35 comments for “Sana on vapaa. 14/21

  1. Jos joki herää henkiin,hyvä on!Lähes yhtä huvä uutimo ke

    miöllekin,kirkkokadun tuoppilakin kuuluu saavan portit auki,yehui!de våras! !

  2. Eräs toinen matkailija lähetti lomakuvan Saariselältä. Kuva olisi voinut olla mistä tahansa muualtakin. Saatteessa kerrottiin kuinka harvinaista oli kulkea pitkin vilkkaan matkailupainan raitteja tapaamatta juuri ketään teillä ja kaduilla. Kuva oli siis tyhjästä tiestä.

  3. Siunsoten koronarokotuksen ajanvaraus systeemi on parantunut viimekertaisesta versiosta. Nyt on lisätty odotusaika-arvio. Se on hyvä. Hyvin toimii.

  4. Tämä korona kun elpyy on tilaa yrttelijäille.

  5. Nyt tarvitaan malttia. Kaikki me haluamme, että kaikki palaa ennalleen. Kukaan meistä ei tiedä mihin tämä johtaa. Tuetaan toisiamme ja ollaan yhtenä rintamana puolustamassa meidän arvomaailmaa.

  6. Tervehdys Alpo Rummukaiselle !

    Tervehdys vanhalle kurssikaverille ! Jos näin on ?
    Asun nykyään Oulussa ja olen ollut eläkkeellä LR:stä jo vuosia.
    Lukaisin juttusi 5- vuotiaan tytön katoamisesta. Hyvin kirjoitettu, niin surullisesta tapahtumasta.

    terv Jorma

  7. Kiitos Jorma S. terkuista. En muistanut millä kurssilla oltiin, mutta AuK32 kurssikirjasta löytyi. Oltiin samassa joukkueessa ja kuvamme jopa sattuvat olemaan vierekkäin.
    Tämä Värtsi on mainio alusta erilaisille julkaisuille kommentointi mahdollisuudella. Tämä oli alkuvuosina erittäin suosittu kun oli useita aktiivisia sisällön tuottajia sen ansiosta paljon seuraajia. Nyt valtaosa juttujen tekijöistä näyttää siirtyneen pois jonnekin, luultavasti somen helppoon maailmaan.

  8. Onpa ollut taas miellyttävää lueskella Värtsiä. Useiden myönteisten asioiden ja ajatusten merkeissä.

    MajataloRajalle tervetuloa, onnea ja menestystä!

    Värtsi-lehteen on todellakin kertynyt vuosikymmenen kuluessa arvokasta ja ainutkertaista historiaa siinä määrin, että joihinkin toimiin esim. varmuustallentamisen puolesta saattaisi olla aihetta. Vaikkapa mahdollisen historiaprojektin osana. (Eero-Matin tuoreisiin teksteihin kiitoksella viitaten.)

  9. Kehukee nyt joku minunkin juttuja. Muuten menee motivaatio ja stimulaatio. Kukaties homma piäsöö eskaloitumaan.

    😁😁❤️

  10. Kaustajärven kaupan portailla pienenä rihatsuna istuin. Katsoi ja koin näkemäni. Oli kevät ja kylän miehet hevosilla tulivat lannotteita ja kalkkia hakemaan paremman sadon toivossa. Tuli siihen Saarivaarasta hevosella Paavo Muranen. Hänellä oli lastina jyväsäkkejä jauhatukseen menossa. Häneltä yksi tupakalla olleista miehistä kysyi. Miksi et jauhata traktorin pyörittämällä kotitarve myllyllä. Paavo siihen vastasi. Männes männöö tulles tulloo viljat vien Hassiseen.

  11. Muistan vehnämyllyreissut. Jaska-heppa oli kovettu savottaheppa, mutta kun mentiin kylille päin oli meno tosi väkinäistä. Kotiin tullessa juoksun hötäkkää. 😁❤️

  12. ”Valkoinen talo” artikkelin kommenttiketjussa on huolestuneita ajatuksia säilyykö Värtsissä oleva sisältö tallessa jos/kun Värtsi verkkolehti loppuu/lopetetaan. Tottakai se loppuu/lopetetaan. ( minun näkemys). Kyllhän tämä on kooman rajamailla häilynyt vuosikaudet (siis minun näkemys jälleen.) Olisi valaisevaa saada oikeaakin tietoa siitä miten Värtsin sisällön käy.

    Hiukan asiaan liittyvää kokemusta tai arvailua itselläkin on. Eräs paikkatietojärjestelmä taltioi asiakkaiden reitit lähes loputtomiin, sitten taltioimisaika lyheni kolmeen vuoteen ja sitten yhteen vuoteen. Nyt aika taitaa olla muutama viikko. Mobiililla näytetään samassa systeemisssä enää viimeinen tunti.

    Toinen esimerkki.
    Itselläni oli kotisivut, jotka eivät toimineet oikein hyvin. Maksoin kuitenkin kiltisti vuosittain mitä pyydettiin senkin jälkeen kun eivät toimineet mitenkään. Jos tiesi jonkun sivun osoitteen ihan prikulleen, niin se saattoi vielä avautua, kunnes loppui sekin aukeneminen.
    Tästä tuli sellainen ajatus, että on asetettu aikaraja, kuinka kauan esim kuva pidetään välimuistissa viimeisen katsomisen jälkeen. Kello on viisas apuväline.

  13. Tofsvipan äro kommen!! 3yksilöä töyhtöhyyppiä tiilikkalassa , otettakoon enteenä lämpimästä

  14. Lappeenrannan Konnunsuolla oli, kun viimeksi kävin, mm.:
    – töyhtiksiä kymmeniä
    – kiuruja maassa ja ilmassa
    – kottaraisia mullikossa
    – sepelkyyhkysiä
    – yksi hiirihaukka tolpan päässä, vaatimassa kuvaamista
    – joutsenia
    – pari metsähanhea

    Jouko 10.4.2021

  15. Suomen kielestä yleisessä mediassa

    Eihän nää nykyset osaa telkussakaan suomenkieltä. Jatkuvasti kuulee yksikkö-monikko – runtelua.
    Mie aina tuohdun ja korjaan ääneen.” Miehet ja naiset on kohta tasavertaisiaSuomessa” ”Töyhtöhyypät, kottaraiset ja kiurut on tulleet Viikin lintupaikoille.””Biden ja Putin on sopineet tapaamisesta Helsingissä”.
    On-sanan paikkalla pitäisi olla ovat näissäkin minun esimerkeissä. Johan tuon sanoo maatiaisjärkikin saati sitten vähänkin suomenkieltä opiskelleen.Miulla sattuu olemaan approbatur suomenkielestä. Vaatimaton arvosana,mutta korkeita pinoja kirjoja siihen piti tenttiä.

    Aikovat runnella suomenkielen kerta-rynnäköllä tai ovat sitten niin toopejaja sivistymättömiä. Sitä se uusluku-taidottomuus tekee.

  16. Ennen me osasimme. Ajat ovat muuttuneet.

    Nykyisinkin me osataan. Asiat on niinku muuttunu.

  17. Huomaan, että Jouko ja Sakari ovat tuohtuneet samasta, mistä minä olen suorastaan raivonnut tv: n äärellä. Suomen kielen raiskaus on kovassa menossa. Korjaus olisi kuitenkin varsin helppoa – jos…

    Esimerkki: me mennään – pitää olla mennään tai menemme. Me-sanan käyttöä on vähennettävä. Kyllä nuoretkin oppivat, jos koulussa kiinnitettäisiin puhekieleen nykyistä enemmän huomiota. Mutta sitä ennen, jos opettajat olisivat oppineet kurinalaista puhetta.

    Hallitusta kritisoidaan alituiseen, milloin mistäkin syystä. Mutta ainakin Sanna Marin puhuu hyvää äidinkieltä – ehkä lauseiden painopisteissä voisi olla tarkentamista. Annika Saarikonkin ”riimittely” sujuu ymmärrettävästi.

    Niikuttelu olisi lopetettava. Sen paikalle rauhassa lyhyt henkäys ja sitten jatkoa puheelle. Ei tarvitse miettimisen merkiksi niikutella eikä jaksottaa tarinaa tavallaan-pysäkillä.

    Tässäpä Mikael Agricolan päivän, suomen kielen päivän – eilisen päivän pohdiskelua.

  18. Minun on vaikea ymmärtää, kuinka koululaiset osaavat kirjoittaa saman asian tai samat lauseet, joita eivät osaa puhua. Vai eikö enää tarvitse osatakaan kirjoittaa. Olen kuullut, että kaunokirjoitusta -siis kirjoituskirjaimilla kirjoittamista ei enää vaadita, vaan keppikirjaimet kelpaa. Jos joku ei osaa nimeään kirjoittaa niin tasaspäisyyden vuoksi on kaikilta muiltakin passin allekirjoitus on hyväksyttävä keppikirjaimin tai sormenjäljellä tai jotenkin muuten. Patsolan koulun 7 vuotisella oppimäärällä ei minunkaan suomenkieli saanut kovin korkeita arvosanoja. On siinä teillä enempi oppineilla sietämistä, mutta koettakaa kestää

  19. Puhekieli on erilaista kuin kankea kirjakieli, jota koulussa piti opetella kirjoittamaan. Kieli muuttuu ajan myötä, Agricolan ajoista on jo edetty kauas. Kirjoittamisessakin matkitaan yhä enemmän puhekieltä, mikä ei mielestäni ole huono asia luovuuden kannalta. Kun vielä rohkaisisivat kouluissa murteitten käyttöön.

    Ite ihmettelin aikonnaan, kun oppikoulussa vuativat Kalevalan ulukolukua. Mukavampi olis ollunna opetella kirjuttamaan kalevalamitalla, mitä harjottelin jo kansakouluikäsenä kotkylän sinapinsiemenkerhossa.

  20. Aika ajoin nousee puhekieleen muotisanoja joiden ylenpalttinen käyttäminen kuulostaa hölmöltä.

    Joitakin aikoja sitten lähes kaikki asiat olivat HAASTEELLISIA esim ”kyllä oli haasteellinen sää”

    Nyt ollaan niin hirveän YLPEITÄ vähän joka asiasta.Ylpeys tarkoittaa myös kopeutta,korskeutta ja pöyhkeää.Narsistit ovat ylpeitä itsestään.

    Suomen kieli on vaikea ja monivivahteinen.Kaiken lisäksi se muuttuu koko ajan kuten Erkki jo totesi.

    Nuoret ihmiset ovat ottaneet puhekieleensä some viestittelyssä käyttämiään lyhenteitä.Me emme niitä enää ymmärrä mutta kuka tietää ovatko ne vuosikymmenten kuluttua kirjakieltä.

    Aukeaako esimerkiksi sanat ja sanonnat:

    -OK boomer,niin lit!
    -K
    -tb
    -inb4
    -imo
    -karen

    Olkaamme siis armollisia itsellemme ! 🙂

  21. Sen verran oon Joren kanssa eri mieltä, että suaphan sitä olla itestään ylypeä olematta narsisti, kunhan ei tuo sitä jatkuvasti esille.

    Samaa mieltä oon suomen kielen vaikeuvesta, siksi sitä ei pitäs hyvin tiukkoihin raameihin sitoa. Kieliopista muistan lähinnä sanan possessiivisuffiksi, mitä lienöön tarkottanna.

    Puhekielestä en paljon ossoo sannoo, kun tulee niin vähän sitä harrastettua. Kirjottamisesta tiijjän sen, jotta piäassii kun kirjottaa, se tekköö kuulemma eetvarttia piänupille. Siis pankee vuan uutta juttua lehteen, ne ovat Värtsissä varmasti kaikki yhtä arvokkaita, kielopilla tai iliman.

    Laitetaan vielä vakkuuveksi mussiikkia. Huomioikaa herraskamppeet.

    https://www.youtube.com/watch?v=MSs7u-YLOiI

  22. Muutama pikakommentti kielestä ja kirjoituksesta jääkiekko-ottelun tiimellyksessä.

    Keppikirjaimet eivät riitä nykykoulussa. Tekstauskirjaimet kyllä. Isot alkukirjaimet virkkeen alussa, erisnimissä jne.on valttia vieläkin.

    Kaunokirjoitus poistui, koska sen käytön tarve on poistunut. Viralliset tekstit tehdään koneella. Tekstaus on kaunokirjoitukseen verrannollinen tapa kirjoittaa. Muutos on suunnilleen sama verrattaessa 1300-, 1400- ja 1500-luvun kaunokirjoitukseen. Käden hienomotoriikkaa voi harjoittaa muutenkin.

    Kieli muuttuu. Agricolan kieli on ymmärrettävää, mutta kosolti erilaista kuin meidän aikamme kieli tai vuoden 2500 Suomen kieli.

    Ja sitten lasten puhekielessä: kasvatusvastuu on lain mukaan vanhemmilla, ei opettajilla. Eli kotona huomiota asiaan enemmän.

    Maailma, kirjoitus, kirjaimet ja kieli muuttuu, Eskoseni ja muut tutut pojat.

  23. Kun nyt kielestä on puhe, niin tässä uusi versio vertailumuodoista:
    epäluotettava – epäluotettavampi – posti

  24. Kaunokirjoitus eli kirjoituskirjamin tuli esille aikoinaan sähkötys luokka kokeita suorittaessa. Siellä jo koulutuksen alkuvaiheessa painottivat kirjoituskirjainten käyttöä tekstiä vastaan otettaessa. Syynä oli, että kun nopeudet nousee 80 merkkiä minuutissa tai enemmän niin silloin ei enää tekstaten tai tikuilla kirjoittamalla kerkiä ottamaan tekstiä vastaan.
    Muuan kaveri kokeili sitä ja niin se joutui lopettamaan jo kuudenkympin nopeudessa tekstaus kirjaimet.

  25. Irenelle jatkoa: -epäluotettavampi -Posti. Kaikkein epäluotettavin on varmin, koska se on varmasti epäluotettava.

  26. Kiitos Kimmolle selventämisestä.
    Hemppa nosti esiin asian,jossa tarvitaan kirjoituskirjaimia. Siitä minäkin tiedän jotain. Armeijassa harjoiteltiin sähkötystä. Sehän on sellaista, että sähkötysmerkit kuuluvat piipityksenä kuulokkeista ja ne pitää kirjoittaa luettavaan muotoon paperille. Päivät harjoiteltin pääasiassa sähköttämistä, mutta sen lisäksi meidän ikäluokka joutui harjoittelemaan vielä illat ja viikonloput. Päiväpuuhien lisäksi joka ilta täytyi ottaa vastaan (kirjoittaa) 5000 merkkiä ja sunnuntaina 30000 merkkiä nopeudella 100 merkkiä minuutissa. Tätä rumbaa jatkuin noin puoli vuotta. Niin, että on tullut kirjoitettua monta arkillista.

  27. Meille annettiin pakka kaupan käärepaperia aamulla, ja se kijoitettiin täyteen päivän kuluessa.Kerran viikossa oli kokeet, alkuun sai 60 merki tuloksesta suntiksen.Sain sellaisen ja poonuksena yöllisen uinti reissun, olin heidän mielestään yrittänyt liikaa.Loppu kokeissa oli 80 merkkiä sisään ja ulos sama sanoma ilman virheitäSe edellytti ensimmäisen luokan merkin rintaan.Kun sain merkin ja siihen liittyvän 10päivän loman,oli vain yksi päivä jäljellä palvelusta kun palasin yksikkööni.

  28. Reino, oletko vielä Australiassa? Mitä kuuluu?

  29. Ajankuluksi tämäkin tieto värtsiin: Vuonna 1995 annettiin kotiseutuneuvoksen arvonimi 15 suomalaiselle. Yksi heistä oli värtsiläinen – Otto Rummukainen!!!

  30. Erkille.Olen pysyvästi Austraaliassa,ollut jo vuodesta 70 huhtikuussa 22,4 70 tulimme tänne uuteen kotimaahan.Tämä on ollut ihana maa meille.Minua on leikattu jo kahdeksan kertaa, ja kaikki on ollut ilmaista,lääkäri ei maksa mitäänKun opimme maankielen on helppo asioida kaikkialla.Kirsti kutsuu meidän kieltämme kapulakieleksi.Annoin autoni pois,kun en enää päässyt siihen sisälle,koska toinen jalka puuttuu,samoin annoin ajokortin pois.Nyt olen rullatuolissa,ja koti ukkona,Ojotan kovasti kotiin pääsyä, silloin saan uuden jalan taivaassa.God Bless you,Erkki.

  31. Reinolle armeijasta.
    Meillä santsisähkötys oli osittain itse aiheutettua. Pataljoonassa vaihtui komentaja ja teki uudistuksia. Hän poisti kuntoisuusloman (3vrk) 100merk/min saavutuksesta koska ”satanen” kuului RLK vaatimuksiin normaalistikin. Päätettiin, että kukaan ”ei saa” satasta läpi ennenkuin loma palautetaan. Eikä saatu. Saatiin kyllä paljon harjoitusta. Kirjoituspaperit olivat venäläisiä karttoja, myös tältä seudulta.

  32. Viikko 15 on alkanut koronarokotuksen ajanvarauksen merkeissä. Oman kellon mukaan tasan klo 08:00 avasin Siun soten ajanvarausivun onnistuneesti. Tai miten sen nyt tulkitsee, tervetuloa… sinut ohjataan saapumisjärjestyksen mukaan varaamaan aikaa, arvioitu jonotusaika 25:44. Naapurin Esko soitteli tuossa eka 25min aikana ja kertoi saaneensa ajan Kiteelle keskiviikoksi
    Toinen kupillinen aamukahvia meni tässä odotellessa, ja kun kello painui nollaan valmistauduin aloittamaan itse ajanvarausta, mutta toisin kävi, kellon alaslaskenta alkoi uudelleen ajasta 45:15. Aika pahasti oli eka jonotusaika arvioitu pieleen.
    45 minuuttia menee yleensä kevyessti kolmessa vartissa, mutta pitkältä se tuntui. Odottelu päättyi aikanaan, pettymykseen, nyt lävähti ruutuun uusi arvioitu odotusaika, 60:20. 25min ensimmäinen arvio onkin muuttunut 2h10min pituiseksi. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Hyvä Siun Sote!
    Kellossa on 34min jäljellä kun paina lähetä kommentti nappia, kuinkahan tässä käy???

  33. Kas kun ajastus ei ole taaskaan vaihtanut viikkoa

  34. No eihän tuo huonosti mennyt. Kaikki ajat meni hyvin kaupaksi, ei tarvinnut laittaa alennukseen. Se on tuo kysynmän ja tarjonnan laki. Voisihan tuota ihmismäärää ajatella pilkottavaksi pienempiin osiin jollain tavalla

  35. Valitettavasti viikko ei vaihtunut kalenterissa tällä palstalla.
    Kommentteja siirretty tästä ketjusta viikolle 15

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *