… vai purevatko?

Olen joskus kirjoittanut että Värtsilän pitäisi emokunta Tohmajärven kanssa pystyä tekemään parempaa yhteistyötä kolmannen asteen toiminnan kehittämisessä ja (ja juuri nyt tässä koulukiinteistön hyödyntämisessä) Värtsilässä. Keskustelu näyttää kuitenkin jumiutuneen vain kustannuskysymyksiin ja vastakkainasettelu estää pian kaiken luovan vuoropuhelun.

Värtsilän puuhaihmiset ovat äskettäin esittäneet Pitäjäyhdistyksen toiminnasta hämmästyttäviä tulopuolen tietoja, jotka luottamushenkilöiden viime tapaamisessa eivät ilmeisesti olleet esillä. Nyt päättäjät ovat saaneet nämä postitiivisetkin luvut tietoonsa.

Tosiasioiden paljastuminen voi hämmentää ja jopa harmittaakin kantansa naulinneita neuvottelukumppaneita. Tuskin kansa kuitenkaan on jakautunut asiassa kahteen leiriin. Tohmajärven kaltaisessa pienessä yhteisössä on taatusti useita päättäjänkin asemassa olevia henkilöitä (niitä “maan hiljaisia”), jotka arvostavat värtsiläläisten punnertamista kotiseutunsa elinvoiman ylläpitämiseksi. Yllättävän monet kuntalaiset – adressin allekirjoittaneiden lisäksi – varmaan toivovat koulun säilyvän kylätalona ymmärtäessään, ettei sille muutakaan järkikäyttöä ole näköpiirissä ja varsinkin kun toiminnan tulot/hyödyt kattavat kustannukset – ja kun toiminnanhalu ja odotukset ovat suuret.

Allekirjoittaneen tyyliin kuuluu kärjistää asioita, kuten jutun kuva karmaisevasti osoittaa. Minua kuitenkin harmittaa, että synnyinseutuni, jota itänaapuri on raskaalla kädellä kurittanut, joutuu näinä “valistuneina aikoina” omiensakin kurittamaksi. 

Kaikki tietävät, että nyt jos koskaan meidän pitäisi vetää yhtä köyttä – ja samaan suuntaan.

Hyvää Joulua ja parempien päätösten Uutta Vuotta!

-Leo Härkönen

2 comments for “… vai purevatko?

  1. .. niin justiinsa
    Tulee mieleen vielä pieni siivu menoista ja tuloista
    Jos koulu jäisi pitäjäyhdistyksen kontolle, niin sehän voisi vuokrata luokkahuoneita vaikkapa kunnan sivistystoimen järjestämiä konsertteja tai kansalaisopiston kursseja varten.. olisihan se rikka rokassa sekin. Mutta hetkinen.. kirjattaisiinko se tulo- vai menopuolelle?

  2. Olen Leo Härkösen kanssa täsmälleen samaa mieltä – kuva mukaan lukien. Ja kun joskus – ikävä kyllä aika harvoin nykyisin – ajelen Värtsilän KAUNIIN KIRKON ohi – muistelen, mitä silloinen kotiseutuyhdistys teki kirkon maalauksen eteen. Ei se toteutunut VAIN seurakunnan verovaroilla. Tarvittiin värtsiläisten tahtoa ja toimintaa – jotta seurakunta sai kirkkohallituksen rahoitutukea. Kiitos kaikille lahjoittajille ja talkoolaisille!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *