Teiden aurausta

Miesmuistin alkuaikoina, tai ennen

Kuva: TVH:n Aurausopas Kuva 1
Kuva:

Joku aika sitten (23.2.2021) julkaistiin täällä Värtsin palstoilla vanha Digiarkiston Karjalaisen juttu tulipalosta vanhassa Värtsilässä vuonna 1934. Siellä tuli tuhosi kookkaan talon. Erääksi palon syyksi mainittiin, että palokunta ei päässyt (autolla) kohteeseen koska tietä ei ollut aurattu, vaikka päivä oli melkein puolessa.

Artikkelin innoittamana rupesin miettimään tai kuvittelemaan millaista teidenauki pitäminen on mahtanut olla näin sydäntalvella korkeiden hankien ja nietosten aikaan.

Tien aurauksen ”aikaikkuna” kiinni

Tuo ikävä tulipalo oli siis helmikuulla 1934, jolloin autoja oli ollut olemassa vasta muutaman vuoden. En tiedä oliko lumen poistoon ollut muuta konstia kuin lapio. Noista ajoista on oman miesmuistini alkamiseen kulunut 20-30 vuotta. Sille välille olen koettanut löytää netistä ajatuksia ja mielellään kuviakin.

Oma miesmuistini alkaa jostain sieltä hevosvetoiselta ajalta kun koulutiet ja muut lähiseudun tiet olivat talvisin hevos teitä. Ei tullut mieleenkään., että ne olisi pitänyt olla kaluttu maata myöten puhtaaksi kuten nykyään. Siinä potkukelkka luisti hyvin. ”Hirnakan pesiä” (hevonpaskoja) kannatti silti väistellä. Samanlaisia olivat kaikki muutkin syrjätiet eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Kun kansakouluaikaan kävelimme Tervavaaran tietä niin muistaakseni se oli hevostienä, eli auraamaton. Vaikka olikin kunnan tie. Kunnan tiet / maitoautot

Kuva: Blogi Esko Erkkilä

Valtatiet olivat valtion vastuulla ja ne aurattiin keltaisella TVH:n aura-autoilla. Keväämmällä tiekarhu jyrsi jäätyneitä polanteita niin. että tiehen jäi syvät juovat, niinkuin jättiläinen olisi kammalla raapinut juovia. Kunnan sorateillä sekä yksityisteillä saattoi olla auraustoimintaa, en kuitenkaan muista missä ja millaista. Ehkä kunnan aurauspäätös tehtiin sillä perusteella ajaako tiellä esimerkiksi maitoauto. Kesällä sorateitä tasoitettiin traktorin vetämällä lanalla tai tiekarhulla

Talvisin oli Värtsilän tiestöllä yksi tienhoitoon liittyvä elementti. Hän oli Yrjö Hyttinen. Hän ajoi polkupyörällä Värtsilän kunnan alueen päästä päähän Tuupovaaran ja Tohmajärven kunnan rajaan asti ja lapioi lumet pois kaiteiden ja siltojen päädyistä sekä teki muut tiemiehelle kuuluvat tehtävät. Oli tuttu näky, Yrjö polkemassa pyörällä eväsreppu selässä ja pyörän tarakalla lapio. Muistan jossain lehtikirjoituksessa mainitun, että hän olisi ajanut pyörällä työmatkoja jopa satatuhatta kilometriä.

Siinä suurin piirtein kaikki omakohtaiset muistikuvat teiden talvihuollosta. Teiden tukkeutumiseen oli ennakolta varauduttu laittamalla lumiaitoja ongelmakohtiin. Jostain kohtaa lumiaidat otettiin kesäksi pois jos olivat vaikka esteenä peltojen viljelylle.

Lumiaita

Tietoja eri lähteistä

Mutta entä silloin ”aikojen alussa” kun autot vasta alkoivat yleistyä, tai ennen sitä. Talvi tuli pohjolaan silloinkin. Joskus hyvinkin lumisena.

Jossain kuvassa noin kymmenen hevosta vetää lumiauraa Helsingin kaduilla. Hevosella myös kynnettiin polanteita

Wärtsilän rautatehtaan palokunnalla oli jo kaksi paloautoa T-Ford ja A-Ford, eli ensimmäiset mahdolliset automallit. Ja pahaksi onneksi juuri tulipalopäivänä tie oli lehtitiedon mukaan auraamatta. Sitä sen enempää moittimatta tai kommentoimatta selataan TVH:n historaa teiden talvihuollosta
Itsenäisyyden alkuaikoina alettiin miettiä teiden hoidon vastuuta. Määritettiin eräät päätiet valtion hoidettaviksi ja muut tiet kuntien vastuulle. v 1927 kuntien tiet määrättiin nimismiehille. Sorateiden perinteinen riesa, säännölliset poikittaiset kourut, saivat nimekseen ”nimismiehen kihara”

Tien auraamista autolla ruvettiin kokeilemaan 1920 luvun lopulla

Ruotsalainen vanha aura-auton kuva

Suomen Tieyhdistys & Tiemuseo
Lumilingon esi-isä?

Lumen puhaltimia kehiteltiin jo vuonna 1921
Amerikkalainen


TVH:n aurausopas v 1973

TVH:n aurausopas on hauska kooste piirrettyine kuvineen. Johdantokuvana on kun ukko lykkää vesikelkalla lumiauraa

Kirjasessa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei tule ajatelleeksi.. esimerkiksi sisällysluettelon kohta ”yliauraus” eli tie on jostain syystä aurattu liian leveäksi, eli tyhjän päälle. Tällöin tie on merkittävä uudelleen

Häkäpönttökauden varusteet
TVH:n aurausopas, kuva 2

TVH:n aurauskalustona mainitaan olleen lähes yksin omaan kotimaiset Jyry- Sisu ja Vanaja merkkiset kuorma-autot

Polanteen poistoa peltoauralla
SA kuva
Lumiauraakohan odottavat nämä herrat.
Kuvattu 15.3.1942. Lumista on ollut silloinkin, mutta lapioita ei taida olla muuta kuin kuljettajan kenttälapio
SA kuva

Melkein nykypäivää

Aurausta Värtsilässä 50-60 luvulla

Kuva: Helena Sallinen
Sallisen veljekset avaamassa tietä luultavasti jossain päin Värtsilää. Autot ovat entistä USA:n armeijan GMC maastoautoja, eli tuttavallisemmin ”Kempsuja.”
Takimmaisena Sakari (Saku) Sallinen kärkiauran kanssa ja etummaisena Reino (Reku) Sallinen vetää Sakun aura-autoa. Eikä yhdistemä näy liikkuvan ilman tärkeitä lapiomiehiä

Mistä paikasta mahtaa tämä kuva olla? Tunnetko näkyvät rakennukset?

Tällaista se on, jos tie pääsi menemään tukkoon. Silloin piti kutsua avuksi Sallisen veljekset kempsuineen, ja jos ei se auttanut, niin sitten lapioitiin tai odotettiin kevättä. Muistaakseni Tervavaaran tie oli sellainen, että sitä kyllä yritettiin pitää auki, mutta huonolla menestyksellä ja Kempsut piti tilata hätiin. Epävarma muistitieto on sellainen, että Tervavaaran koulun ja Pirtajärven tiehaarassa oli maitolaituri ja siinä kääntyi ”pohjoinen” maitoauto Kutsun tien su

unnalta. Patsolan puolella viimeinen laituri olisi ollut Patsolan koulun kohdalla, jossa ”etelän” maitoauto kääntyi.

Kunnioitettava jono tiekarhuja.
Kuva: Veekmas

17 comments for “Teiden aurausta

  1. Siinäpä varsin perusteellinen ja ansiokas selonteko miesmuistin takaisista aurauksista yleensä ja lisäksi paikallisin tarkennuksin.

    Testasin omaa miesmuistiani asiassa huonolla tuloksella. Muistan ainoastaan, että 1950-luvun Värtsilässä oli kevättalvisin pääteiden varsilla korkeat aurausvallit ja tien pinnassa tiekarhun teräurat. Pienempien sivuteiden aurauksista ei muistu mieleeni yhtään mitään.

    Toivottavasti jotkut muistavat paremmin ja täydentävät vaikkapa sivuteiden tuolloisia aurauksia kommenteissaan. Tervetulleita olisivat tiedot myös tämän päivän tehokkuudesta vaikkapa verrattuna kalustoon polkupyörä+lapio.

  2. Ei ole paras muisti minullakaan, mutta eikö Yrjön hommiin kuulunut myös aurausviittojen laittaminen. Tällöin työkalupakkiin on kuulunut myös puukko ja kanki? Siihen aikaan tais viittamateriaali kasvaa tien reunalla. Jokunen niitä on pitänyt veistellä jotta Värtsilän kaikki tiet tuli merkattua.

  3. Olen kuullut että varustuksena olisi ollut mm:
    -Vesuri
    -Rautakanki
    -Harava
    -Puukko
    Pajukko lienee ollut kaikkein kysytyin materiaali
    kyseiseen viehkoitushommaan.
    Tarakalle sidottuna iso nippu töitä aloittaessa ja ”varastosta” sitten veivailemalla lisämatskun haku uudelleen ja uudelleen. Varastoja on kyllä varmaan ollut hyvin monessa paikassa.
    Myös keväällä lienee pajukoitten niitto olleen tietyiltä alueilta ajankohtainen. Samoin sillankaiteitten puhdistus ruosteista ja niiden uudelleen maalaus:-)

  4. Talvella mäkien hiekoitus ennen tärkeitä koulu- ja meijeriautokyytejä, että liikenne on soljunut vaivattomasti ja ripeästi:-)
    Tämäkin homma isoa kourulapiota käyttäen on ollut ”helpoin” ja nopein tapa:-)

  5. Tiemiehellä ollut talvella eri varustus kuin kesällä. Luulisi että kesällä olisi tehty niitä viehkoja (aurausviittoja) varastoihin pitkin tie-osuuksia.
    Täällä nykyisessä ”meilläpäin” TVH osti viehkoja. Ne piti olla koivua ja sidottu muistaakseni 50 kpl nippuihin. Ne piti viedä TVH:n varikolle. En tiedä kuka ne kiinnitti, ehkä urheiluseurat. Tämä toiminta oli tietenkin aivan liian kallista, koska jollekin piti maksaa joku roponen. Lienee tullut halvemmaksi ostaa kepit kaupasta ja kiinnittää tarkoitukseen suunnitellulla vekottimella.

  6. Joskus harvoin kävi niin hyvä tuuri että sattui kohtaamaan aura-auton koulumatkalla.
    Silloin hypättiin tienpenkalle ja toivottiin että kuski ei hiljennä vaan antaa kunnon lumiryöpyn niskaan.

    Pikkupoika oli juossut Lappeenrannassa linja-auton takaa lumiauran eteen.Poika oli lentänyt lumen mukana jonkun metrin hankeen.Ylös päästyään oli torunut aura-auton kuskia että,taatana olitit ees töötänny.

  7. Tiekarhuja ei riitä joka paikkaan, mutta kyllä niitä esim. Joen kaupungissa olen nähnyt tänä talvena. Edellinen tieministeri vieraili Kiteellä jossa vielä tehdään tiekarhuja. Luulenpa, että on tehnyt pienoisen paluun tärkeille paikoille tämä Karhu. Radiossa kerran Karhujen Kiteen valmistaja, joka valmistaa Karhuja myös Ruotsissa, kehui miten Ruotsissa ja Norjassa nämä ovat edelleen suosiossa. Käyttöaste riippuu talvista, tämä talvi ainakin oli luminen. Kovasti on parikymmentä vuotta toitotettu , että talvet lämpenee. Kun muutin etelästä P-Karjalaan voin sanoa kirkkain silmin, että joka talvi on ollut kylmempi kuin etelässä. Eli talvet ovat kylmenneet ainakin minulle. Viikko sitten oli Värtsilässä n. -35 c. Pieni toive olisi , että ne oikeasti lämpenisivät, ainakin pikkasen. Talven pitää kuitenkin olla talvi.

  8. Tulipa mieleen yksi tien tukkeutuminen Lieksassa. Lieksan kaupungin eteläreunalla, lähellä valtakunnan rajaa, oli Ruokojärven vartioasemalla remontti, johon työmiehet kuljetettiin Lieksan keskustasta. Helmi-maaliskuun talvituiskuilla pääsi tie menemään viikonloppuna tukkoon. Tietä yritettiin avata käytettävissä olevilla resursseilla. Suurien avosoiden kohdalla tie meni entistä enemmän tukkoon vaikka alkupäästä vähän avautuikin. Työmiehet laitettiin kotiin, en tiedä saivatko palkkaa vai eivät. Aikanaan sinne hommattiin Caterpillar puskutraktori. Tie aukesi vähitellen, mutta taisi tulla jo kevät ennenkuin noin 10 km tie oli taas ajettavassa kunnossa

  9. Alpo mainitsi Ruokojärven vartioaseman tiestöstä. Tuttujuttu, olin yhden tosilumisen talven ko vartiolla. Autona oli mahtava maavarainen Mini. Vartiolla oltiin kerrankin 2 viikkoa motissa, kun komppanian Petteri k-auto ei saanut enää tietä auki. Kerran oli sillä yleisellä tielenkillä tukki auto tehnyt ajouran, silloin oltiin komentopaikalla viikon koulutuspäivillä. Perjantaina komppanian Volsi Bussi pääsi, kuin pääsi 2 km päähän vartion tiehaaraan, josta ahkiota vetäen kahlattiin vartiolle. Kuormassa oli vartiolta ja siellä asuvilta perheiltä annetut ruoka tilaukset, jotka otettiin matkalla Lehmivaaran kaupasta. Metsähallitus aloitteli vartion alueella metsä ojituksia niihin aikoihin ja samalla aukaisi koko Ruokojärven lenkin ja vielä vartiolle vievän tiepätkänkin.
    Sinä tuiskutalvena ajelin vapailla eli lomilla Enon suuntaan. kerran sunnuntai iltana Enosta Ruokojärvell ajelin Koitereen pohjois puolen reitin kautta, niin aikaa meni neljä tuntia. Matkaa oli vain vajaa sata kilimetriä, mutta lapioitavaa tuli muutama satametriä. Suo aukkojen kohdat oli lähes kokonaan tukossa

  10. Järeistä tiekarhuista tuli mieleen yxi juttu. Ne kun raapi jäiseen tiehen urar niin kyllä näkyi.
    Minulla oli japanilainen Honda 50cc mopo tai oikeastaan se oli kevyt moottoripyörä Suomessa. Siinä oli renkaat japanilaiseen tyyliin, siis sileät kesärenkaat. Talvirenkaita ei japanilaiset mopot tunteneet.
    Ajelin ajatuksissani huolettomasti kun oli niin hyvin jyrsitty juäinen tie, kunnes mopo teki itsestään rivakan koukkauksen maitolaiturin eteen ja takaisin tielle. Pysyin kuitenkin pystyssä. Kapearenkainen mopo ei halunnut lähteä niistä tiekarhun kampaamista urista mihinkään.

  11. Vastahöylätyt tiekarhun kynnen urat on vanhoissa autoilu vitseissäkin kerrottu. Itselläkin on kokemusta, kun Minissä oli alla talvella sen aikaiset Firestonen jyrkkä olkaiset Ralley merkinnällä olevat renkaat. Niin uusilla karhun kynnen jäljillä auto kierteli maitolaituri ja bussipysäkin levikkeetkin ellei varaansa pitänyt.

  12. Suomessa on kyllä hyvälle aurauskalustolle ja teiden kunnossapidolle suuri tarve. Mielenkiintoista lukea aurauksen historiasta. Jokin aika sitten jäin pohtimaan, miten yksityisteiden tieisännöinti hoidetaan. Meillä on ollut mielessä mökin hankinta yksityistien varrelta ja tämä lumen auraus asia muiden kunnostustoimien kanssa mietityttää.

  13. Yksitystien asukkaat tai sitä käyttävät perustavat tiehoitokunnan. Tien kustannukset jaetaan käyttäjien kesken ”tonnikilometrien” mukaan. Eli lasketaan tietyn kaavan mukaaan kuinka monta kilometriä tiestä käyttää, kuinka paljon niitä tonneja on jne. Onko maanviljelystä, metsätaloutta jne

    Tien normaal hoito, eli auraus talvella ja kesällä hiekotus ja lanaus ym tienhoito kuuluu tähän.

    Isompiin hankkeisiin (tien parannukseen) kuten esim sillan tekemiseen voi hakea valtion avustusta.

    Liittymän yksityistieltä omaan kotiin hoitaa jokainen sitten omalla tavallaan.

    Tähän tapaan asiat hoituu ainakin tämän yksityistien osakkaana, missä asun.

  14. Viime vuonna loppukesästä alkaen tienvarsia niitettiin oikein urakalla. Ensin metri tien reunasta jolloin heinikot saatiin nurin, sitten pari viikkoa myöhemmin isommalla vehkeellä ojien takaa, jolloin pienemmät leppä- ja pajupuskat saatiin nurin. Hyvä näin. Yleensä tämä on alimmilla Ö – hoitoluokan teillä riittänyt, mutta nyt ajeltiin vielä ainakin kaksi kertaa olemattomia pusikoita, miksi? Täysin tyhjää touhua, mutta loppusyksyn ensimmäiset parikymmentä senttiä lunta jäi kokonaan auraamatta, menikö rahat jo syksyllä? Teillä on siis polanne urien välissä jonka kevät hoitaa, se ei auraamalla poistu. Ajelkaa valtion sivuteillä sitä mukaa että suoralla tiellä kuski voi äkkiä muuttua matkustajaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *