Linnut liikkumatta

Närhillä 5 minuutin hiljainen hetki

Kaksi närheä jäykistyivät paikoilleen moneksi minuutiksi.

Olin katsomassa ikkunasta ulos kun linnut innokkaasti etsivät maasta syötävää ohuen lumikerroksen alta. Toinen maassa ja toinen omenapuussa. Kännykkä oli kädessä kun olin varautunut ottamaan kuvia. Yhtä äkkiä molemmat närhet pysähtyivät eivätkä hievahtaneet moneen minuuttiin.

Mitähän tämä kunnianosoitus lienee tarkoittanut?

3 comments for “Linnut liikkumatta

  1. Olisivatko nähneet esimerkiksi taivaalla liitelevän haukan?

  2. Saattaapi olla havukka tai pöllö. Tuo maas a olevan närhin katse näyttää olevan naulittu lähellä olevaan koivuun. Olisiko oksalle tullut pöllö tai muu hengenvaara ja liikkumatta uskoo itsekin olevansa näkymätön ja esittää kuollutta. Karhun hyökätessä ihmisiäkin neuvotaan esittävän kuollutta. En tiedä, en ole ennen tuollaista tavannut.

  3. Mulla sattuu yleensä päinvastoin,näkee hyvän esim.lintukuvakohteen niin kuinkas ollakkaan kun saa kameran suunnattua ka eipä siellä ookkaan mitä kuvata ne tai se onkin hävinnyt..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *