Majatalo Raja – Tunnelma kuin mummolassa

Auringonpaisteinen keskiviikko ja aurinkoiset Majatalo Rajan uudet emännät tervehtivät meitä tiedotusvälineiden edustajia vanhoissa Hotelli Joen tiloissa. Yrittäjät Päivi Korhonen sekä Marjo Matikainen-Kahlström raottivat verhoa ja kertoilivat taustojaan sekä valaisivat uuden majatalon liiketoimintakonseptia. Päivillä ja Marjolla on pitkä yhteinen historia. He viettivät Outokummussa lapsuutensa ja ovat luokkakavereita jo liki viidenkymmenvuoden takaa. Kouluvuosien jälkeen molemmat loivat uraansa tahoillaan – Päivi mm. yritys- ja henkilöstövalmennustehtävissä, Marjo hiihtouransa jälkeen ensin poliitikan parissa ja viime vuodet myös yritysvalmentajana. Yhteys ja ystävyys heidän välillään on silti säilynyt kaikki nämä vuosikymmenet.

Yrittäjät Marjo Matikainen-Kahlström (vas.) ja Päivi Korhonen (oik.)

Joulukuussa 2019 ystävykset perustivat yhteisen valmennusyrityksen jonka toiminta konkretisoitui nyt tiiviimmäksi yhteistyöksi Majatalo Rajan perustamisen myötä. Yksi merkittävä asiakassegmentti majatalolla ovatkin yritykset ja näille suunnatut erilaiset kokous- ja valmennuspaketit. Yrittäjien mukaan Värtsilän luonnolla on vahvuuksia joiden ympärille houkuttelevia ryhmätuotteita voidaan kehittää.

Majatalon perustoimintaa tulee olemaan peti ja puuro -periaatteella pyörivä, majoituspalveluja tuottava yritys. Ilman turhia kikkailuja. Tavoitteena yrittäjillä on luoda toimivat yhteistyöverkostot alueen eri toimijoihin niin että lisäpalvelut tehdään alihankintana. Katseet kohdistuvat lähialueen lisäksi koko Keski-Karjalaan sekä Tuupovaara-Ilomantsi suuntaan. Värtsilän Pitäjäyhdistyksen yrittäjät näkevät yhtenä tärkeänä yhteistyökumppanina. Uudet yrittäjät jakavatkin vuolaasti kiitosta niin Matti Jaatiselle kuin KETI:n Birgitta Väisäselle. Vaikka aika nyt onkin haasteellinen esim. rajan ollessa kiinni, näkevät uudet yrittäjät kuitenkin monia mahdollisuuksia kannattavan majoitustoiminnan pyörittämiseen. Tätä uskoa tukee viime vuonna uuteen kukoistukseen noussut kotimaan matkailu.

Nyt on hyvä aika pilotoida konseptimme, Päivi Korhonen toteaa.

Tunnelma kuin mummolassa.

Tohmajärven kunnan omistamaan majoituskiinteistöön ei tehty suurempia investointeja tai muutostöitä eikä niitä yrittäjien mukaan lähitulevaisuudessa ole suunnitteilla. Sen sijaan paikan ilmettä on raikastettu. Sisustuksellisin elementein on saatu luoduksi lämminhenkinen mummola meininki. Onnistuneesti!

Majatalo Raja nimenä on yrittäjien mukaan hyvin monimerkityksellinen, symbolinen ja luonteva nimivalinta uudelle majoitusyritykselle. Molemmat ovat omissa yritys- ja henkilöstövalmennustehtävissään toimineet monien asioiden ja ilmiöiden rajalla. Marjon vanhemmat ovat kotoisin luovutetuilta alueilta ja Päivi on myös Karjalan likkoja. Marjo tulee jatkossakin asumaan perheensä tykö Espoossa ja keskittyy yrityksessä enemmän strategioiden luomiseen. Päivin rooli on enemmän käytännön toimintojen johtamisessa. Yritys tulee palkkaamaan paikkakunnalta ainakin yhden työntekijän majatalon päivittäistoimintaan mutta tarpeiden ja tilanteiden niin vaatiessa myös muutakin lisätyövoimaa voidaan palkata.

Päivän tiedotustilaisuus oli rento ja lämminhenkinen, pilke silmäkulmassa yrittäjät toimintaa kertovan pyöritettävän. Kesällä Majatalo Raja järjestää mm. ”Heinäkuun hiihtokoulun hiihtotaidottomille”. Kyläläisille pidetään avoimien ovien päivä heti pandemiatilanteen salliessa.

Virallisesti toiminta alkaa 15.4. Verkkolehti Värtsi, Värtsilän Pitäjäyhdistys sekä kaikki me kyläläiset toivotamme uudet yrittäjät lämpimästi tervetulleeksi tänne Värtsilän laaksoon!

Puun Sielun Natasha Podkolzina ojentamassa tervetuliaislahjaa

Teksti ja kuvat: Eero-Matti Lintunen

11 comments for “Majatalo Raja – Tunnelma kuin mummolassa

  1. Mahtavaa!!! Jotenkin nyt jaksaa uskoa, että Majatalo Raja jaksaa puskea läpi alkuvaikeuksien suomalaisella ja karjalaisella sisulla, ovathan nämä naiset jo menneet läpi monen harmaan kiven, tarvittaessa tyylillä ”HAVUJA, PERKELE!!!” Olipa muuten hauska nähdä tuossa ensimmäisessä kuvatekstissä luonnehdinta: ”Marjo Matikainen-Kahlström (vas.)”, kun tuon nimen perässä oli jo tottunut näkemään lyhennyksen (kok)… =P =D Kaikkea hyvää uusille yrittäjille kuin mys kaikille värtsiläisille!! <3

  2. Hienoa! Onnea ja menestystä Majatalo Rajalle! 🙂

  3. Tervehdys ja onnea Majatalo Rajalle !!
    Kotipaikkani on Värtsilässä vaikka asun nykyisin Tuupovaaran puolella.
    Vielä kerran Onnea ja Siunausta tuleviin aikoihin !

  4. Onkohan ytitystuet kunnossa. Yleensä voi tulla ns. ”vanhanaikaiset” jos susirajan hotelli ei ala kiinnostaa kansaa. Kaipa fksut naiset ovat osanneet todennäköisyyslaskentaa.

  5. Itse Värtsilän kunnan kunnanhallituksessa rimpuilleena kunnan toimien ylläpitäjänä ja Värtsilän pitäjäyhdistyksen perustajana, sekä kehittämistoimien vetäjänä. Toivon sydämelliset onnittelut uusille yrittäjille.

  6. Ei havuja – vaan halauksia virtuaalisesti! Värtsilä on hyvä paikka – Jänisjoen, Sääperin, Kukkovaaran, Via Karelian maisemaa – liki rajaa Suomen puolella. Ja Arppen pystin ympärillä!!! Tasan 30 vuotta sitten – paluumuuttajana synnyinseudulleni muuttaneena – voin vakuuttaa.

    Arppen pihassa seisovan entisen kunnannavetan piikana aloitti Siiri ”Äitee” Rantanen työuransa – kohti menestystä – 1940-luvulla. Ja Valkoisesta talosta löytyi elämänkumppani.

    Värtsilän pitäjäjäviiri tervehtiköön asiakkaitanne historiallisessa pihapiirissä!

  7. Pakko jatkaa kommentointia. Nuo kauniit huonekalut! Todellakin mummolan tuntua – mikä viehättänee myös nuorempia sukupolvia – yrittäjiä joka taholla.

  8. Erityisellä lämmöllä Majatalo Rajalle:

    ” MajataloRajalle tervetuloa, onnea ja menestystä!”

  9. Kiitos kaikille kommentoijille lämpimistä sanoista ja tervehdyksistänne!
    – Avoimet ovet pidetään kun saadaan paikat kuntoon, tervetuloa pistäytymään tuvassa jo sitä ennenkin kun satutaan olemaan pihassa!
    Mainita saapi myös että majoittujia otamme vastaan 15.4 alkaen ja tiloja vuokrataan tarviiville olipa sitten kyssessä firma taikka vaikka häitten pitäjät 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *