Värtsilä on Länsi-Siperiaa… näin on monta kertaa saanut kuulla ja olenpa myös itse leikkisästi monille niin todennut. Sieltähän se näyttää, ainakin jos karttapallolta Värtsilän sijaintia katsoo. Itäänpäin on tuhansien kilometrien erämaa-alueet eikä niin pohjoisesta kuin lännestäkään paljoa asutusta lähialueilta löydy. Harvassa ovat torpat joiden piipuista savu nousee. Värtsilää ympäröivät metsäalueet ovat valtaisat. Värtsilän alueella löytyykin iso osa Suomen villieläinlajeista.
Kuinka eläinkannat ovat sitten vuosien saatossa eläneet ja muuttuneet? Mikä tilanne nyt on? Näihin kysyn vastauksia naapuriltani, tunneltulta eränkävijältältä Pekka Kunnakselta.
Pekka on erästellyt pienestä pojasta lähtien ja saanut innostuksensa samanikäisiltä kavereiltaan sekä omalta lähipiiriltä. Värtsilän Riistamiehiin hän liittyi 1970. Pekka kertoo että vuodet, eivätkä vuosikymmenet ole olleet veljiä toisilleen. Lajikannat ovat eläneet ja muuttuneet. 1970 -luvulla täällä jo nykyisin hyvin yleistä villisikaa ei juurikaan Värtsilässä tavattu. Laji alkoi yleistymään Värtsilän alueella vasta kymmenisen vuotta sitten, valkoposkihanhien kannan räjähdysmäisen kasvun tietänee jokainen.
Suurpetoasioissa Pekka näkee huolestuttavana sen seikan että tilanne on muuttunut erityisesti ihmisten mielissä. Media, etenkin ”keltainen lehdistö” sekä pieni aktvistiporukka ovat ikävästi tähän myötävaikuttaneet. Metsästäjästä on tehty suurpetovihaaja mikä ei Pekan mukaan laisinkaan pidä paikaansa.
Suurpetopuolella kannat ovat kasvaneet merkittävästi. Kun vielä 70- ja 80-luvuilla karhuja kaadettiin jahtikaudella ainoastaan 0-1 yksilöä, tänä vuonna pelkästään Keski-Karjalan alueelle myönnettiin 40 karhulupaa. Tämä kertoo karhukannan rajusta kasvusta.
Ahma, joka on hvyin pitkälti susista riippuvainen raadonsyöjä, tuli Värtsilän alueelle vasta 80-luvulla. Susia sen sijaan täällä on aina ollut. Muuttuneen lainsäädännön myötä susikanta on kasvanut merkittävästi, eivätkä pihavierailut Värtsilässä ole enää harvinaisia. Viimeksi viime viikolla yksittäinen susi vieraili jutun kirjoittajan pihapiirissä.
Monien villieläinten ja kasvaneiden kantojen suhteen ongelmia tulee lisääntyvistä tautiriskeistä. Tänä vuonna Värtsilän laaksossa on todettu tapauksia valkoposkihanhien mukanaan tuomista lintutaudeista. Villisika on riskitekijä sikaruton levittäjänä. Toisaalta villisika on arvostettu riista ja ainoa riistaeläin jota voi metsästää läpi vuoden.
Värtsilän ilveskannat ovat vahvat, jopa liiankin runsaat. -Ylisuuret ilveskannat aiheuttavat myös turhia pentukuolemia, Pekka Kunnas sanoo. -Pienpetopyynnissä meillä olisi paljon tehostettavaa ja nykyisin se on kylällämme liian harvojen metsästäjien varassa, Pekka jatkaa. Hän korostaa tuovansa esiin ainoastaan omaa, yksittäisen metsästysharrastajan näkemyksiä, eikä siis edusta minkään yhdistyksen tai metsästysseuran yleistä mielipidettä. Siivekkäiden elämää Pekka havannoi aitiopaikalta päivittäin ja kertoo mm. merikotkien esiintymisessä tapahtuneen merkittävän lisäyksen. -Merikotka ei ole enää harvinainen näky Sääperin rannoilla, Pekka sanoo. Tämän sai myös artikkelin kirjoittaja viime syksynä omakohtaisesti kokea merikotkan liitäessä järveltä pihaan, napaten puutarhassa vapaana temmeltäneen kanan talon nurkalta.
Viime vuosien muutos on myös se että rusakko on syrjäyttänyt lähes täysin metsäjäniksen peltoalueilla. Majavia on Värtsilän alueella sopivassa suhteessa, mutta mikäli ongelmapaikkoja niiden suhteen ilmenee ja uhkia esimerkiksi metsätaloudelle, olisi hyvä jos tieto näistä saataisiin vaikka Värtsilän Riistamiehille, Pekka toivoisi. Kauriskannat laaksossa vaihtelevat vuosittain. Kantaa ovat verottaneet niin venäjän puolelta rosvoretkille tulleet villikoiralaumat, paikalliset ilvekset sekä alueella liikkuvat sudet.
Mutta summa summarum… meillä täällä Värtsilässä on runsas ja monipuolinen eläimistö – pienistä suuriin, siivekkäistä nelijalkaisiin. Ja viime vuosiin saakka niiden kanssa ollaan osattu elää sopusoinnussa. Välillä kannat ovat vaatineet voimakkaitakin hoitotoimia, joinain vuosina lajeja ja niiden metsästystä on rauhoitettu tai rajoitettu omaehtoisesti. Hirvikantojen seuranta on tehokasta kuten myös metsäkanalintujen.
Paikalliset jos ketkä tietävät parhaiten tilanteet missä erinäisiä toimia olisi tarvittu.
Eero-Matti ja Pekka,hieno tilannekatsaus villieläimien tilanteesta täältä ” länsisiperiassa”.Tuosta Pekan selostuksesta tulee tosiaan ilmi tilanne yleensä täällä metsissä,vähän myös kylillä..
.Hyvä.!
Hyvä juttu.
Kiitos Ekille ja Pekalle!
Kiitos Eero-Matti mielenkiintoisesta jutusta!
Olen kaivannut kynäsi jälkeä näille sivuille.
Aihe oli mielenkiintoinen.Olen turhaan odotellut että Värtsistä löytyisi metsästysaiheisia tarinoita.
Pari poikkeusta takavuosilta vahvistaa säännön.
Ehkä metsästäjät haluavat pitää harrastuksensa salat omassa piirissään?
Eero-Matin ansiokas asiantuntija-Pekan haastattelu herätti pieniä reunamietteitä luontoharrastajassa, joka ei metsästä. Tunnen kyllä metsästäjiä, ja kokemusteni perusteella jotkut heistä potevat suurpetovihaa. Heitä kannattavat monet sellaisetkin, jotka eivät itse pyssyyn koske.
Ilmeisesti suhteellisen pieni porukka on leimannut käyttäytymisellään ja uhoamisellaan koko metsästäjäkuntaa. Salametsästys on syystäkin uutisoinnin kohteena. Eikä siitä kovin pitkä aika ole, kun yhtä sutta jahdattiin satojen miesten ja helikopterin voimin. Kovin miellyttävä ei ollut sekään kokemus, joka osui omalle kohdalleni: pururadalla lenkillä ollessa eteeni ammuttiin jänis muutaman metrin päähän. Joskus tuntuu, että metsästysjärjestöillä olisi vielä työsarkaa.
Tunnettu lienee sekin tosiasia, että monet uhanalaiset eläimet ovat joutuneet sukupuuton partaalle liikametsästyksen takia. Sen vuoksi on hyvä, että kantojen säätelystä ovat päättämässä muutkin kuin metsästäjät. Paikallisilla ihmisillä on paljon tietoa, joka on syytä yhdistää tutkijoitten tietojen kanssa, kuten nykyään ymmärtääkseni tapahtuukin.
Muutamana Värtsilän vuotenani huomasin, että seutu oli erinomainen kaltaiselleni luontoharrastajalle, vaikka luontoasioiden käsittelyyn julkisesti esimerkiksi Värtsisssä ei suhtauduttu kovin myönteisesti. Luontoystävän olisi helpointa ollut pysytellä hipihiljaa, mutta niinhän se on aina ollut monessa muussakin paikassa maaseudulla.
Viime vuosina ei Värtsilässä ole osunut silmiini metsäkauriita, mitä olen ihmetellyt. Pekan kertomana siihen tuli selvyys: niitä ei ole metsästetty pois päiviltä, kuten ounastelin, vaan syynä ovat villikoirat ja ilvekset.
Keväällä sain seurata karhuperheen, emon ja kahden pennun touhuja lähellä nykyistä asuinpaikkaani erään kylän liepeillä. Onneksi välimatkaa oli pari sataa metriä, joten emme häirinneet toisiamme. Karhut olivat metsäautotien varrella penkomassa omenakasan jätteitä. Omenoita ilmestyy tien varteen useaan paikkaan ennen karhunmetsästysaikaa syksyisin. Tuskinpa luonnonystävät niitä lähelle asutusta levittelevät.
Kiitoksia Eero-Matille ja Pekalla mukavasta sekä asiallisesta jutusta. Se on kaiketi ollut jo pitkään (lue satoja vuosia) ongelma, että niin porukassa kuin porukassa on niitä maineenpilaajia. Itse olen yrittänyt pitää mielen neutraalilla tasolla vaikka syksyisin kanalintujahdissa kerran tai pari siellä Uutosen puolella käynkin ja metsästysharrastusta yleisesti ottaen tuen.