Pula-ajan korttipeliä
Teksti: Hilkka Partanen
Kiitokset Alpolle ostokortin kuvasta
Sepä herätteli muistoja tästä korttipelistä, jota käytiin sota-aikana ja sen jälkeen vuositolkulla.
Olin silloin kaupassa töissä ja tämä koko Suomen kattava ”korttipeli” tuli enemmän kuin vain tutuksi.
Meillä myymälän tytöillä oli pikku sakset työtakin vyöhön kiinnitettyinä. Niillä leikattiin esimerkiksi jauhon ostajan kupongista pieni, noin 1×1 cm kokoinen kuponki ja laitettiin visusti talteen omaan laatikkoonsa myöhempää käsittelyä varten.
Erittäin tarkkana piti olla, että oikea kuponki tuli leikattua. Ohjeet olivat monimutkaiset ja muuttuivat silloin tällöin.
Kuponkien määrän piti täsmätä myytyyn tuotteeseen, esimerkiksi vaikkapa lihaan
Kupongit liimattiin päivittäin kartongille, jotka sitten lähetettiin Kansanhuoltoon. Kuponkien asettaminen kartongille oli todella hidasta puuhaan. Ne tehtiin joka ilta sitten työajan jälkeen, eikä taatusti ollut ylityökorvauksia. Joskus saattoi mennä iltakymmeneenkin saakka, ennenkuin työ tuli tehdyksi loppuun. Nälkäkin siinä pääsi yllättämään.
Sattuipa kerran, kun olin työtoverin kanssa liimaustalkoissa. Isäni oli tullut lomalle rintamalta ja oli hermostunut tytön viipymiseen työmatkallaan. Kauppahan oli mennyt kiinni jo aikoja sitten. Olin kyllä kertonut äidille, että tänään menee ”korttipelissä” pitkään. Isä oli yrittänyt soittaa kaupalle, mutta olimme juuri ehtineet lähteä sieltä kotiin.
Isä oli vihainen ja pelkäsin vielä selkäsaunaa, mutta sain vain tomeran tukkapöllyn. No, se oli sitä sen ajan kasvatusta.
Kyllähän se sota-ajan kaupanteko oli aika riitaisaakin puuhaa
Jatkosaa jatkui ja jatkui ja myytävät tuotteet vähenivät entisestään. Jonotettiin tuntitolkulla milloin mitäkin ja pinna kiristyi ja tuli erimielisyyttä jonotusjärjestykseen.. käsirysyäkin koettiin silloin tällöin.
Oli muutamia asiakkaita, jotka herkästi tulistuivat ja siitä myymälähenkilöstökin sai osansa.
Hilkka Partanen
Lisäys Hilkan muisteloon hänen luvallaan.
Korttikausi alkoi sellaisella nopeudella, että korttien käsittelyohjeita ei vielä ollut, mutta onneksi ei ollut vielä monta kortilla olevaa tuotettakaan. Alla on eräs ”Korttikalenteri” josta selviää jotain. Nuokin ohjeet kun muistaa, niin pääsee jo jyvälle
Ylläoleva Korttikalenteri löytyy kokonaisuudessaan sivustolta https://www.doria.fi
Nykyään voi maksaa vaikkapa kellolla
Hilkan tarinat ovat kyllä kiehtovia,kuten olen joskus aiemminkin kommentoinut.
Näissä jutuissa vuosiluvut ja historia herää henkiin!
Iso Kiitos Hilkka🌹