11 comments for “Rajavartiolaitos kehottaa tarkkaavaisuuteen

  1. Kehottavat meitä rajan ihmisiä olemaan valppaina, jos sieltä joku pakolainen tulee voin kutsua kotiin ja auttaa eteenpäin. Viranomaisille en ainakaan ilmoita koska silloin he joutuvat Purran suunnittelemiin keskitysleireihin

  2. Sauli se hallitse asiat. Heräsi vain kysymys monenko sadan pakolaisen kestitsemiseen lineekin jo varautunut.

  3. No eikös se yksi kylähullu kestinnyt viidellä leivällä ja kahdella kalalla satoja ihmisiä aikoinaan palestiinassa

  4. Eivätköhän useammatkin meistä ole varautuneet ainakin helmikuusta 2022 lähtien vastaanottamaan vieraita. Täällä Patsolanvaarallakin on harvennettu tiheimpiä pusikoita, jotta näkisi paremmin tulijat. Ehtii keitellä pannullisen vahvaa kahvia riittävän ajoissa tervetuliaisiksi. Karjalainen vieraanvaraisuus on kehittynyt huippuunsa satojen vuosien aikana kokemuksen myötä. Vieraita kun on aika ajoin riittänyt tungokseen saakka.

  5. Niin en haluaisi olla millään tavalla osallisena hallituksen ihmisoikeuksia rikkovassa toiminnassa lähettää ihmisiä keskitysleirille. En lukitse ovea yöksi.

  6. Saattoi odottaakin, että rajaviranomaiset vetoavat rajaseudun asukkaisiin saadakseen vihjeitä epämääräisestä liikehdinnästä rajalla sen vapautuessa lumiesteistä. Suomalaisessa yhteiskunnassa on aina ollut luonnollista turvautua ruohonjuuritason apuun elinympäristöämme kohtaavan vaaran uhatessa.

    Tietenkään viranomaiset eivät mitenkään valtuuta kansalaisia perustamaan omia yhden hengen kodinturvajoukkojaan tai erityisen järjestelmällisesti ja voimaperäisesti havainnoimaan ympäristöään. Vain tavallisesta arkielämästä poikkeavat liikkujat on aiheellista huomioida.

    On tietysti mahdollista, että maahanmuuttokelpoisiksi esittäytyviä yösijan ja turvapaikan pyytäjiä ilmaantuu muidenkin rajaseudun asukkaiden kuin Sauli Lindforsin ovelle. Siltä osin rajavartiolaitoksen olisi hyvä täsmentää kansalaisille antamaansa ohjeistusta. Toki näissä tilanteissa jokaisen talonpoikaisjärki sanoo, että jokainen kotipiha on kaikkea muuta kuin turpakäräjien ja kansantuomioistuimen paikka.

  7. Saulihan suoranaisesti nettiä hyväksikäyttäen julkaisi mainoksen polkupyörä turisteille majoitusmahdollisuuksineen.

  8. Näinhän on toimittu jo iät ja ajat, ainakin allekirjoittaneen lähipiirissä. Rajan pinnassa tai vähän kauempanakin rajasta havaituista ”poikkeavista” liikkujista on ilmoitettu Rajalle sikäli kun on tuntunut tarpeelliselta. Yleensä asioille on löytynyt järkevä ja asiallinen peruste, mutta joskus on myös ”osunut ja uponnut”…

  9. On osunut ja uponnut, kuten Mika kirjoitti. Joskus 70 luvun alussa alkutalven aikaan, kun olin Muskon vartiolla loikkari oli suomalainen ja oli menossa venäjälle työnhakuun. Tässä kertomuksessa käytän peitenimenä tapaus Loikkanen josta tuli monivuotinen tapauksen uusija.
    Muskon vartiolle tuli iltayöstä Petravaaran kylältä ilmoitus oudosta kulkijasta ja toinen soitto heti viimeisestä talosta rajalle menevän tien talosta. Jolloin vartion päivystäjä hälytti paikalla olevat lähtövalmiuteen ja vartiopäällikkö ilmoitti hälytyksen komppaniaan ja tilasi autokyydin. Laskettiin auton kulkema-aika Muskon kautta paikalle tilanne oli enemmän, kui kiireellinen. Niinpä vartiopäällikkö soitti petravaaran miehille että voisivatko tehdä palvelukse ja käydä hakemassa se kulkija talteen me tulemme kunkeriämme.. Niinpä mentiin minkä kerittiin komppanian letukalla Wettestrantin kuljettamana penkat pölisten. Viimeisen talon kohtaan matkaloppui autolla ja jatkui suksilla.
    Kilometri hiihdettyä tuli Petravaaran miehet traktorilla jo vastaan loikkari traktorin lavalla heidän välissään hellässä huomassa. Loikkari otettiin vastaan kiittäen ja eikä sanallakaan huomautettumetsästys aseista joita muutama kivääri näkyi olevan mukana, vai liekö vartiopäällikkö antanut luvat.
    Jatkan juttua ehkä tuota tuonempan taas.

  10. Tapaus Loikkanen oli ilmiselvästi pioneeri aktiivimallin kannattaja. Asia lienee korjautunut ajallaan asianmukaisella lääkityksellä, kompassilla tai lyhyellä Suomen historian kertauskurssilla. Löytyiköhän Loikkanen lopulta Ruotsista?

  11. Tapaus Loikkanen.
    Loikkanen oli tietenkin tapauksen takia kiinniotettuna päivän parin ja suopokin kävi kyselyllä. Varsinaisesti ei kerennyt syyllistyä kuin luvattomaan liikkumiseen rajavyöhykkeellä. Motiivina oli työnhaku kun oli kuullut että neuvostoliitossa työtä riittää kaikille. en asuinpaikkakin oli joku hoitokoti josta se pääsi aina lomille.

    Seuraavana vuonna rajahälytys Saarivaaran vartiolla. Siellä kyläläiset oli ilmoitelleet useasta havainnosta jossa outo reppuselkä hiippari kuljeksii kylällä ja välttelee ihmisiä liikennettä painuen välillä metsän pimentoon.
    Siellä meiltä oli reilun puolenjoukkueen verran yötä vasten hommissa useampi rajakoirakin. ja sieltähän se Loikkanen lopulta löytyi metsäryteikköön piiloutuneena.

    Kolmaskerta toden sanoo. Taisi olla taas uusi kesä aluillaan kun Niiralan rajan ylitys paikalla joka on myös Pohjois-Karjalan ja Sortavalan alueiden rajavaltuutettujen virallinen yhteyspaikka. Nousi venäjän puolella yhteys lippu ja osapuolten edustajien tavatessa rajalla ilmoitti Venäjän valtuutetun edustaja, että he luovuttavat suomen kansalaisen joka oli loikannut viikko sitten Neuvostoliittoon rm 3/65 kohdalta. Sieltähän se Loikkanen pääsi kuin pääsi onnellisesti takaisin Suomeen.
    Kertomansa mukaan olivat esitelleet töitä ja kuljetelleet Katsin kopissa pitkin korpia ja saloja. Kuulusteluissa oli vannonut että nyt hälle riitti ei kukaan eikä mikään mahti saa häntä enää Neuvostoliittoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *