7 comments for “Sana on vapaa – 03/23

  1. Eipä ollut mediassakaan kummoisia uutisia.
    Uutta oli kylläkin Karjalaisen uutisessa:” Nälkäinen karhu raateli katajan Kauhajoella”.
    Minulle uutta, että karhutkin syövät havupuita.

  2. Karhulle on maistunut myös katajainen kansa kuten karhunkaatajat vielä muistanevat.

  3. Meikäläistä ei haittaa valkosipulin haju !!!

    Syön valkosipulia, ja laitan sitä ruokiin..

  4. On valitettavaa, jos joutuu luopumaan valkosipulista. Mutta mikäli valkosipulin haju haittaa, kannattaa kuitenkin yrittää syödä pieni määrä valkosipulia. Sen jälkeen ei tuoksu vaivaa.

    Valkosipulin hajuainemolekyylit matkustavat hengitysilman mukana nenäonteloon, missä ne sitoutuvat hajusoluissa oleviin hajureseptorimolekyyleihin. Kun haistajan verenkierrossa kiertää ennestään valkosipulimolekyylejä, ei reseptorit tunnista enää samaa, ulkopuolelta tulevaa ärsykettä.

    Jos tuoretta valkosipulia ei pysty syömään vähääkään, saman reaktion saa aikaan tuoksuttomilla valkosipulikapseleilla (esimerkiksi Kyolic). Kannattaa kokeilla, toimii varmasti!

  5. Radiossa oli vanha haastattelu lääkäristä, joka oli asunut Pietarissa sata vuotta sitten, mutta sittemmin Helsingissä. Hän neuvoi konstin millä välttää sairauksia kun matkustaa Helsingin ruuhkabusseissa.. Hän raastaa ensiluokkaiseen suomalaiseen näkkileipään muutaman valkosipulin kynnen. Tällaisen näkkileivän hän syö aina kun lähtee bussiin tai raitiovaunuun.

  6. Alpolta loistava keino saada ympärilleen karanteenitilaa. Varmuudella parempi kuin maski, joka ei suojaa kuin katseilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *