Sodan alettua tällöin 15 vuotias Eino muistaa pommikoneiden ylilennot Soanlahden kohdalta Värtsilää kohti, jota ne olivat matkalla pommittamaan.
Ensimmäinen evakkomatka kulki Tohmajärven kautta ensin Valtimolle, sieltä Konnevedelle kesäksi 1940 ja lopulta Vieremälle keväällä 1941.
Rauhan synnyttyä paluumatka kulki Iisalmesta junalla kohti Soanlahden kotikontuja.
Tämän jälkeen Eino palveli sodassa vuosina 1946-47.
Sodan päätyttyä Huovisen perhe sijoittui asumaan Ylivieskan Löytynperälle.
Video: KJL-Studio
Allaoleva teksti lainattu: https://www.kirjastot.fi/ lähteestä.
Alkusyksystä 1941 alkoi paluuevakuointi takaisin vallatuille alueille Karjalaan.
Jatkosodan aikana valtaosa evakoista palasi kotiseuduilleen suomalaisten vallattua Moskovan rauhassa 1940 menetetyt alueet takaisin. Suurin osa palaajista lähti koteihinsa vuoden 1942 alussa. Palautukset Karjalan kannakselle saatettiin aloittaa elokuussa 1941 koko Kannaksen ollessa taas suomalaisten hallussa.
Suurin karjalaisten paluumuutto tapahtui vuoden 1942 maaliskuusta alkaen niin, että 15.3.-31.5.1942 palasi n. 88 000 henkilöä, n. 5 400 hevosta ja n. 18 000 nautaa.
Jokaisella palaajalla piti olla palaamislupa. Kuljetuksilla oli kiireellisyysjärjestys väestön ja omaisuusosan mukaan. Maatalousväestö palasi muuta väestöä innokkaammin aloittamaan viljelystöitä ja sitä varten tarvittiin elintarpeita, siemenviljaa sekä hevosia, maatalouskoneita ja lannoitteita. Lisäksi oli välttämätöntä tehostaa rakennustuotantoa ja saada alueelle kirvesmiehiä, sähkömiehiä, muurareita ja vesijohtomiehiä. Vaunuston käytössä pyrittiin suureen tehokkuuteen kuljettamalla täysiä vaunukuormia.
Karjalaisten paluuta vaikeutti kuljetuskaluston puute. Ensin etusijalla olivat sotilaskuljetukset. Siirtoväen kuljetuksiin oli varattu noin 100 rautatievaunua päivässä, mutta määrä vähennettiin 30 vaunuun.
Syksystä 1941 kevääseen 1944 mennessä palasi 281 896 henkilöä, mikä oli 67,1% vuoden 1939 asukkaista. Rajan läheisyyteen siviiliväestön paluu oli kiellettyä.