3 comments for “Sana on vapaa 45/22

  1. Runo

    Kohta joulu saa
    Ja valkeana maa
    Akkunasta tuijottaa
    Moni maisemaa

    Menneet ovat nuo
    Jotka joulun toivat luo
    Kasvoillani kyynelvuo
    Ylin, rauha heille suo

  2. Värtsissä käydään vääntöä Värtsilän (pitäjän) toimintatasosta Tohmajärven kunnassa. Samanlaista keskustelua on syvennettävä entisestään. Se on kunnan etu.

    Molotov vei Värtsilän itärajan väärään kohtaan. Putin aiheuttaa Tohmajärvelle hankaluuksia rajanylityspaikan kohdalla. Meidän on ukrainalaisten tavoin yritettävä selviytyä. Tässä asiassa pitäjäyhdistyksellä on tärkeä osatehtävä. Kolmas sektori on merkittävä toimija – varsinkin kun työllistämisen hoitaminen on yhä enemmän kuntien käsissä. Jos nyt olen oikein ymmärtänyt.

    Näin ajattelee ikääntynyt PALUUMUUTTAJA!

  3. Olin eläkeläisporukan mukana viettämässä pelimanni viikkoa. Paljon soitettiin ja laulettiin.
    Koska Jamppa Tuomisen kuolinpäivä sattui tälle viikolle niin laitan pätkän harjoituksista tähän toistenkin kuultavaksi.

    Vuosia sitten olin Playa del Inglesissä. Oli keskiviikko iltapäivä ja pub Ryysyrannassa oli yhteislaulu tilaisuus. Juontaja istui korkealla jakkaralla, ja kertoi, että hän istuu nyt merkittävällä jakkaralla, nimittäin Jamppa Tuominen istui sillä jakkaralla ja veti keskiviikkoista laulutilaisuutta kun tuli poliisit ja veivät Jampan pois. Jamppa jäi sille tielleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *