Täysikuu

Tänään 8.12. on täysikuu. Täysikuuhun liittyy paljon erilaisia uskomuksia. Muinaissuomalaiset ovat lukemattomien muiden kansojen tapaan uskoneet kuun vaiheiden vaikuttavan ihmisen tekojen lopputulokseen. Ajoittamalla työt oikeaan ajankohtaan niille saatiin paras mahdollinen lopputulos. Uskomukset kuvastavat muinaisten ihmisten ymmärrystä luonnon rytmeistä ja niiden vaikutuksesta elämään. Tieto kuun vaiheista on ollut hyvin yhtenäistä ja elävää Suomessa vielä muutama sukupolvi sitten. Kuu on muiden luonnonilmiöiden tapaan saanut kansanperinteessä elävän muodon. Kuulla on, vuoden tapaan, ollut syntymä ja kuolema, alku ja loppu. Kuun elämänvaiheet luettiin taivaalta ja riimusauvoista.

Kansan parissa on elänyt tarinoita, että täysikuun aikana eläimet käyttäytyvät oudosti ja sudet ulvovat kuuta pahaenteisesti. Pitkään uskottiin myös, että täysikuu teki ihmisistä hulluja. Vaikka se ei ehkä muutakaan ihmisiä ihmissusiksi tai vie ketään psykiatriselle osastolle, siinä täytyy olla jotain perää, että meillä on tunneside kuuhun. Täysikuu vaikuttaa kehoihimme ja se vaikuttaa meriimme. Koska meissä on suhteellisesti niin paljon vettä, on helppo ymmärtää, kuinka kuu saattaa vetää meitä puoleensa kuten merta. Täysikuun vaikutusta ihmisiin on tutkittu paljon ja tarjolla on runsaasti erilaisia tutkimustuloksia. Tutkimusten mukaan täysikuu voi vaikuttaa aivojen toimintaan, vaikkei kuuta näkisi tai siitä tietäisi.

Täysikuu ja Jupiter lokakuussa 2022 Sääperin itätaivaalla

Herkemmät vaistot omaavat ihmiset voivat jopa itse havaita kuun vaikutukset. Eläinten kohdalla muutos on toki vielä selvempää ja tarkkavaistoisten eläinten aktiivisuus lisääntyy täysikuun aikaan. Tämä voi liittyä myös saalistusviettiin tai suojautumiseen. Täysikuu valaisee maaston hyvin, joten saalistaminen helpottuu ja myös saaliiksi joutuminen on todennäköisempää. 

Täysikuilla on myös omat nimensä:

Tammikuu: susikuu
Helmikuu: lumikuu
Maaliskuu: matokuu
Huhtikuu: pinkkikuu
Toukokuu: kukkakuu
Kesäkuu: mansikkakuu
Heinäkuu: ukkoskuu
Elokuu: sampikuu
Syyskuu: sadonkorjuun kuu
Lokakuu: metsästäjän kuu
Marraskuu: majavakuu
Joulukuu: kylmä kuu

Monen mielestä täysikuun aika vaikuttaa nukkumiseen. Täysikuun aikaan voikin tuntua siltä, että nukahtaminen ja unessa pysyminen on vaikeaa. Unet saattavat olla hyvin omituisia ja perheen lapsetkin nukkuvat huonosti.

Täysikuun vaikutusta ihmisen uneen on myös tutkittu, mutta niiden avulla ei toistaiseksi ole löydetty tieteellistä selitystä niin sanotulle ”kuuhulluudelle”. Olettamuksia sen syistä kuitenkin on. Kuu ei itse loista, vaan se heijastaa maan pinnalle Auringon valoa. Kuun heijastama valo on teholtaan merkittävästi auringonvaloa heikompaa, mutta sen on silti arveltu häiritsevän ihmisten sisäistä kelloa. Kuun vetovoima voisi olla yksi kuuhulluuden aiheuttaja.

Täysikuun aikaisille uniongelmille ei ehkä ole tieteellisesti pätevää selitystä, mutta ihmisten kokemukset siitä ovat erittäin todellisia. Jos itse nukut huonosti täyden kuun aikaan, kannattaa pimentää makuuhuone kunnolla, välttää kahvin juontia sekä muiden piristeiden nauttimista samana päivänä ja lopettaa älylaitteiden käyttö hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa.

Maaginen hetki täydenkuun uinnin jälkeen

Tänään taivas on pilvessä ja aamulenkilläni kuuden aikoihin ainoastaan maan valkeus loi näkyvyyttä Sääperintiellä sitä pitkin koiran kanssa talsiessani. Viime aikojen yksi ikimuistoisimmista täysikuista oli lokakuussa kotirannassani. Taivas oli täysin pilvetön Jupiterin loistaessa kirkkaana taivaalla kuun vieressä. Oli mahtava kokemus pulahtaa täydenkuun valossa Sääperin vilvoittavaan veteen. Tänään kotirannan avantoa ei täysikuu valaise.

Onko täysikuulla minkälaisia vaikutuksia sinuun?

Lähteitä: Taivaannaula, Valitut palat

Kuvat: Erakkorannan kuva-arkisto

1 comment for “Täysikuu

  1. No huh…käsittämättömän hienoja kuvia Sääperiltä!

    Vuorovesi syntyy kuun ja auringon vetovoiman sekä maapallon pyörimisliikkeen seurauksena.Täydenkuun aikaan vuoksi on korkeimmillaan.Yleensä suurin vedenpinnan korkeuden vaihtelu on siellä missä kuu on lähimpänä maapalloa.Meriveden pinta voi nousta yli 10 metriä.

    Suomessa ainut paikka missä vuoroveden voi nähdä on Srömman kanavan seutu Kemiön saaren ja Salon välissä.
    Seutu on kalavesiäni.Vuorovedellä on vaikutus saaliin määrään.
    Muutoin kuun vetovoiman vaikutuksen tuolla paikalla näkee kanavan yli menevän sillan palkeissa.Vesi kuohuu kuin koskessa vuoksen aikaan avomereltä sisään ja luoteella ulos.
    Kanavan reunan kivetyksistä näkee vedenpinnan korkeuden vaihtelun ,se on muutama kymmenen senttiä.
    Ilmiö toistuu siis kaksi kertaa vuorokaudessa.Kerran sisään ja kerran ulos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *