Kaffeella Eljassa

Värstsilässä vietettiin menneenä viikonloppuna melkeinpä Värtsiläpäivien veroiset markkinat, ainakin jos ylistäviä kommentteja on uskominen. Valitettavasti en päässyt paikalle nauttimaan markkina tunnelmasta. Kyllä se näyttää olevan niin, että täällä syrjäseudun kansallakin pitää olla tällaisia kokoontumis tilaisuuksia vaikka maskin kanssa jos ei muuten. Siinä ostoksia valitessa tulee tavattua tuttuja ja tuntemattomienkin kanssa tulee tasattua tietoja.

Olen huomannut, että itseni lailla monet muutkin ovat muuttaneet ikivanhoja perinteitä esimerkiksi joulun valmisteluista. Ennen oli selvää, että kaikki asiat, myös ruoat, oli tehtävä itse. Nyt on alettu huomaamaan, että joku muukin voi ne tehdä, jopa paremmin. Aikaa ja hermoja säästäen.

Caffeella

Oli mukava poiketa Eljalla nauttimassa matkaevästä ja lukemassa päivän lehdet. Etenpänä asuville kerron salaisuuden, nimittäin Eljassa on pöytien lasipintojen alle levitetty sanoma- ja aikakausilehtiä eri aikakausilta. Nyt oli viikkolehtien kirjaversioita pieni kasa. Niitä en ehtinyt lukemaan kokonaan.

Siinä oli pieni hetki jutella omistajankin kanssa. Sain tietää, että jos järjestäisin perhejuhlan niin se olisi mahdollista järjestää myös siellä. Myös muuta apua kannattaa kysellä, jos ei välttämättä halua tehdä kaikkea itse.

Share

10 comments for “Kaffeella Eljassa

  1. Tuossa rakennuksessa oli ennen kauppa, ja kahvila, jossa sai juoda olutta tuopista.
    Olutta en juonut, mutta kaupassa tuli käytyä usein.
    Majatalo raja sensijaan sulkee ovensa. Ainakin talveksi.

  2. Majatalo raja? Mitä siellä kerkisin majoittua niin hiljaista oli. Ensivuodelle ei enää voi varata majoitusta. Taitaa taas kunta jäädä vuokria odottamaan?
    Mutta Joensuussa on korjattu Kimmel auki, sinne jatkossa.

  3. Käyn lounaalla Cafe Eljassa hyvin usein. Ruoka on aina erittäin hyvää, sämpylät tuoreita, kotikalja maistuvaa, ja mikä parasta, henkilökunnan luoma asiakkaita huomioiva ja palveleva ilmapiiri kahviossa on loistava. Suosittelen.

  4. Semmoista se on! Rajalla rauhallista!
    Toivottavasti on jatkossakin.
    Maailman kirjat ovat sekaisin. Korona jyllää entistä enemmän. Uusia virusmuunnoksia tulee koko ajan lisää.
    Bensiini ja Dieseli ovat älyttömän kalliita.
    Samoin sähkö. Sähkölaskut ovat järkyttävän suuria vaikka sähkön kulutus on hyvin vähäistä. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvenee koko ajan!
    Natoa huudetaan apuun. Rahaa löytyy sinne ja EU:hun hirvittävät summat.

  5. Toivottavasti Eljassa menee hyvin! Eli asiakkaita piisaa. Kauppahan on se mikä kannattaa..

  6. Elja myyty kunnan pöytäkirjan mukaan lannoitetehtaalle. Tai ainakin kiinteistö osoitteessa Rajantie 690 ja sen alla oleva tontti vuokrataan. Jatkuukohan kahvilatoiminta? Vai tuleeko siihen lannoitemyymälä.
    Majatalo Rajaan ei näköjään saa enää varauksia, taitaa olla jo lappu luukulla?

  7. Lannoitemyymälä siihen tulee luultavasti!! 😁😂🤣eihän siellä muu menesty. Korona virus jyllää, bensiini, diesel on älyttömän kallista. Ei kannata autolla ajo. Sähkökin on kallista. Lannoitteetkin maksavat niin paljon että monella maatilalla ei ole varaa ostaa niitä, mieluimmin lopettavat viljelykset. 🤬

  8. Nimimerkille Lopettaako, kiitos huolenpidostasi- jos hiljaisuus sinua huolettaa niin tiedoksi, ei hätää-Majatalo Raja on talviunilla 1.3 sakka ja voi hyvin Mennyt kesäsesonki oli menestys javieraat viihtyivät.

    – sydäntalvella toivotamme majoutuvat ryhmät tervetulleiksi- ja tietenkin myös sinut, jos olet majapaikkaa vailla – varauksen voit tehdä puhelimitse 050 5524433 ja sähköpostitse info@majataloraja.fi

    Hyvää ja rauhoittavaa jouluaikaa toivottelee nimimerkille Lopettaako ja kaikille muillekin
    Päivi
    Omistaja, Majatalo Raja

  9. Hyvä on, kun on vielä toimintaa Värtsilässä.
    Kiva kuulla!
    Hyvää Joulua! Majatalo Rajan omistajalle

  10. Aivan rauhoittava viesti majatalo Rajalta. Voimistunut korona-aika rassaa varmasti matkailuyrittäjiä ja nyt jos koskaan tarvitaan onnistunutta markkinointia. Hyvää joulun aikaa ja parempaa Uuta vuotta majatalo Rajan henkilöstölle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *