Värtsilän Pitäjäyhdistys – merkittävä toimia ja työllistäjä Tohmajärvellä

Lea Koukku ja Anneli Kunnas aamukahvipalaverissa Kylätalon toimistolla

Värtsilän Pitäjäyhdistys perustettiin vuonna 1998. Perustamiskokous pidettiin Patsolan koululla. Yhdistyksen toiminnassa alusta saakka mukana ollut Anneli Kunnas muistelee paikalla olleen valtaisa määrä kyläläisiä. Kaikki eivät edes sopineet koulun isoon luokkaan vaan osa ihmisistä joutui oleilemaan kokouksen ajan käytävällä. Perustamiskokousta johti Raimo Tiittanen. Perustamiskokouksessa yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Heino Turunen joka toimi tehtävässä useamman vuoden ajan. Yhdistyksen puheenjohtajat ovatkin olleet pitkäaikaisia tehtävissään. Heinon jälkeen puheenjohtajan nuijaa heilutti Raimo Tiittanen ja Raimon jälkeen tehtävässä on jatkanut yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Matti Jaatinen.

Yhdistys on toiminut aktiivisesti kyläläisten hyväksi erilaisten toimintojensa kautta. On pyöritetty kahviotoimintaa, ylläpidetty kirpputoria, julkaistu tätä Verkkolehti Värtsiä, järjestetty tansseja niin Peijonniemen koululla kuin nyt uusituissa Urheilutalon tiloissa. On vuokrattu kokoustiloja ja järjestetty kokouksiin kahvia sekä vehnästä. Värtsilän Pitäjäyhdistys harjoitti hetken myös majoitustoimintaa Hotelli Joen tiloissa jotta kylällä saatiin pidetyksi majoituspalveluja tarjoava yksikkö ennen uuden yrittäjän löytymistä.

Myös järjestelyvastuu eri tapahtumista siirtyi luontevasti syntyneelle Pitäjäyhdistykselle. Yhdistyksen osaamista tapahtumapuolella arvostetaan muuallakin. Viime vuosina Värtsilän Pitäjäyhdistyksen toimijat ovat olleet tuttu näky monissa Kemiessä järjestetyissä tapahtumissa. Vakiintuneita vuosittaisia yhdistyksen omia tapahtumia ovat olleet Värtsiläpäivät sekä Rajan Ryssäys.

Pitäjäyhdistyksen puheenjohtaja Matti Jaatinen

Yhdistys työllistäjänä

Työllistämistoimet tulivat kuvaan siinä vaiheessa kun Matti Jaatinen tuli aktiivisesti mukaan yhdistyksen toimintaan vuonna 2001. Yhteistyössä Tohmajärven kunnan, eri hankkeiden sekä TE-keskuksen kanssa yhdistys on vuosien saatossa tarjonnut mahdollisuuksia työttömille ja nuorille erilaisten työkokeilu -hankkeiden, palkkatukityöllistämisen ja kesätöiden kautta. Puheenjohtaja Matti Jaatinen sanoo että vuosien saatossa yhdistys on työllistänyt satoja Tohmajärveläisiä. Enimmillään yhdistyksen palkkalistoilla on ollut samanaikaisesti peräti 21 henkilöä. Tällä hetkellä palkkalistoilla työskentelee 13 ihmistä jotka toimivat koko Tohmajärven kunnan alueella. Mm. kolme henkilöä on kiinteistöhoidon tehtävissä, pari päiväkodilla sekä kirjastolla.

Nuorten kesätyöllistäjänä Värtsilän Pitäjäyhdistys on liki Tohmajärven kunnan luokkaa. Viime kesänä yhdistys tarjosi yhdeksälle nuorelle kesätyöpaikan, parhaimpana kesänä nuoria työllistettyjä on ollut peräti 14. Koska alueella yrityksiä on vähän ja sitä kautta työharjoittelumahdollisuuksia eri oppilaitosten opiskelijoille, on yhdistyksen rooli työharjoittelupaikan mahdollistajana ollut merkittävä.

Yhdistys on tarjonnut jo vuosikausia alueen vanhuksille ns. mökki-/talotalkkaripalvelua. Yhdistyksen työntekijöitä on ollut apuna lumenluonnissa, puiden kaadossa, polttopuiden teossa ja niiden kannossa. Juuri tällä hetkellä ollaan yhdessä talossa korjaamassa tikapuita. Yhdistys tuo tukea ja turvaa monille vanhuksille ja yksineläjille.

Koko historiansa ajan Pitäjäyhdistys on ollut aktiivinen erilaisissa paikallishankkeissa joista on saatu alueelle rahaa sekä työtä. Puheenjohtaja Matti Jaatinen antaa myös suuren kiitoksen erittäin hyvin sujuvasta yhteistyöstä Tohmajärven kunnan työllistämiskoordinaattori Sari Vesasen kanssa. Tätä juttua kirjoittaessani en ehtinyt saamaan euromääräisiä lukuja siitä kuinka paljon Värtsilän Pitäjäyhdistyksen työllistämistoiminta on tuonut Tohmajärven kunnalle säästöjä vuosien saatossa. Harva lukijoista tietää että pitkäaikaistyötön on taloudellinen rasite myös kunnalle ja pitkäaikaistyöttömyys suuri kustannus Tohmajärveläiselle veronmaksajalle. Värtsilän Pitäjäyhdistys toimillaan on saanut siirrettyä suuren summan edestä tätä kuluerää kunnalta valtion hoteisiin.

Vuonna 2021 Värtsilän Pitäjäyhdistyksen työllistämiseen käyttämä raha oli n. 165.000€ ja muuhun yhdistystoimintaan n. 50.000€ eli puhutaan alueellisesti jo liki keskisuuren yrityksen liikevaihdosta. Jotta ymmärrettäisiin tämä suuruusluokka, tulee muistaa että Värtsilä-Niirala alueella asukkaita on vain n. 400 henkeä.

Kaiken tämän on mahdollistanut aktiivinen, 100% vapaaehtoisuuteen perustuva työ jonka tulevaisuus Kylätalon lakkauttamisuhan alla on nyt vaakalaudalla ja hyvin synkkä.

Eläkeliiton viikkotapaaminen Värtsilän koululla

LUE MYÖS Värtsilän Kylätalon merkitys kyläläisten hyvinvointiin ja terveyteen https://vartsi.net/2022/11/02/voiko-kylalaisten-terveytta-ja-hyvinvointia-rahalla-mitata/

2 comments for “Värtsilän Pitäjäyhdistys – merkittävä toimia ja työllistäjä Tohmajärvellä

  1. SIIS Värtsilä ON merkittävä pitäjä Tohmajärven kunnassa! Kiitos pitäjäyhdistyksen!

  2. Tohmajärven päättäjien on hyvä muistaa, että TE-palvelujen järjestämisvastuu on siirtymässä valtiolta kunnille vuoden 2025 alusta. Jo nyt toimet elinvoiman edistämiseksi ovat kunnan ydintehtävää. Näin merkittävän työllistäjän ja toimijan kuten Värtsilän Pitäjäyhdistyksen toimintaedellytykset on ehdottomasti turvattava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *