Viikon puheenaiheet 39/21

Kuva Kansalaisen Karttapaikasta Tuntemattoman sotilaan ”Huoltotiestä”
JR8 muistomerkin karttamerkki näkyy

Sana on vapaa!

17 comments for “Viikon puheenaiheet 39/21

  1. Onko lipun salkoon nosto toteutett? Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä on paikallaan avata ulko-ovi ja astella pihalla lipputangon juurelle siniristilippu sirosti käsivarrella.

    Elokapinaa se – ilman Mannerheimintien häiriköintiä!

  2. Katsellessani myöhemmin lippua salossa ajattelin eduskuntaamme ja hallituksen kokoonpanoa – myös puolueiden puheenjohtajiston koostumusta. Kyllä Miinan jälki näkyy Sannan, Annikan, Marian, Lijn ja Maja-Lisan toimissa! Viisikko varmaankin herättää huomiota maailmalla – varsinkin Afganistanissa. Eikä kirkkokaan ole meillä taantumuksellinen! Aamuni alkoi naisenäänisellä pastorin puheella enkeleistä.

    En kuitenkaan kirjoittele feministinä – vaan ihan miehen sormilla.

  3. Tulipa pari virhettä nimissä. Se kertoo siitä, miten huonosti tunnen politiikkaa. Ishviniitte!

  4. Sanomalehti Karjalaisessa on tänään ajankohtaista asiaa
    Värtsilän valkoposkihanhista. Sivut A 2-3.

  5. Moi! meneekö huoltotieltä polkua tai vastaavaa reittiä JR8 muistomerkille asti minkä pystys kulkemaan polkupyörän kanssa? haasteena tietysti myös puron ylitys yms.

  6. Tervehdys retkeilijälle !
    Huoltotietä Kenraalinkylän alkupäästä voi ajaa jopa autolla Myllyjoen sillalle saakka – ajoin sen muutama päivä sitten citymaasturilla. Sillan ylitys onnistuu aivan hyvin pyöräillen.
    Reitiltä ei voi eksyä.
    Heti Saarivaaran peltoaukeaille tullessa käännyt Värtsilän suuntaan
    ( oikealle ) ja 100 metrin päässä on vasemmalla viitta muistomerkille.

  7. Kuten Matti kertoi, siitä pääsee hyvin pyörällä. Ajoin sen tänäkin kesänä varmaan parikymmentä kertaa, eikä tarvitse edes työntää pyörää. JR 8 muistomerkiltä pystyy ajamaan myös Miinalaiseen asti, josta pitää kääntyä vasempaan ja nousta Saarivaaran mäelle.

  8. Kiitos vastauksista! olisi ollut vielä kiva nähdä vaikka gps jälki tai muu kartta piirros missä kohtaa tapahtuu myllyjoen ylitys tapahtuu. Ajatuksena tässä on luoda retkipyöräilijöitä varten ladattavissa oleva gps jälki Paloaukealta saarivaaraan muistomerkille asti joten myös Jr8 :n alkuperäisestä reitistä otetaan neuvoja vastaan.

  9. Retkeilijälle tiedoksi : JR 8 oli lkp:n jälkeen ryhmittynyt eri suuntiin. I P oli Kiteen Muljulassa, II P Tohmajärven Tikkalassa ja III P Kiihtelysvaaran Huhtilammella. Rykmentti oli aluksi piolustusryhmityksessä. Vasta 29.6. se sai käskyn marssia Kenraalinkylään ja liittyä 11 D:n hyökkäykseen Kaustajärven – Saarivaaran alueelta.

  10. Aurinko se paistelee
    Ja hanhet muuttoevästä
    maistelee
    Ihminen on paha
    ei hanhi
    Ihminen on rahan
    vanki
    Pistäkäähän pyssyt
    piiloon
    Luottakaa Jumalan
    luontoon
    Satsatkaa eläimiin
    Se on tärkeä tie
    joka maailman
    voittoon vie

  11. Uusi viikkokin on vaihtunut 4.10, eli nyt eletään viikkoa 40. Onhan tässä viikkoja vielä jäljellä ennenkuin vuosi 2022 vaihtuu. Päivä kerrallaan😀

  12. Karjalan Metsätilat myy entistä Kaustajärven rajavartioasemaa. Hintapyyntö 40000 euroa, tontti n. 1,5 ha.

  13. Mielenkiintoinen viikon puheenaihe – toivottavasti ei kestä monta kuukautta. Kiitos, Evakko! Mistä sitten tuleekaan entiselle rajavartoasemalle uusi ”evakko”?

    Minulla on paikasta mieluisia muistoja viikoista, jolloin siellä pidin rippikoululeirejä. Toivottavasti myös silloisilla riparilaisilla!

  14. Tarjoukset pitää jättää viimeistään 18.10.2021. Ei mene monta kuukautta ?

  15. Eilen oli luultavasti Verkkolehti Värtsin historian historiallisin ilta; Miljardit ihmiset tuskailivat kun Whatsapp ja Facebook ei toiminut, mutta Värtsi toimi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *