Kuntosalin merkitys kyläläisten terveyttä edistävässä hyvinvoinnissa

Tuon heti alkuun esiin sen että kirjoitan tämän artikkelin pelkästään yksityishenkilönä – Värtsilän kylän asukkaana ja aktiivisena kuntosalikäyttäjänä. En edusta kolumnissani millään lailla Värtsi-lehden, Värtsilän Kisan, Pitäjäyhdistyksen tai minkään muun yhdistyksen kantaa. Jokainen intressitaho voi tuoda esiin sitten omat julkilausumansa mikäli sellaisiin tarvetta ilmenee.

Lähden ensi alkuun liikkeelle laajemmasta kuvasta… Tohmajärven kunnan Sote-palvelujen yllä leijuu nyt synkkääkin synkempi pilvi eikä tarvitse kummoinen ennustaja olla veikatakseen sitä että leikkuri tulee heilumaan. Terveyskeskuspalveluja nykymuodossaan täällä Tohmajärvellä ei tulla tulevaisuudessa näkemään. Tämä tarkoittaa sitä että esimerkiksi meillä värtsiläläisillä terveyskeskusmatka yhteensuuntaan Kiteelle alkaa olla 40-60 kilometrin luokkaa. Itsellänikin matkaa taitaa kotiportailta Kiteen terveyskeskukseen kertyä liki 50 kilometrin verran. Se on paljon se.

Millaisiksi jonotusajat sitten muodostuvatkin ns. ei kiireellisillä lääkärikäynneillä kun vastaanottoaikoja tulevaisuudessa Kiteen kaupungissa jonotetaan? Lääkäripula tulee vaivaamaan jatkossakin, ehkä tästä vielä paheten. En usko että Kiteen terveyskeskuksen vetovoima tulevaisuudessa nykyisestään millään lailla kohenisi – kilpailu on sen verran kovaa haja-asutusalueiden terveyskeskuslääkäreistä.

Olisiko Tohmajärvi markkina-alueena sitten riittävän kokoinen yksityisen lääkäripalvelun perustamiseen? Epäilen kovasti. Tai vaikka olisi, löytyiskö tänne lääkäriyrittäjää helposti? Ja toisiko yksityisen lääkäriaseman olemassaolo kuitenkaan merkittävää helpotusta tähän alati kasvavaan lääkäripalvelujen vajeeseen? ISLABin laboratorio tulee väistämättä lakkautumaan terveyskeskuksen alasajon myötä vaikka erillinen yhtiö laboratoriotoimintaa pyörittääkin.

Tällaisten myllerrysten keskellä tulisi kunnan päättäjien olla nyt hyvin kaukokatseisia. Kunnan liikuntatoimen määrärahat pitäisivät olla viimeisiä kohteita niitä säästöjä mietittäessä. Kuntalaisia liikuttavien kolmannen sektorin toimijoiden toimintaa tulisi myös tukea parhain mahdollisin keinoin. Jokainen yksittäinen kuntalainen joiden liikuntakykyä, terveyttä ja yleistä hyvinvointia voidaan tukea ja ylläpitää, tuovat kunnalle selvät säästöt sotekuluissa.

Värtsilän Kisan ylläpitämä kuntosali on saanut lähtökäskyn nykyiseltä paikaltaan kesäkuun loppuun mennessä. Kunnan taholta on vakuuteltu että korvaava tila kuntosalille Värtsilästä kyllä järjestyy. Enkä hetkeäkään epäile etteikö kunnanjohto seisoisi tämän lupauksen takana. Silti täällä kyläläisten keskuudessa on esiintynyt suurta huolta siitä säilyykö sali vai joudutaanko sen toiminta lakkauttamaan.

Monet salikäyttäjistä ovat kertoneet etteivät he syys- ja talvipimeinä iltoina liikuntahallin kuntosalille saakka lähtisi enää harrastustaan jatkamaan.

Viime viikkoina on käyty keskustelua kuntosalin mahdollisesta uudesta sijainnista. Vaihtoehdot ovat hyvin vähäiset. On väläytelty johonkin rivitalohuoneistoon siirtymistä minkä henkilökohtaisesti näen huonona ratkaisuna. Sokkeloiset tilat ja ahtaus, mahdolliset äänihaitat naapureille, matala huonekorkeus, hapen loppuminen… Eikä tietääkseni kunnalla ole edes tällä hetkellä vapaana yhtään isoa huoneistoa täällä Värtsilän alueella.

Ehdottomasti paras ja käyttökelpoisin ratkaisu uuden kuntosalin sijainnille olisi Niiralan kaupalla, alakerran ns. kaupan puoli. Se on yhtäläinen tila ja kooltaan n. 100m2. Näin riittävän kokoinen monipuolisen kuntosalin tarpeisiin ja toteutukseen.

Mitkä tässä ratkaisussa puoltaisivat erityisesti tätä paikkaa:

  1. Kansalaisopiston ryhmäliikunnat olisivat mielekästä toteuttaa tällaisessa väljässä, avoimessa tilassa, sokkeloisen asuinhuoneiston sijaan
  2. Naapuriasukkaille ei olisi äänihaittaa
  3. Riittävä huonekorkeus, riittävästi tilavuutta
  4. Mahdollistaisi ehkä Kisalle uusia laitehankintoja
  5. Hyvä sijainti
  6. Oma sisäänkäynti ja iso wc-tila valmiina
  7. Muutos- ja remonttitarpeita ei juurikaan olisi
  8. Hyvät parkkipaikat
  9. Kunnalle kohtuullinen vuokrataso (näin olettaisin)
  10. Lämmitys voidaan toteuttaa edullisestikin pienillä lisähankinnoilla (ilmalämpöpumppu tai kaasulämmitin)
  11. Vuositasolla kunnan panostus (vuokra+sähkö) Värtsilän kyläläisten terveyden ylläpitämiseen ja hyvinvointiin ei ole kummoinen. Vertailuksi voisi laskea vaikka kulut jotka sote-puolen lisälaskuna kunnalle aiheutuisi pelkästään yhden kyläläisen joutuessa hoitokierteeseen
  12. Kisa hoitaa kaiken salin toimintaan liittyvän ylläpidon (siivoukset, laitekunnostukset ja -hankinnat, valvonnan…)

Ajatusviisarit tulisivatkin nyt asiasta päättävien kääntää päässä siihen asentoon että kyseessä on yksi Tohmajärven kunnan kuntalaisille tarjoama liikuntapaikka monien muiden joukossa. Kunnan ydintehtävä kun on tuottaa palveluja kuntalaisille. Tasapuolisesti koko kunnan alueella. Eri puolilla kuntaa sijaitsevilla liikuntapaikoilla ylläpidetään ja vahvistetaan kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Värtsilän kuntosalin tapauksessa kunnan sijaan varsinaista toimintaa pyörittäisivät Värtsilän Kisan vapaaehtoiset talkoojat, kuten viimeiset seitsemän vuotta onkin jo tehty. Tämä ei sitoisi kunnalta henkilöresursseja.

Tällaisin miettein täällä läppärini äärellä näin tiistaiaamuna. Kesäkuun loppuun aikaa on enää kahdeksan viikkoa.

1 comment for “Kuntosalin merkitys kyläläisten terveyttä edistävässä hyvinvoinnissa

  1. Kyllä oot Eero-Matti niin oikeessa! Harmittaa niin ettei näitä juttuja tarpeeks kunnan puolelta mietitty! Jospa Kisa vois vaikka perustaa kesän ajaksi siihen kahvion niin sais työttömiä palkattuu siihen ja sais tuloja toiminnan pyörittämiseen!? Ennenvanhaanhan oli kisalla kioski ja jäätelö teki kauppansa! Muistelin miekii olleeni kioskissa töissä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *