Kuntoillen kohti vuotta 2023

Värtsilän hiihtoladut ovat talvisin hyvinhoidetut

Monilla meistä on näin vuodenvaihteessa tapana tehdä erilaisia uudenvuodenlupauksia. Se ei lainkaan ole huono asia kun yleensä niiden tavoitteena on jollain elämän saralla hyvinvointimme parantaminen.

Nyt jos koskaan olisi aika näyttää Tohmajärven kunnalle kuinka tarpeellinen ja välttämätön Värtsilän asukkaiden hyvinvoinnille esimerkiksi kuntosalin säilyminen kylällä on. Viime aikojen koulurakennuskäänteiden jälkeen myös salin yllä leijuu tumma pilvi kunnanjohtajan lupauksista huolimatta korvaavan tilan löytämisestä. Kuntosalilla riittää kävijöitä. Joulukuun käyttäjälistalla on kaksikymmentäyksi nimeä eli 5 % koko kylän asukkaista käy salilla. Mutta uusia käyttäjiä toivotaan siis lisää. Laiteopastusta harrastuksen turvalliseen aloittamiseen voi tiedustella salin aktiivikävijöiltä.

Kisan kuntosalilla voi käydä ryhmissä tai yksin

Värtsilän hiihtoladut ovat viime päivinä olleet erinomaisessa kunnossa kuten yleensä aina talvisin. Hiihtoharrastajien määrää Värtsilässä on vaikea arvioida mutta lähes aina ohiajaessa näkee jonkun hiihtäjän latu-uraa pitkin taivaltavan.

Ryhmäliikunnat jatkuvat myös vuodenvaihteen jälkeen entiseen tapaan. Onko niihin mahdollista hypätä mukaan kesken kauden, sitä kannattaa tiedustella liikuntaryhmien järjestäjiltä.

Pilkkimistä harrastetaan Värtsilän vesistöissä

Aina ei liikunnan tarvitse olla ohjattua ja sisätiloissa tapahtuvaa. Värtsilän kevyen liikenteen väylät ovat talvisaikaan auratut ja ne suosivat kävelyn harrastajia. Vaikka osa Värtsiläntiestä on valaistu, on silti heijastinliivien käyttö pimeän aikaan suositeltavaa. Pilkkireiän äärelle tarpominen järvien ja lampien jäillä on oivallista hyötyliikuntaa. Siinä saa yhdellä kertaa liikuntaa, raitista ilmaa, mielenrauhaa ja hiljaisuutta. Jos oikein lykästää niin vielä patakukko tarpeet kotiin viemisinä.

KUVAT: Värtsin kuva-arkisto

1 comment for “Kuntoillen kohti vuotta 2023

  1. Hyvää kannustusta liikunnan pariin! Kansainvalisessä tutkimuksessa alkaa olla vahvaa näyttöä siitä, miten fyysisen kunnon ylläpito vaikuttaa muun muassa muistuisairauksien puhkeamiseen. Uusin data kertoo, että 40 % muistisairauksista johtuu erilaisista elintapa- ja ympäristötekijöistä, joihin voidaan vaikuttaa. Loput riskeistä jakautuvat muun muassa iän ja perinnöllisyyden kesken. Liikkumisen merkitys korostuu näissä havainnoissa koko ajan. Joten…

    Pienen vinkkinä niille, jotka haluavat uutta ajateltavaa ikääntymiseen liittyen: Tohmajärven kansalaisopisto järjestää tammikuun-maaliskuun välillä luentosarjan, joka käsittelee vanhenemiseen liittyviä teemoja. Ensimmäinen kokoontuminen on tiistaina, 10.1. Tohmajärven kunnanviraston valtuustosalissa.

    https://www.opistopalvelut.fi/tohmajarvi/course.php?l=fi&t=1534

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *