Karjalaisten sijoittuminen sodanjälkeiseen Suomeen. Maanhankintalaki (MHL) vuonna 1945.

Vuoden 1946 ruotsalaisalueen asuttamislain mukaan kielimuutos sai olla enintään 2 %. Tiloja joista voitiin pakkolunastaa alueita piti olla kooltaan vähintään 25 ha.

Pohjanmaan ruotsalaisalueella ei juurikaan ollut tällaisia tiloja ja alueella ei ollut myöskään kartanoita joista olisi voitu maita lunastaa v 1946 lain mukaan. Vuoden 1946 Maanhankintalain vaikutus oli Pohjanmaan ruotsalaisalueella hyvin vähäinen.

Suurinta tämän v 1946 lain vaikutus oli Etelä-Suomen ruotsalaisalueella.
Ylivoimaisesti suurin osa maansaantiin oikeutetuista evakoista asutettiin jo kuitenkin MHL 1945 lain perusteella.

Voitaneen sanoa että tällä v 1946 lailla olleen marginaalinen vaikutus evakkojen asuttamisen kannalta kun sitä verrataan kokonaisuuteen (MHL 1945).

Video: Luovutettu Karjala

1 comment for “Karjalaisten sijoittuminen sodanjälkeiseen Suomeen. Maanhankintalaki (MHL) vuonna 1945.

  1. Videon inspiroimana idea: Nyky Värtsilään

    Oy Wärtsilä Ab:n museo tai näyttely tehtaan ja kyläyhteisön historiasta Värtsilässä. Olisi oiva matkailukohde!

    Esim. sen aikaisia tehtaan tuotteita ym historiaa tallennettuna museoksi moninaisin keinoin!

    Jos muuallakin Suomessa on museoita/näyttelyjä luovutetun Karjalan ajoilta/alueilta, niin miksi ei Värtsilästä.
    Kuka ottaa tästä kopin!? Kotiseutuyhdistys?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *