Vetoharjoituksia Sääperillä

Pekka Kunnaksen viime kesänä hankkimalla nuotalla pieni, mutta sitäkin aktiivisempi kalaporukka on opetellut nuottaamisen saloja Sääperillä. Viime syksynä nuotattiin muutaman kerran ja nyt viimeisen viikon aikana tehtiin pari vetokertaa lisää. Saaliiden makuun ei nuotanvetäjät vielä ole päässeet mutta pikku hiljaa on alettu oppia tämän perinteisen kalastusvälineen käyttö. Harjoitukset jatkuvat taas tällä viikolla.

Oiva Tikka vetämässä nuottaa Sääperinjärvellä Pekka Kunnaksen kanssa.

Nuottamiesten toiveissa on se että tulevaisuudessa myös paikallisten oma nuottaaminen olisi yksi lisäkeino Sääperin kalavesien hoidossa. Vetokerroista on tiedotettu osakaskunnan kautta, pariin viime nuottaukseen osallistuivat kuvassa olevat Pekka Kunnas sekä ikinuori Oiva Tikka. Toisella veneellä nuottauksessa mukana on ollut jutun kirjoittanut Eero-Matti Lintunen.

Share

2 comments for “Vetoharjoituksia Sääperillä

  1. Hieno homma, nuottaajat.
    Täällä meidän lähellä näin tänä keväänä paunetin vedessä. En tiedä kenen se oli. Joskus on kokeiltu itsekin paunettia, mutta aika työläs sekin on.

  2. Nuottaaminen lienee parhaita toimia, mitä Sääperin hyväksi voi tehä, varsinkin jos alkaa saalista tulla. Ja Värtsiläpäivät saavat kukaties yhen ohjelmanumeron lisää nuotanvetonäytöksestä. Kesänuottausta harvoin enää näkee, vaikka perinne olisi säilyttämisen arvoinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *