Yleistä
Omaa kokemusta tästä korttiajasta ei juurikaan ole, mutta toisten kirjoituksia selaillessa saa sen käsityksen, että onpa ollut kaupanteko monimutkaista. Valtavalla kiireellä luotu korttien käsittelysysteemi olisi nykyisellään vaatinut jo monipäiväisen koulutuksen jatkokursseineen.
Artikkelin tiedot on keräilty lähinnä Wipediasta sekä Kansalliskirjaston digitoiduista sanomalehdistä
Suomessa, niinkuin monissa muissakin maissa oli kärsitty vilua ja nälkää jo monen sukupolven ajan. Toisen maailmansodan kolkutellessa oville tiedettiin pula-ajan pahenevan entisestään ja että jotain tarttis tehdä.
Eduskuntaan lisättiin 1939 Kansanhuoltoministeriö, jonka tehtävänä oli taata kaikille kansalaisille tasapuolinen elintarvikehuolto. Jaettavaa oli varsin rajoitetusti, mutta säännöstelemällä ja mahdollisimman tasan jakamalla tästä voitaisiin selvitä. Asetettiin 1000-1200 kcal dieetti koko kansalle. ??
Lähes kaikki elintarvikkeet olivat säännöstelyn piirissä, mutta jotkut eivät. Esimerkiksi peruna ja kala, kuorittu maito (kurri) sekä piimä eivät olleet kortilla. Onkin sanottu, että 1000-1200 kcal dieetin seurauksena ilman perunaa, olisi pian tullut nälkäkuolemia. Peruna, nauris ja porkkana ovat pitäneet suomalaiset hengissä
Ostokortteja oli ollut käytössä jo 1914 -1920
Erilainen ravinnon tarve – kortit A – E
Erilainen ravinnontarve huomioitiin korteissa, samalle korttipohjalle painettiin kirjaimet A – E lukuisine tarkennuksineen
Mitä kirjaimet tarkoittivat ?
Ote Wikipediasta
A-kortti (lapset alle 7 v.) saivat leipää viljaksi muutettuna 200 g/vrk
B-kortti (kevyen työn tekijät ja lapset 8–12 v.) 200 g/vrk
C-kortti (raskaanpuoleisen työn tekijät ja lapset 13-16 v.) 250 g/vrk
D-kortti (raskasta ruumiillista työtä tekevät) 300 g/vrk
E-kortti (erittäin raskasta ruumiillista työtä tekevät) 425 g/vrk.
2 dl maitoa päivää kohden
150 g voita kuukaudessa
433 g lihaa kuukaudessa
750 g sokeria kuukaudessa.
eli kevyen työntekijän tai lasten 8-12 v elo- ja syyskuulle 1949. Numero B-kirjaimen edessä tarkoittaa kuukautta.
Maataloudesta elantonsa saaville määrättiin luovutusvelvollisuus, jolla arvioidun oman tarpeen yli menevä osa piti luovuttaa kunnan kansanhuollolle. Tämän toteutumista oli erittäin vaikea valvoa
Laadittiin ostokorttijärjestelmä, jossa oli oma kortti lähes jokaiselle elintarvikkeelle (160 tuotetta tai tuoteryhmää) tai muulle hyödykkeelle. Enimmillään kortteja oli noin 50 erilaista. Ostokorteille tehtiin myös oma kukkaro tai kotelo
Maidon ostajien oli lisäksi tehtävä ostosopimus sen liikkeen kanssa, mistä ostivat maidon. Maitohan oli tietenkin irtomaitoa eikä ollut iskukuumennettu. Maidon jääminen pilaantumaan ei ollut tavallista, mutta tavallisempaa oli ettei maito riittänyt kaikille tilaajille. Värtsilän kauppoihin maito toimitettiin Värtsilän kunnan tilalta
Ylläolevaa N- tekstiilikorttia tutkiesasa yritin selvittää, mitä kortilla on ostettu kun on leikattu pois nuo puuttuvat palat. Ehkä kortilla 308 on ostettu paita ja alushousut. Ehkä kortilla 309 paita ja alushame. Ehkä kortilla 330 sukat ja kortilla 331 toiset sukat tai 100g lankaa.
Mietipä ite
Kortteja painettiin säännöstelyn aikana noin 778 miljoonaa ja niitä jaettiin kolmesti vuodessa.
Korttien jakaminen jokaiseen kotiin oli valtava urakka. Siinä oli eri instansseissa palkattuja työntekijöitä 6000-7000 sekä lukuisa tai lukematon määrä vapaaehtoisia. Myös Hilkka Partanen on ollut tässä korttipelissä mukana Värtsilän kunnantoimistossa sekä kaupan myyjättärenä.
SA -kuva. Lotat leimaavat kortteja
Hilkkka Partanen kertoo seuraavassa jaksossa ( Ostokorttien aikaa 3) omasta osuudestaan tässä korttipelissä.
Lisätty lompakon kuvia 31.8.2021
Kuva ja lompsa: Alpo R
Tässä eräs Hilkka Partasen aikaisemmin laatima kirjoitus samasta aihepiiristä
https://vartsi.net/2015/02/21/ostokorttien-ja-kansanhuollon-aikaa/
Näin netissä yksi- vuotiaan lapsen maitokortin. Olisi pitänyt ottaa kuva talteen, mutta enpä älynnyt.. Kortti olisi voinut olla minun korttini. Kaikilla meillä silloisillla lapsilla on ollut oma maitokortti.
Ainut henkilökohtainen ostokorttimuisto on seuraavanlainen:
Oli helmikuun loppupuoli, olin reilun kymmenen ikäinen. Äiti lähetti minut kauppaan, Patsolan Osulaan, ostamaan sokeria kortin viimeisillä kupongeilla. Kuinka ollakaan, kauppa oli jo kiinni kun sinne asti kerkisin. Varmaan olin jäänyt Turusen ja Asikaisten poikien kanssa liian pitkäksi aikaa mäkeä laskemaan. (Matkaa kaupalle oli vain 300 metriä)
Menin seuraavana päivänä taas kaupalle ja ”kaupan Lyyli” kysyi kuinka paljon sokeria haluan. Sanoin äidin ohjeen mukaan, että kaikki mitä sillä kortilla saa. Lyyli sanoi, että saa vaikka kuinka paljon jos on rahaa. Korttia ei enää tarvita. En osannut päättää vaan palasin kotiin kysymään neuvoa. Olinhan elänyt vain holhottua korttiaikaa. Nyt oli maaliskuun 1 päivä1953 ja korttiaika oli päättynyt
Alpon kauppareissusta tuli mieleen pari juttua:
Meilläkin oli kauppa vain muutaman sadan metrin päässä.
Pikku-sisko meni kauppaan ja täräytti jo ovelta: ”Kolome killoo verosokeria!”
Kaupan täti oli kuitenkin arvellut, että eikö puoli kiloa riittäisi, ja riittihän se.
Kyse oli palasokerista.
Toinen sisko tuli itkun kanssa kaupasta: ”Mie on muistanut montako killoo suoloo piti ostoo,
niin ostin kilon.” Minä ehätin torumaan: ”Ostoo nyt kilo suoloo happanemmaan!”
Huh huh mikä lompsa.. Tuommoisia lompakoita näkee vanhoissa suomalaisissa elokuvissa sen ajan ökyrikkailla..