1 comment for “Duo Kuve konsertoi Tohmajärvellä 20.8. klo 14

  1. Kyllä olikin nautittavaa musiikkia. Mikähän siinä on, että niin mieluusti kuuntelee sitä musiikkiia mitä on kuunnellut aina ennenkin, ikä vissiin. Konsertin alkupuoli koostui niistä tutuista kappaleista, joiden sanat monikin osasi ulkoa. Niihin oli hyvä eläytyä mukaan. Saatoin minäkiun hyreksiä puoliääneen sanoja sieltä täältä. Äänisen aallot ja Muistot Karpaateilta pisti jalat kummasti vipattamaan. Soittajan kaipuu tuli niin sielukkaasti, että silmäkulmaa piti jo kuivata… kun soittajavanhus ”halusi soittaa yhdelle ainoastaan, hän ei joutanut kuuntelemaan”

    Kahvitauon tärkeä tehtävä lienee tuttavien tapaaminen ja kuulumisten kertominen. Sehän onnistuu parhaiten kun saa käteensä kahvikupposen .

    Väliajan jälkeen se varsinainen Duo Kuve konsertti rempseällä meinigillä, kuten esitteessä kerrottiin.
    Vaikka on mukava kuunnella tuttuja sävellyksiä niin nämä ne vasta kiinnostavia olivat. Kun ei yhtään voinut olettaa mitähän seuraavaksi tulee. Eräs kappale alkoi hyvin hitaasti, mutta sitten tempo muuttui niin, että olin havaitsevinani itävaikutteista ripaskaa vai olisiko ollut vaikutteita unkarilaisesta zardaksesta. Välillä näytti siltä, että molemmat artistit yrittivät tiputtaa toisen ”kelkasta” hirmuisella volin auhdilla. Ei onnistunut. Kumpikaan ei päässyt loppuun ennen toista.

    Kiitos hienosta konsertista !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *