Hemmetin karkauspäivä

Talviteatteria ”kaamoksen” katkaisuun

Kuvassa taiteilijoiden esittely.
Kuva Alpo R

Teatteria Tohmajärven työväentalossa

Värtsilän ”Talviteatteri” tempaisi oikein näyttävästi osaamistaan. Talviteatterin nimestä huolimatta olin tunnistavinani Värtsilän ”kesäteatterilaisia”
Olipa mukava tilaisuus kaikkinensa. Istumapaikkani sattui niin eteen, että en tiedä ketä takanani istui ja oliko sali täysi, koska aikoinaan on opetettu käytöstapoja, jonka mukaan taakseen ei pidä vilkuilla kirkossa eikä teatterissa. Luulen kuitenkin, että tupa oli täysi. Näytelmä oli rempseä ja ajankohtaan sopiva. Mielessäni sijoitin tarinan Värtsilän kaltaiseen maalaiskylään, jossa oli yksin elävä poikamies ja useampi syystä tai toisesta yksin elämään jäänyt verevä nainen. Nämä ”tyttöset” kävivät ”sattumalta” poikkeamassa tämän poikamiehen luona ja välillä sattuivat yhtä-aikaakin. Loppuhuipennuksessa ilmestyi paikalle vielä nainen kapsäkkien kanssa ja esitteli itsensä olevansa tämän ”poikamiehen” vihitty vaimo. No, oliko tarinalla onnellinen loppu vai ei, mitäpä sitä sen enenpää setvimään.

Yli 100 vuotta vanha Työväentalo

Kun on näin vanhassa talossa niin ei voi välttyä siltä, että omat ajatukset alkavat harhailla ajatuksilta, mitä kaikkea on nämäkin seinät nähneet ja kuulleet. Kun edellisen kerran olin tässä samassa salissa teatterissa, silloin tässä esitettiin laulunäytelmää Tukkijoella, joka alkoin rempseällä ”Vielä niitä honkia humisee tuolla Suomen salomailla” ja näytelmä päättyi herkkään ”Tuli tuulan tuli tuli tei.

Nyt pönttöuuni lämmittää mukavasti ja kuin ollakaan, tulee mieleen savottakämpät, ja siitä edelleen Esa Pakarisen laulama Ruunaan Riitta; ”Ruunaassa ropsia kun kuorittiin ja illalla tanssittiin, puhvetissa kahvia ryystettiin ja vehnästä lijotettiin…”

Täällä puhvetissa vehnästä ei tarvinnut liotella, pulla oli tuoretta ja kahvi hyvää.
Kiitoksia mukavasta ”kaamoksen katkaisusta” teatterin tekijöille taustajoukkoineen sopivasta kulttuuripläjäyksestä.

Alpo Rummukainen