kaikki voi yltää.
Mestarin Pirkko-rouva kertoi jo tottuneensa siihen, että mies on niin usein menossa, milloin kilpailumatkoilla, milloin valmentautumassa. Kimmo-poika. 3 v, arveli ykskantaan ei-ryhtyvänsä hiihtäjäksi, mutta on vaivihkaa isin korvaan kuiskannut ryhtyvänsä isona rautatieläiseksi. Vestigia terrent?
Yksinkertainen maailmanmestari
Rajaylikersantti Olavi Svanberg, 32, Kiteen Urheilijat, on yksinkertainen (lukumääräisesti) hiihtosuunnistuksen maailmanmestari vuodelta 1973, tosin epävirallisesti, koska laji on vielä melko uusi ja MM-kisat olivat kartanlukutaitoa ja nopeita tilanteenarviointeja ja ratkaisuja vaativa, joten ”yksinkertainen” ei toisessa merkityksessään Ollille sovi.
Itse asiasta kuultava kertoi seuraavaa:
-Aloitin 15-16 vuotiaana urheilun noin vakavammin yleisurheilusta alkaen kaikissa lajeissa. 18 vuotiaana tuli SM-3. sija maastojuoksussa ja ratajuoksuissa piirinmestaruuksia, mm 1965 tuli piirinmestaruudet 5000 m ja 3000 m aidat.
-Mikä urheilussa eniten viehättää?
– Enpä osaa sanoa, siihen vaimo vastatkoon!
Ja vaimo Mirja vastaa:
– Ei ainakaan voiton toivo, se vaan pitää olla verissä. Ollihan on ihan sairas mies, jos joutuu olemaan paikallaan useamman päivän.
– On vaan ihmeen hyvä kotiin tulla taas metsästä, Olli jatkaa.
– Esim. viime syksynä jäätiin ilman puolukoita, vaikka oli hyvä puolukkavuosi. Kun mies on aina menossa, niin jää kotihommat laiminlyötyä, tuumiskeli Mirja-rouva miehensä menojen huonoja puolia.
– Onko tullut laskettua, montako valmennus ja kilpailukilometriä keskimäärin on pitänyt juosta yhtä palkintopyttyä kohti?
– Taitaisi olla mahdoton laskea!
– Kuka on valmentajasi?
– Itse. Ja korvat höröllä kuuntelen, kun sattuu huippumiesten seuraan. Veikko Hakuliselta olen kysellyt ehkä eniten. Vuosina 1962—63 olin Hiihtoliiton H-valmennusrenkaassa.
– Miten pitkään vielä aiot kilpailla?
– Pitää se vielä vuonna 1975 katsoa (viralliset hiihtosuunnistuksen MM-kisat), sitten harkitaan uudelleen. Sillä tähtäimellä aion paneutua maasto- ja ampumahiihtoon hiihtosuunnistuksen ohella, ensi talvi ehkä eniten maastohiihtoa.
. Onko näkynyt ”ruskeita kirjekuoria”?
– Eipä ole näkynyt kuin Postipankilta. Aliupseerikoulu antoi aikanaan 100 mk:n stipendin, siitäkin meni heti 50 mk Jaakkosen Hanskille velkojen maksuun. Ruotsin reissultakaan ei tullut päivä tms, rahoja seuralta eikä liitolta, liitto tosin antoi varusteita, jotka kyllä vastasivat päivärahoja. Tuskin urheilusta juuri tuloja on.
Mestariampuja
Vartiopäällikkö, rajaylivääpeli Alpo Heikkonen, 39, Kiteen ympäristön Ampumaseura, on komppanian ampumamestari 1973. Muitakin mestaruuksia on tullut, huomattavimpina ehkä joukkuemestaruudet Aliupseeriliiton kilpailuissa.
– Maaseudulla ampumatulokset eivät numeroina sano mitään, vain lehtiotsikot merkitsevät. Sitten on vaikea mennä esim hirvikoetta ampumaan, kun isännät katsovat takana ja ovat pettyneitä, jos ei tule ”napaviitosia”.
– Sinullahan on tietysti myös muhkea palkintokaappi?
– Ei ole, mitalit ja lusikat on visusti kaapin nurkassa piilossa ja käyttöesineinä. Pitäähän olla joku, jolla ei ole pyttykokoelmaa!
– Mikä on ohjeesi nuorille ampujille?
– Niin, ammunnassa ei päde sanonta ”elä laakase, naatitaan”, pitää vaan pyrkiä laukaisemaan kympin kohdalla. Fyysinen kunto on oltava myös erinomainen.
– Toimit Värtsilän Riistamiehet ry:n puheenjohtajana. Miten tällainen erämieshomma sopii rajamiehelle?
– Eränkäyntihän on luontaista rajamiehelle, vaikkakin loppujen lopuksi rajamiesten joukossa on aika vähän erämiehiä toisin kuitenkin luullaan. Se on rentouttava harrastus ja tarjoaa hyvät kontaktimahdollisuudet siviiliväestöön.
Mestari kalastaja
Rajaylikersantti Antti Karhinen, 37, tunnetaan kovana kalamiehenä. Eikä hän ole turha mies muutenkaan: kovia hiihtosaavutuksia nuoremmalta iältä, kätevä rajamies ja lyömätön juttunikkari.
Antin haastattelutuokio oli ehdottomasti jutturikkain, mutta kuinka ollakaan, paperille sain vähiten tekstiä. Miksikö? No se on tietenkin sitä kalamiehen viekkautta!
– Kerrohan, miten iso kala otetaan.
– Pittää olla pikkunen pullokin siellä penkin alla, lankomies neuvo, en mie kyllä sellaista…
– Mikä on ollut suurin kalasi?
– Ei ollut paikalla puntaria, mutta 115 senttii oli pitkä. Viime kesänä 8,8 kilonen, ei piä sellaisia kyllä lehteen panna! Ruutanasiimalla mie pyyvän. Tuokin iso tuli niinku torpedo, kaikkein suurin on päässy karkuun, se vieläkin kyttee mielessä, mitä mie sen kanssa tein. Sen vaan opin, että pittää olla aikaa ja kärsivällisyyttä, ei tule väkisin!
Hyvä lukija. Mikäli mielit mestarikalastajaksi, niin varaapa aikaa ja kärsivällisyyttä äläkä kerro kenellekään!
Suunnistusmestari
Rajajääkäri Heimo Taskinen, 26, Kangasniemen Kalske, voitti 1973 muiden kovien voittojen päätteeksi Puolustusvoimain suunnistusmestaruuden. Mies oli valmistumassa juuri CISM:n suunnistusmestaruuskilpailuun lähtöön Ranskaan Suomea edustamaan.
– Mikä on tavoitteesi CISM:n kisoissa?
– Kunhan pääsisi edes siihen joukkuetulokseen mukaan, neljän parhaan tulos vain lasketaan ja meitä lähtee seitsemän.
– Jännittääkö ulkomaan edustus?
– Eipä tuo erikoisemmin, se ehkä, millaista lienee kilpailumaasto.
– Mistä olet saanut virikkeen suunnistusharrastuksellesi?
– Aloittelua M-14 sarjassa kansakouluaikoina, innostajana oli opettaja Olli Olkkonen, joka ei juuri itse ole pärjännyt, mutta hyvä opettaja eli ”tehkää niinkuin minä neuvon, älkää niinkuin minä teen”. Rastin löytäminen se viehättää, pääsee helpotuksen huokaus, kun rastilippu näkyy. Esikuvana on ollut Erkki Kohvakka, jonka tunnen henkilökohtaisesti, kotoa on matkaa vain n 7 km.
– Mitkä ovat tavoitteesi harrastusalallasi? Olympiakultako?
– Ei sitä vielä niin korkeelle ossaa tavoitella, SM-voitto tällä kertaa tavoitteena.
– Milloin SM?
– Kolmen vuoden sisällä. Sitten on lopetettava, jos ei tule.
– Entä SM:n jälkeen?
– No, sitten on paras lopettaa! K
-Kuinkas rajamiehen homma sopii kilpasuunnistajalle?
– Kyllähän se sopii, Värtsilässä joutuu vaan valvomaan aika paljon etenkin puomilla ja päivystäjänäkin. Valmennukseen on aikaa aivan riittävästi, vapaa-ajoillakin voi kesäisin juosta vaikka 24 tuntia vuorokaudessa. Parempia karttoja vain saisi olla lähialueilta, jotta voisi paremmin harjoitella.
. Jokos olet aviossa?
– Ei sitä vielä, ensi kesänä sitten …
Rajakoiramestari
Rajajääkäri Markku Saukkonen, 27, ja saksanpaimenkoiranarttu Pia tunnetaan tasaisen varmana voimakaksikkona. Monet mestaruudet kilpailuissa ovat jääneet muutamien pisteiden taakse, mutta puhtaita voittojakin koirakilpailuissa on toki tullut, mm Pohjois-Karjalan rajavartioston rajakoiramestaruus 1971 ja komppanian mestaruus 1963.
– Mikä on paras saavutuksesi?
– Ihmishengen pelastaminen 1971, Se on arvokkaampi voitto kuin joku pytty. Koiranohjaajan tehtävä on mielenkiintoinen, parhaina puolina tehtävien vaihtelevuus virka-apujutuissa, mie olen lisäksi ikäni pitänyt koirista.
– Mitä sanot koirakoulutuksesta nykyään? Kumpi ratkaisee, koira vai mies?
– Oikealla pohjallahan koulutus on, riippuu sitten vartiosta, miten se onnistuu. Kesällä on tiukkaa, kun on pakko sitoa kaikki miehet rajapalveluun, silloin kyllä joutuu käyttämään myös vapaa-aikaa koirakoulutukseen. Koirahan se ratkaiseva tekijä on, miehen pitää tuntea koiransa, yhteistyö on oltava saumatonta.
Nikkarimestari
Rajajääkäri Viljo Suoninen, 30, on kätevä käsistään siinä määrin, että mestarin titteli voidaan hänelle myöntää. Huomattavimpana tapahtumana nikkarinalalla oli osallistuminen viime kesänä Karjalan Messuille rajanylikulkupaikkaa esittelevällä pienoismallilla. Mallin osti sittemmin Värtsilän kunta. Itse asiasta kuultuna mestari haasteli seuraavia:
– Eipä ole tullut kertaakaan sormeen jyystettyä, vähän hittaammin kun veistelee, niin eipä osaa sormeen. Ennen ylikulkupienoismallia nakertelin pahkakuppeja yms pientä, nyt on meneillään 6 kpl karhunpäitä ja erilaisia pahkatöitä talveksi riittävä määrä. Ei ole sentään vaimo vielä sanonut pähkähulluksi, mutta valittaa ruoka-ajan koittaessa, kun pöytä on täynnä työkaluja ja lastuja.
– Teetkö tilaustöitä?
– Ka, kyllähän niitä tekis, jos ostajia löytyy. Nyt on uusi hiomakone, jolla voi noppeuttaa töitä. Harrastus on ihan oma-aloitteinen, ei isältä peritty, koska hän oli teurastaja. Tässä työn tulokset näkkyy ja aika käypi huvasta!
Sahtimestari
Rajajääkäri Osmo Ahonen, 41, on vakaa mies, ei liikoja huutele. Mies, joka osaa valmistaa hyvää sahtia. Hyvä lukija. Nyt tarkkana, jos mielit kokeilla:
– Tämä on se hämäläinen resepti. Perusyksiköksi otetaan 20 kg:n säkki ohramaltaita, ruismallasta mukaan 2—2,5 kg. Sitten lämmitetään vettä haalean lämpöiseksi, sellaiseksi, ettei ihoa polta, koska kiehuva vesi polttaa sen tärkkelyksen. Sitten laitetaan maltaat saaviin ja vähän vettä, niin että se tulee semmoseksi puuroks. Hautumisaika on 6 tuntia, jonka aikana lisätään kiehuvata vettä. Seuraava vaihe: haapapuusta tehtyyn kuurnaan pannaan pohialle poikittain keppejä, näen päälle pannaan suorat ruisoljet. Ei siinä sitten muuta olekaan, mätetään saavista sahtiravat oljille ja valutetaan ämpäriin. Sitten vaan keitetään padassa ja lasketaan uudestaan olkien läpi silloin se on niinkuin kahdesti kirkstettua. Sen jälkeen keitetään toisen kerran ja annetaan jäähtyä ihan kylmäksi. Sitten lisätään yksi pala hiivaa, annetaan käydä lämpötilasta riippuen neljä päivää, umpinaisessa astiassa joka olisi paras voi käyttää jopa puolitoista viikkoa. Ja sittenhän siinä ei oo jälellä kuin se pahin työ juominen. Ja sitten seuraa vielä pahempaa!
– Mistäpä taitosi on kotoisin?
– Ennen kotona talkoissa ja suuremmissa juhlissa, jopa kinkerlöissä ja hautajaisissa, naiset sitä etupäässä tekee. Meilläkin äiti sitä teki. Se kuulu niinkuin siihen hämäläiseen elämänmuotoon. Ja kyllä sahti aika terveellistä on.
– Onko tilauksia tullut?
– No enpä mie rupee sitä yleisesti tekemään, neuvoja voin tietysti antaa. Sahti ei muuten siiä yhtään rasvaa, se rupee siitä heti pilaantumaan. Jos se rupee pilaantumaan, niin siihen auttaa leppäkepit, jotka pannaan kuorineen sahdin sekaan. Se jotenkin neutralisoi tai imee rasvan pois. Eipä siinä sitten muuta, sellainen on prosessi, mutta avonaisessa käyttäminen on tarkkaa hommaa, sen pitää jatkuvasti käydä. Yöt pidin nytkin ulkosalla ja päivät kellarissa, niin siinä hiastuu se käynti sopivaksi.
– Mikä on sahdin paras juontiaika?
– Se riippuu juojasta. Alussa keskenkäyneellä on taipumus käyttää juojaa tavallista tiheemmin nurkan takana; joka taas haluaa laulaa, juo sen sitten valmiina. Siitä vaan saa sitten hirmu pahan rapulan. Joka olkoon neuvoksi ja varoitukseksi hämäläisestä terveysjuomasta.
Kielimies
Rajajääkäri Ossi Huovinen, 36, on jo vuosia harrastanut venäjänkielen opintoja. Koska opiskelu on tapahtunut etupäässä itseopiskeluna, on tässä nähtävänä mestarillista yrittämistä ja sinnikkyyttä, venäjänkieli ei ole niitä helpoimpia.
– Kirjaimet tunsin yli 10 vuoden takaa, jolloin työväenopistossa aloitteina venäjän opiskelua. Kun televisiossa alkoi muutama vuosi sitten venäjänkielen kurssi, aloin seurata sitä. Lisäksi olen hankkinut nauhoja, joista voi opetella ääntämistä. Opiskelullani ei ole tavoitetta tulkin tehtäviin, se on vaan harrastus.
– Rajavartiostossa ei ainakaan minulle ole hyötyä venäjänkielen taidosta, ei täällä joudu puhumaan kuin junapartiossa vähän junamiesten kanssa kalareissuista, perheistä ja vapaa-ajan harrastuksista, joskus kyselevät erilaisten suomalaisten tavaroiden hintoja, esimerkiksi autojen hinnat kiinnostavat.
Rj Huovinen pyrki viime keväänä Leningradissa toimeenpannulle kielikurssille, mutta ei päässyt mukaan. Hän kertoi, että pyrkijöitä oli ollut paljon ja ilmeisesti vain venäjänkielen opettajia hyväksyttiin kurssille. Edelleen hän kertoi haaveenaan olevan päästä joskus mukaan parin kuukauden kurssille tai muuten ummikkojen joukkoon opiskelemaan. Joka tapauksessa hän vakuutti jatkavansa harrastustaan, pääsipä opintomatkalle tai ei. Kova poika yrittämään nostetaan hattua!
Poliitikko
Pani vähän miettimään, antaisiko mestarin titteliä ylirajajääkäri Pauli Toloselle, 49, ”poliittisista ansioista”. Sitten päätin, että eipä sanota mestariksi, mutta esitellään muuten mielenkiintoisena tapauksena, ”Pali” vastaili diplomaattisella taidolla!
– Minkälaista on Värtsilän poliittinen elämä?
– No vilkasta, vilkasta! Hyvä on kunta, pieni ja rikas!
– Mitä hommia sinulla on kunnassa?
– Kunnanvaltuuston jäsen toista istuntokautta, kunnanhallituksen varajäsen, matkailulautakunnan puheenjohtaja, kirjastolautakunnan varapuheenjohtaja, matkailuvaltuuskunnan jäsen (valtuuskunta käsittelee kaikki Pohjois-Karjalan matkailutoimet, pj:na maaherra Esa Timonen, jäseniä 1/kunta), Runon ja Rajan tie toimikunnan jäsen, verolautakunnan varajäsen, kirkkovaltuuston varajäsen, kirkkokuoron puheenjohtaja (ei toimi toistaiseksi) sekä ikäänkuin rajaseutulisänä sitten junapartion johtaja, puomivartiomies, rajapartion johtaja ja vartiopäällikön I sijainen!
Olisittepa nähneet, millainen ilkikurinen pilke oli ”Palin” silmäkulmassa näitä luetellessa!
– Onko Värtsilässä poliittisia ristiriitoja?
– No meillä ei juuri ole ristiriitoja, ollaan melko yksimielisiä. Kunnan hommissa on oma mielenkiintonsa, siinä oppii kaikenlaista ja pysyy samalla ajan tasalla tulevista suuremmista suunnitelmista.
– Tunnetko, että politiikka on sinun alaasi?
– EI!
Haastellessa selvisi, että kuultava on ottanut osaa runonkirjoituskilpailuihin menestyksellä. Siitäpä juttuaihetta:
– Onko runoudella ja politiikalla jotakin yhteistä?
– No Petter Mantsinenhan oli politiikassa mukana ja samalla runoilija. Kyllähän politiikasta voisi runoilla rajattomasti, aiheita kyllä löytyy.
– Pitäisikö poliitikon olla runoilija?
– Tavallaan, siinähän pitäisi olla jonkinlainen , ..
– Esim. pääministerinä runoilija Sorsa?
– No ei välttämättä, tavallinen tosikkokin voi olla poliittisesti valveutuneempi kuin runoilija.
– Miten luottamustehtävät kunnallispolitiikan alalla sopivat rajamiehelle?
-Kokoukset ovat vapaa-ajalla. Kaikki kuntalaiset ja kunnan luottamushenkilöt ymmärtävät, että rajavartiosto on eräs suurimpia veronmaksajia ja tältä pohjalta on luonnollista, että meiltä on kunnassa myös edustaja. Itse jouduin valtuustoehdokkaaksi v 1969 yliluutnantti Nummisen toimiessa vaaliasiamiehenä, valtuusto on sitten valinnut muihin luottamustoimiin. Värtsilän kunnan asiat ovat sikälikin meikäläiselle läheisiä, kun olen kotoisin Kaurilan Muskosta ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Uuno Matikainen ja monet muutkin ovat entisiä koulukavereitani.
Iloinen Värtsilä
Värtsilän vartiolla vallitsee lähes aina iloinen, elämänmyönteinen tunnelma. Mestarit ovat virkeää väkeä ja muu henkilöstö hilpeilee siinä siivellä. Ja hommat luistavat, vaikka vartiopäällikkö välillä pirauttaakin varapäällikölle ja tuumii:
”- Tulin vaan tuossa ajatelleeksi … ” Rajavartiovuoden huipentuma on sitten joulun alla, jolloin Tehdaspuu Oy pitää rajamiehille pikkujoulun palkkiona hyvästä yhteistyöstä puutavaraliikenteen valvonnassa.
Silloin syödään, saunotaan ja kiitellään kavereita, perinteeseen kuuluu myös, että jossakin vaiheessa kuoro kokoontuu ja laulu kajahtaa. Ja kaikkien tuttu Tehdaspuun tulkki, Mannervuon Jussi, 70, tönäisee ja virkkaa: – Kuulehan sie poika …!
Teksti Markku Kola
Jutun Värtsi lehteen toimitti Eira Varonen.
Linkki alkuperäiseen juttuun: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1779419?term=V%C3%A4rtsil%C3%A4n&term=mestareiden&term=Mestareiden&term=V%C3%A4rtsil%C3%A4&term=Niiralan&term=V%C3%A4rtsil%C3%A4ss%C3%A4&page=14