Kuukausi: marraskuu 2022

Kylätalon Nadja

Nadezhda Ojala on asunut Värtsilässä vuodesta 2009 lähtien. Nadja on kotoisin Sortavalasta jossa hänen koko muu sukunsa asuu edelleen. Hän vierailee siellä säännöllisesti. Venäjällä asuessaan Nadja työskenteli kassamyyjänä Sortavalassa. Tavattuaan suomalaisen aviomiehensä, hän muutti Suomeen kolmetoista vuotta sitten. Täysin ummikkona…

Hoitokotielämää

NOVELLI Mediassa velloivat uutisina vanhusten hoitokotien toimintojen laiminlyönnit. Missä mitäkinvikoja ja puutteita oli todettu. Niinpä minuakin rupesi vielä nuoruusiällä kiinnostamaanvasta seitsemänkymppisenä, että millaiseen hoitokotiin sitä meikäläinenkin joskus joutuu,kun tulee vanhuusikään jolloin ei enää jaksa pirttiä tai savusaunaa lämmittää. Talvisistalumitöistä tai…

Kauppias Aleksi Irtola

Aleksi Irtolan perhe asui Valkoisella talolla ensimmäisen kerroksen keskellä olevassa suuressa takkahuoneessa joka oli ollut kunnalliskodin aikaan ruokalana. Irtoloiden kotikielenä oli venäjä. Irtolalla oli ollut kauppa rajan takaisessa Värtsilässä ennen talvisotaa. Aleksi Irtola oli pikkupappa Ustinoffin poika. Aleksin vaimo Valentina…

Hämärän ääniä

Musiikkia ja hyviä hetkiäValo vähenee ja hämärä kutsuu meitä hidastamaan. Hämärän ääniä on musiikkia ja hyväilevää ääntä sisältävä esitys, joka kutsuu kuulijat osaksi äänimaailmaa. VAPAA PÄÄSYTo 17.11. klo 18.00 Nymanin koti-ja apteekkimuseo,(Tohmajärven museoalue)Kirkkokatu 14, Tohmajärvi Järjestäjä: Tohmajärven Kulttuuritoimi Jutta Jessika…

Naisten hyvinvointipäivä la 19.11. klo 11-14 sivistyskeskus Ahjossa

Tohmajärven Marttayhdistykset järjestävät yhdessä naisten hyvinvointipäivän, jossa on mm. Katri Hirvosen Hyvinvointiluento, kahvio, arpajaiset, Itämaisen taidon liikuntaohjelmaa, käsi- ja jalkahoitoja, hierontaa, myynnissä hunajaa ja leivonnaisia sekä paljon eri alojen esittelijöitä. Ilmainen sisäänpääsy. Lauantaina 19.11.2022 klo 11-14, Sivistyskeskus Ahjo, Kirkkotie 10,…

Pitäjäyhdistyksen syyskokous pidettiin Kylätalolla

Värtsilän Pitäjäyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin torstai-iltana Kylätalolla. Osallistujia paikalle saapui 16 henkeä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Markku Saukkonen ja sihteerinä Vuokko Väänänen. Kokouksessa valittiin yhdistyksen puheenjohtaja vuodelle 2023, tehtävässä jatkaa Matti Jaatinen. Vanhoina jäseninä Pitäjätoimikunnassa jatkavat Vuokko Väänänen, Markku Salo, Anneli…

Maksutonta työhönvalmennusta Kylätalolla

ToKI -hankkeen työhönvalmentaja Kaisa Halonen tarjoaa maksutonta työhönvalmennusta ja digiohjausta Värtsilän Kylätalolla parillisina tiistaipäivinä. Et tarvitse ennakkoilmoittautumista! Saat tukea ja ohjausta työnhakuun liittyvissä asioissa. Lisätietoja: Kaisa Halonen, puh. 040 105 4105 tai sähköpostitse kaisa.halonen@tohmajarvi.fi

Synkät pilvet Värtsilän kylätalon yllä

Eilen illalla pidettiin Värtsilän koululla avoin keskustelutilaisuus kiinteistön ja rakennuksessa olevien toimintojen kohtalosta. Paikalle oli saapunut runsas joukkio asiasta kiinnostuneita kyläläisiä. Ilahduttavaa oli nähdä paikalla myös lukuisia viranhaltijoita sekä luottamushenkilöitä. Kaikki asiasta kiinnostuneet eivät edes sopineet isoon luokkahuoneeseen vaan osa…

Mainio kylä

Kauas ovat palvelut karanneet Värtsilästä. On hyvä että meillä on ammattiauttajia: Kaisa Jormanainen auttaa siivouksissa ja sitten on ihmemies Artturi Väyrynen. Hän osaa ratkaista ongelman kuin ongelman. Onnea ja menestystä heille niin työhön kuin muuhun elämään! Pitäjäyhdistys osaa pelastaa monesta…

Värtsilän Pitäjäyhdistys – merkittävä toimia ja työllistäjä Tohmajärvellä

Värtsilän Pitäjäyhdistys perustettiin vuonna 1998. Perustamiskokous pidettiin Patsolan koululla. Yhdistyksen toiminnassa alusta saakka mukana ollut Anneli Kunnas muistelee paikalla olleen valtaisa määrä kyläläisiä. Kaikki eivät edes sopineet koulun isoon luokkaan vaan osa ihmisistä joutui oleilemaan kokouksen ajan käytävällä. Perustamiskokousta johti…

Niiralan kauppa – osa 2.

Edellisessä artikkelissa kävimme läpi Niiralan kaupan historiaa Hurskaisen kauppiaspariskunnan osalta. Artikkeli herätti melkoisen määrän kommentteja, kiitos niistä! Värtsi on siis herännyt henkiin. Lukijatoiveissa on kurkistaa ajassa vieläkin kauemmaksi. Koska itselläni ei muistikuvaa tai omakohtaisia kokemuksia Hurskaisia edeltävästä ajasta Niiralassa ole,…

Koiran kouluttamisen haasteet -luento to 10.11. klo 18-20.30

Miksi koiran kouluttaminen on joskus niin vaikeaa? Fiksu koira ei vain opi. Mikä koulutuksessa on koiran osuutta, mikä ohjaajan? Tule mukaan luennolle, josta voit saada juuri sen teille tärkeän vinkin, jolla saatte oppeja nytkähtämään eteenpäin. Luennoitsijana koulutusohjaaja Katja Tohmo. https://tapahtumat.pohjois-karjala.fi/fi-FI/page/62fcc198cac1d40ae3814bf1

Niiralan kauppa – osa 1. Hurskaiset

Niiralan kauppa, nykyisin Cafe Elja on tököttänyt samalla paikalla jo vuodesta 1992 lähtien. Nykyisen liikerakennuksen rakensivat Anneli ja Toivo Hurskainen vuosina 1991-92. Ennen tätä Hurskaiset olivat harjoittaneet kauppiastoimintaa radan toisella puolella vanhoissa ”Osulan” tiloissa jo kymmenen vuotta. Anneli ja Toivo…

Kirkolliset ilmoitukset

Kirkolliset ilmoitukset 3-9.11.2022 To 3.11. Perhekahvila Perhonen srk-talolla, päiväkerhotiloissa klo 9.30. Hartaus ja toiminnallinen hetki Aatoksessa klo 12.30, Honkonen. La 5.11. Pyhäinpäivä. Messu Värtsilän kirkossa klo 10, Lappalainen, Moilanen. Pyhäinpäivän kirkkoilta Kemien srk-talossa klo 18, Lappalainen, Perälä, Kaiuttaret. Tilaisuudessa sytytetään…

Ekoterapia

Toin toissapäiväisessä Verkkolehti Värtsin esittelyssäni esiin termin ”ekoterapia” jota on vähän syytä avata. Itse olen puhunut ja kirjoittanut aiheesta vuodesta 2010 lähtien. Ekoterapiaa tutumpi termi lienee luontoterapia jota on aihetta kuvaavana sanana enemmän käytetty ja se on monille tutumpi. Ensimmäinen…

Katsaus Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan lokakuussa 2022

Rajojen valvonta Rajatilanne säilyi edelleen suhteellisen rauhallisena ja vakaana, eikä muutoksia rajatilanteessa havaittu. Venäläinen mieshenkilö ylitti maastorajan Venäjältä Suomeen 7.10. Korpiselän alueella. Asia on ollut tutkinnassa ja sitä on käsitelty rajavaltuutettujen kesken. Rajavartiosto toteutti yhteistoimintapartiointia Itä-Suomen poliisin kanssa lokakuussa. Partioiden…

MYYDÄÄN Värtsilän entinen koulu tarjousten perusteella

Tohmajärven kunta myy Värtsilän entisen koulukiinteistön tarjousten perusteella. Tarjouksia otetaan vastaan marraskuun loppuun saakka. Osoite: Värtsiläntie 119, 82675 Niirala Rakennusvuosi 1958, peruskorjattu 1987 Kerrosala 908 m2 Asuntola 590 m2 Varasto 63 m2 Lisätietoja: Anne-Maarit Hyttinen, Kehittämispäällikkö, 040 1054 013, anne.hyttinen@tohmajarvi.fi…

Jäämeren myrskylintu – Elina Luukkainen (e-kirja)

Elina Luukkaisen elämäkertakirjaa, jonka painos loppui jo 2015, on saatavilla sähköisenä e-kirjana. Alla linkki, löytynee myös muilta jälleenmyyjiltä. Hinta on edullinen – välityspalkkion jälkeen jäävä osuus (n. 3 euroa/kirja) tilittyy Kirkon Ulkomaanavulle, Elinan toiveen mukaan. https://www.bod.fi/kirjakauppa/jaeaemeren-myrskylintu-elina-luukkainen-9789529334964 ”Murmanskin seudulla 1924 syntynyt…

Uusia voimia Verkkolehti Värtsin toimitukseen

Hei kaikki Värtsin lukijat! Olen Eero-Matti Lintunen ja aloitin tänään työni täällä Värtsilän Pitäjäyhdistyksen palveluksessa. Työsuhteeni kestää kesään saakka. Pääasiassa työnkuvaani kuuluu Värtsi -lehden kehittäminen sekä monipuolisen sisällön tuottaminen. Pyrin jatkossa kirjoittamaan päivittäin ainakin yhden oman artikkelin sekä tämän lisäksi…